”Vakava uhka potilasturvallisuudelle”
08.02.2012
Lääketieteen opiskelijat protestoivat Turussakin lääkärikoulutuksen lisäämistä vastaan.

Purevasta pakkasesta huolimatta mielenilmaus lääkärikoulutuksen aloituspaikkojen määrän lisäystä vastaan keräsi sankan joukon opiskelijoita yhteen Turussa keskiviikkona. Paikallisesti lämpöä opiskelijoiden keskelle toi soppatykki.
Turun yliopiston lääketieteen opiskelijat osoittivat keskiviikkona mieltään lääkärikoulutuksen aloituspaikkojen määrän lisäystä vastaan. Tempaus oli osa valtakunnallista mielenilmausta.
Taustalla on opetus- ja kulttuuriministeriön suunnitelma nostaa lääketieteellisten tiedekuntien opiskelijamääriä. Ministeriö ehdotti joulukuussa, että aloituspaikkamäärää kasvatettaisiin koko maassa noin 170 paikalla.
Lääketieteen opiskelijat korostivat puheenvuoroissaan, ettei koulutusmääriä voida nostaa, ellei koulutukseen ohjata lisäresursseja. Suurien ryhmäkokojen seurauksena esimerkiksi mahdollisuudet toimenpiteiden harjoittelemiseen vähenevät.
”Henkilökuntaresurssit ovat jo tällä hetkellä osin riittämättömät. Kaikki eivät pääse harjoittelemaan tarvittavia taitoja ennen valmistumistaan”, neljättä vuotta lääketiedettä Turussa opiskeleva Sebastian Abrahamsson sanoo.
Nykyään opiskelijat suorittavat kliinistä harjoittelua 8-18 hengen ryhmissä.
”Potilasturvallisuudelle tämä on erittäin vakava uhka”, lääketieteen opiskelijat varoittavat tiedotteessaan.
Ministeriön suunnitelman taustalla on huoli väestön ikärakenteen muuttumisesta sekä etenkin syrjäseuduilla paheneva lääkäripula. Mielenilmauksessa puhunut lääketieteen professori Jaakko Hartiala ei kuitenkaan näe koulutuksen lisäämistä ratkaisuna ongelmiin.
”Lääkärit arvostavat mahdollisuutta vaikuttaa työnsä sisältöön. Resursseja pitää lisätä koulutuspaikkamäärien sijaan koulutuksen laatuun”, Hartiala sanoo.
”Onko lääkäripula syyllinen Suomen terveydenhuollon ongelmiin vai ovatko terveydenhuollon ongelmat syy lääkäripulaan?” kysyi lääketieteen opiskelija Jenni Pelkonen.
Seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomessa jää paljon lääkäreitä eläkkeelle. Siksi osa Turun mielenilmaukseen osallistuneista allekirjoitti tarpeen koulutuspaikkojen maltilliselle lisäämiselle. Sitä ei kuitenkaan saa heidän mukaansa tehdä laadun kustannuksella.
Teksti: Anna-Elina Matilainen
Kuva: Lauri Hannus
LUE LISÄÄ LÄÄKÄRIKOULUTUKSESTA ENSI VIIKON TYLKKÄRISTÄ.




Kommentit