Tiede
16.10.2013

Kitsas luonto pitää Pohjois-Korean nälässä

Länsimaiden tiedotusvälineet kauhistelevat silloin tällöin Pohjois-Korean nälkää näkeviä ihmisiä, jotka syövät ruohoa pysyäkseen hengissä. Paikan päällä käyneen silmin tilanne ei näytä aivan yhtä lohduttomalta.

Annamari Raikkola työskenteli kaksi vuotta Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa Kansainvälisen Punaisen Ristin terveysohjelman koordinaattorina. Syyskuussa hän luennoi Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuskeskuksessa maan ruokaturvasta.

Raikkolan mielestä länsimaiden kuva Pohjois-Korean tilanteesta on liian yksisävyisen synkkä. "Siellä on ihmisiä, joiden elämä on todella surkeaa. Mutta se ei ole ainoa totuus."

Ruokaturvattomuus on toki Pohjois-Koreassa aito ongelma. Maa on riippuvainen ulkomaisesta avusta ja haavoittuvainen ruoantuotannon heilahteluille.

YK:n alaisen Maailman ruokaohjelman (WFP) mukaan vuonna 2012 noin 40 prosenttia pohjoiskorealaisista kärsi vakavasta ja 45 prosenttia lievästä ruokaturvattomuudesta. Lähes tai täysin turvattu ruoansaanti oli siis vain 15 prosentilla kansasta.

WFP:n kriteeri vakavalle ruokaturvattomuudelle on, että ihminen joutuu usein syömään vähemmän ja harvemmin kuin kokee tarvitsevansa ja välillä menemään nukkumaan nälkäisenä.

Toisaalta WFP:n, Maailman terveysjärjestön WHO:n ja Unicefin tekemän National Nutrition Survey 2012 -tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että lasten vakava aliravitsemus ei ole Pohjois-Koreassa niin hälyttävää kuin on ajateltu.

Viime vuonna alle 5-vuotiaista lapsista 28 prosenttia kärsi jatkuvasta aliravitsemuksesta ja 7 prosenttia vakavasta aliravitsemuksesta. 15 prosenttia lapsista oli alipainoisia. WHO:n mukaan luvut ovat maailmanlaajuisesti keskitasoa ja parantuneet hieman edeltävästä tutkimusvuodesta 2009.

Pohjois-Korean tilastoihin on toki suhtauduttava varauksella, sillä niiden todenmukaisuutta on vaikea varmistaa. Raikkola kuitenkin pitää tutkimuksen tietoja melko luotettavina.

"Jokainen mahdollinen sentti on viljelty"

Pohjoiskorealaisten ruoansaannin kaksi peruspilaria ovat yhteistilat (co-operative farm) ja valtion ruoanjakojärjestelmä. Yhteistilat ovat maaseutuyhteisöjen keskuksia, jotka järjestävät asukkailleen myös palvelut, kuten koulut. Viljelijät luovuttavat osan sadosta valtiolle, joka jakaa sen sekä tuontiruoan uudelleen.

Suuri osa pohjoiskorealaisista on ruoanjakojärjestelmästä riippuvaisia. Jaossa on lähinnä viljaa, ruokaöljyä ja suolaa.

Peltojen ohella korealaiset kasvattavat ruokaa keittiöpuutarhoissa (kitchen garden). "Jopa Pjongjangissa melkein jokainen mahdollinen sentti on viljelty. Jotain kasvaa joka paikassa", Raikkola kertoo.

Ruoan myynti epävirallisilla markkinoilla, kuten kioskeissa, kasvaa koko ajan. Usein ruoan puutteesta kärsivän perheen pelastaa sukulaisten apu. Ruokaturva paranee, jos perheellä on mahdollisuus kalastaa tai keräillä villikasveja.

"Täällä kauhistellaan ruohoa syöviä korealaisia, mutta kyllähän mekin käytämme hyötykasveja, vaikka voikukkaa ja nokkosta."

Yleensä ateria koostuu riisistä tai nuudeleista ja keitosta. Kaalia syödään paljon.

Karu luonto ja kuristavat sanktiot

Länsimediaa seuraamalla voi saada sen kuvan, että syyllinen Pohjois-Korean ruokaongelmiin on sen autoritaarinen hallinto, joka ei välitä kansalaisistaan. Raikkolan mukaan keskeisin ongelma ovat kuitenkin luonnonolot. Pohjois-Korean pinta-alasta vain noin 20 prosenttia sopii viljelyyn, sillä muu osa on vuoristoa ja ylänköä.

Maassa vallitsee vaativa mannerilmasto, jossa kesät ovat kuumia ja kosteita, talvet kylmiä ja pitkiä. Loppukesäisin suuret tulvat aiheuttavat pahoja tuhoja. Maan käytetyin ruoka-aine on riisi, vaikka ilmasto ei ole otollinen sen viljelylle.

Maassa on pulaa varastotiloista, koneista, teknologiasta ja energiasta. Maatalous hoidetaan pitkälti ihmisvoimin. Riisin kylvön ja sadonkorjuun aikaan koko väestö tarvitaan pelloille. "Kahdesti vuodessa korealaiset kollegani olivat viikon poissa töistä riisipelloilla", Raikkola kertoo.

Ruokaturvaan vaikuttavat myös kansainvälisen yhteisön asettamat sanktiot. YK:n turvallisuusneuvosto rajoittaa esimerkiksi lannoitteiden vientiä Pohjois-Koreaan. Siksi peltojen tuottavuus on alhainen.

Raikkola kertoo, että ulkomainen ruoka-apu Pohjois-Koreaan on viime vuosina vähentynyt. "Pohjois-Korea ei ole enää kansainvälisen avun muotialue".

Teksti: Milla Ikonen

Ulkomaalaisen elämä yllättävän vapaata

Voisi kuvitella, että ulkomaalaisen elämä Pohjois-Koreassa on vaikeaa. Annamari Raikkola ei kuitenkaan kokemuksensa rankkuudella leveile.

Hän kertoo, että ulkomaalaiset saavat liikkua kaupungeissa aika vapaasti. Internet toimii hyvin, ja käytössä ovat ulkomaiset mediat BBC:stä Ilta-Sanomiin. Vain eteläkorealaisten viestimien seuraaminen on estetty.

"Veljeni oli samaan aikaan töissä Etelä-Koreassa. Kierrätimme sähköpostitkin Suomessa asuvien tuttujen kautta."

Pääkaupunki Pjongjangissa ulkomaalaisia on korkeintaan 200. He asuvat pääosin samalla alueella, ja yhteisö on tiivis. Yhteistyö paikallisten kollegojen kanssa sujui Raikkolan mielestä hyvin. "He puhuivat monista asioista yllättävän avoimesti."

Viime keväänä Koreoiden välinen tilanne äityi poikkeuksellisen kireäksi. Länsimaissa maalailtiin jo sodan uhkaa. Raikkola kertoo, että pohjoiskorealaiset varautuivat konfliktiin.

"Me ulkomaalaisetkin huolestuimme. Pohdimme, miten pääsisimme tarvittaessa pois. Mutta sisimmässämme uskoimme, että mitään ei tapahdu."