Tiede
27.11.2015

Vilkkuvien valojen kutsu

Teksti & Kuvat:
Esa Kostet

Suomalaiset ovat maailman kolmanneksi ahkerimpia rahapelaajia. Pelaamisen syntinen leima alkaa vähitellen hälvetä, mutta samalla riskipelaajiksi luonnehditaan jo puolta miljoonaa kansalaista.

Jännitys, jättipoteista haaveilu ja ajan tappaminen – nämä ovat kolme keskeistä syytä sille, miksi ihmiset harrastavat rahapelejä. Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitokselle väitöskirjan laatinut Virve Marionneau tutki syksyllä valmistuneessa väitöskirjassaan rahapelaamisen sosiokulttuurisia konteksteja Suomessa ja Ranskassa.

”Yleisin syy ei-ongelmapelaamiselle on, että ihmiset haluavat hieman jännitystä elämään. Tietenkin myös rahalla on osuutensa kaikessa pelaamisessa, mutta muiden pelien kuin lottojen kohdalla raha on enemmänkin tapa lisätä pelin jännitystä kuin syy itsessään”, Marionneau toteaa.

Suomalaiset ovat pelikansaa – onhan esimerkiksi loton tai raha-automaattien suosio helposti nähtävissä minkä tahansa lähisiwaa suuremman ruokakaupan pelipisteellä. Rahapelien suosion laajuus voi kuitenkin tulla monille yllätyksenä.

The Economist -lehden julkaiseman tutkimuksen mukaan suomalaiset aikuiset häviävät maailmassa kolmanneksi eniten rahaa uhkapeleihin henkilöä kohden. Suomalaisaikuisen lompakosta suhahtaa vuodessa keskimäärin noin 550 euron siivu erilaisiin rahapeleihin. Vain singaporelaiset ja australialaiset ovat vielä ahkerampia pelaajia.

Mikä sitten tekee juuri suomalaisista niin innokkaita rahapelien harrastajia? Marionneaun mukaan pelien saatavuus selittää osittain niiden suosion. Vastoin monien muiden maiden käytäntöä Suomessa raha-automaatteja ei ole vain kasinoissa ja pelisaleissa vaan myös ruokakaupoissa ja kioskeissa.

Toisin sanoen pelejä on tarjolla tiloissa, joihin mennään ensisijaisesti tekemään jotain muuta kuin pelaamaan. Muutaman kolikon uhraaminen pelikoneeseen kauppareissun päätteeksi on oheistoiminto, pinttynyt tapa.

”Omassa väitöskirjassani suomalaiset haastateltavat korostivat, että peliautomaatit ovat kaikkein ongelmallisimpia laajan saatavuuden takia. Jos automaattien kanssa on joutunut ongelmiin, voi olla vaikea käydä edes kaupassa ilman, että houkutukset seisovat eteisessä odottamassa.”

”Kuin laittaisi rahaa hyväntekeväisyyteen”

Rahapelien suosio saattaa Marionneaun mukaan heijastella myös yleistä asenneilmapiiriä, jossa pelaaminen nähdään yhteiskunnallisesti hyväksyttävänä toimintana.

”Alan yhtiöt ovat aktiivisesti mainostaneet pelejään ´hyvän tahdon peleinä kansanterveydelle´. Jotkut oman tutkimukseni haastateltavistakin totesivat, kuinka pelaaminen Suomessa on kuin laittaisi rahaa hyväntekeväisyyteen. Toki osalla haastateltavista sävy oli tässä kohtaa hieman ironinen.”

Mutta hetkinen. Eikö Suomessa suhtaudutakaan pääosin kielteisesti uhkapeleihin ja niitä harrastaviin ihmisiin?

”Monissa maissa suhtautuminen on vielä huomattavasti negatiivisempaa kuin Suomessa. Esimerkiksi monissa islamilaisissa maissa kaikki pelaaminen on tiukasti kiellettyä”, Marionneau huomauttaa.

Tutkijan mukaan rahapelit kantavat mukanaan historiallista painolastia, joka voidaan jäljittää uskonnollisiin syihin asti. Pelureiden taipumus luottaa onnettareen on nähty suurten maailmanuskontojen kilpailevana uskonjärjestelmänä ja rahapelaaminen syntinä.

Tästä johtuen sekä katolinen että protestanttinen kirkko ovat suhtautuneet rahapeleihin hyvin kielteisesti, ja protestanttisessa kirkossa pelaaminen on nähty myös eräänlaisena ajanhukkana, joka on pois tuottavasta työnteosta.

”Samanlaista historiallisesti negatiivista suhtautumista on ollut myös lainsäädännössä, ja rahapelaaminen on ollut myös pitkään rikokseksi luokiteltua”, Marionneau muistuttaa.

Rahapelaamiseen liittyvät asenteet ovat ehkä muuttumassa sallivimmiksi, ainakin jos tarkastelee pelaamisesta käytettyä kieltä.

”Suomeksi puhutaan nykyään rahapeleistä eikä niinkään negatiivisemmilta kuulostavista uhkapeleistä. Samanlainen prosessi on ollut englannin kielessä, ja etenkin peliteollisuus käyttää nykyään termiä gaming eikä gambling. Myös Ranskassa puhutaan nykyään termillä jeux d’argent eikä jeux de hasard”, Marionneau kertoo.

Kuka on riskipelaaja?

Uhka-etuliitteen käytölle on ehkäisevän päihdetyön EHYT ry:n selvityksen mukaan perusteita. Selvityksessä arvioitiin yli 100 000 suomalaisen kärsivän peliongelmasta ja näiden lisäksi yli puolen miljoonan henkilön pelaamisen täyttävän riskikulutuksen kriteerit.

Riskipelaajien määrä kuulostaa paljolta, mutta se selittyy ainakin osittain tutkimuksessa käytettyjen kriteerien ankaruudella. Riskikulutuksen tuntomerkeiksi määriteltiin muun muassa pelaaminen useammin kuin 2–3 kertaa kuussa sekä korkean riskin pelien eli raha-automaattien, urheiluvedonlyönnin ja kasinopelien pelaaminen.

Kriteereitä soveltamalla esimerkiksi viikoittain lottoavan ja sen lisäksi yhden urheiluvedon kuussa pelaavan henkilön kulutus on riskipelaamista.

Intuition vastaiset määritelmät eivät sinänsä kerro selvitystyön tasosta, vaan siitä, miten vaikeaa on vetää yksiselitteisiä rajoja maltillisen pelaamisen, riskipelaamisen ja ongelmapelaamisen välille. Vaikka joitakin riskitekijöitä voi tunnistaa, on jokaisen pelaajan tapaus silti yksilöllinen.

Antti, 26, muistelee pelanneensa ensimmäisen kerran rahapelejä laivaristeilyllä noin 6–7-vuotiaana. Alaikäisten pelaamista ei kontrolloitu 90-luvulla käytännössä lainkaan ruotsinlaivoilla.

”Muistan sen jännityksen, kun sai vanhemmilta muutaman kolikon käytettäväksi pelikoneisiin. En tosin muista, tuliko niillä rahoilla koskaan voitettua mitään.”

Antin nykyinen rahapeliharrastus rinnastuu pelaamiseen käytetyn rahamäärän osalta melko tarkkaan keskivertosuomalaisen kulutukseen.

”Enimmäkseen tulee pelattua peliautomaatteja ja pokeria, mutta toisinaan myös lottoa ja vedonlyöntiä. Rahaa tähän kuluu ehkä noin 20–50 euroa kuussa, riippuen siitä miten paljon pelaan pokeria”, Antti virnistää ja tarkentaa hävinneensä viime aikoina korttipöydässä.

Suosikkipelimuodokseen Antti nostaa raha-automaatit, joita hän pelaa sekä netissä että livenä. Pelaamisen kiinnostavuuteen on hänen mukaansa useita syitä.

”Joskus pelaaminen on vain ajan tappamista, mutta usein siitä saa myös jännitystä ja iloa. Aikuisena pelaamisessa on se hieno puoli, kun on itse ansainnut ne rahat, niin voi halutessaan tuhlata niistä osan tällaiseen.”

Lapsuuden pelikokemukset laivalla eivät haastateltavan mukaan ole kuitenkaan vaikuttaneet hänen suosikkipelinsä valikoitumiseen, vaan syy on muualla.

”Raha-automaateissa parasta ovat visuaalinen puoli ja nopeus. Peli on yleensä ohi parissa minuutissa, ja sinä aikana ehtii näkemään ainakin vilkkuvia valoja ja muita visuaalisesti kiinnostavia yksityiskohtia, vaikka ei voittaisikaan”, Antti naurahtaa.

Rahapelitutkimuksessa on osoitettu, että monet peliautomaattien ominaisuuksista on suunniteltu lisäämään jännitystä ja koukuttamaan siten pelaajaa.

”Pelin vilkkuvat valot ja äänet lisäävät pelaajien jännityksen tunnetta. Muihin rahapeleihin verrattuna peliautomaatit ovat myös huomattavan nopeita. Panoksen ja lopputuloksen välillä on vain muutamia sekunteja, kun esimerkiksi lotossa arvontoja on vain kerran tai pari viikossa”, Marionneau toteaa.

Nopeatempoisemmat pelit ovat yleensä lottoa koukuttavampia. Peliriippuvaisten suosikkipelit vaihtelevat, mutta heidän aivotoiminnassaan on eräs yhteinen toimintahäiriö.

Dopamiinit kaakossa, pelaaja loukussa

Peliriippuvuuteen liittyviä neurobiologisia ilmiöitä tutkitaan parhaillaan valtakunnallisessa PET-keskuksessa Turun yliopistossa dosentti Valtteri Kaasisen johtamassa ’Aivojen dopamiini-, opioidi- ja serotoniiniaineenvaihdunta toiminnallisissa riippuvuuksissa’ -tutkimusprojektissa.

Projektiin osallistuva dosentti Juho Joutsa osoitti kolme vuotta sitten valmistuneessa väitöskirjassaan pelihimoon liittyvän aivojen palkkiojärjestelmän lisääntynyt dopamiinitoiminta. Dopamiini on aivojen välittäjäaine, joka vaikuttaa muun muassa oppimiseen ja palkitsemistoimintoihin.

”Liiallinen dopamiinitoiminta peliriippuvaisilla on edelleen tutkimuksen keskiössä. Tällä hetkellä tutkimme muista välittäjäaineista serotoniini- ja opioidijärjestelmien toimintaa peliriippuvaisilla”, Joutsa kertoo.

Peliriippuvaisen liiallinen dopamiinitoiminta eroaa päihderiippuvaisen ihmisen palkkiojärjestelmästä, joka toimii päinvastoin tavallista heikommalla teholla. Eroavaisuudelle ei ole varmaksi tiedettyä syytä.

”Todennäköisesti kyse on farmakologisesta vaikutuksesta eli siitä, miten päihteenä käytetty molekyyli vaikuttaa aivoihin. Jos verrataan esimerkiksi huumeriippuvuutta peliriippuvuuteen, niin siinä ovat vastakkain ulkopuolinen ja sisäsyntyinen vaikutus aivokemiaan.”

Palkkiojärjestelmän toiminnan eroista huolimatta erilaisilla riippuvuuksilla on tapana kasautua samoille ihmisille.

”Kyllä esimerkiksi alkoholisteilla on todettu peliriippuvuutta keskimääräistä enemmän. Ja päinvastoin eli päihdeongelmat ovat yleisempiä ongelmapelaajilla kuin väestöllä keskimäärin”, toteaa Joutsa.

Peliriippuvuuteen ei ole toistaiseksi olemassa mitään lääkehoitoa. Opioidijärjestelmään vaikuttavia lääkkeitä on kokeiltu peliongelmaisten hoidossa, mutta niillä ei ole Joutsan mukaan päästy haluttuihin tuloksiin.

”Toisaalta moni pääsee ongelmapelaamisestaan eroon ilman lääkehoitoakin esimerkiksi terapian ja vertaistukiryhmien avulla.”

Joillekin pelaamisesta tulee ongelma, toisilla se pysyy harmittomana harrastuksena. Selvää rajanvetoa on vaikea tehdä. Valtava bisnes ei osoita hiipumisen merkkejä – pelit jatkuvat yhä lottovoittajien maassa.