Kahvi on kuin henkilökohtainen päiväkirja

Latte Cafen pitäjä Gérard Gassoun haaveena on oma paahtimo. Tulevaisuudessa hän haluaisi valikoimaansa kahvilaatuja ympäri maailmaa ja omilta viljelmiltään Togosta.

”Huominen ei sovikaan, pidän kahvilan kiinni. Velvollisuuksia perheen kanssa.” Latte Cafen Gérard Gassou kirjoittaa minulle päivää ennen haastattelua.
Siirrämme tapaamisen samaan iltaan.
Kristiinankadun Latte Cafe henkilöityy togolaiseen Gassouun. Aina kun valkoiseksi sisustettu kahvila pitää oveaan auki, Gassoun voi luottaa seisovan sen puunvärisen tiskin takana.
Niin nytkin.
”En ole niin muodollinen, voimme vaan jutella vapaasti”, leppoisa Gassou tervehtii.
Gassou valmistaa kahvikupin etiopialaisista pavuista ja kertoo olevansa alunperin Togon vuoristoseudulta, pienestä kylästä joka on elänyt kaakaosta ja kahvista sukupolvien ajan. Perheen perässä Suomeen saapunut Gassou suoritti ruokailualan tutkinnon Ranskassa.
Hän kertoo olleensa viime päivinä väsynyt. Se on helppo ymmärtää, sillä Latte Cafe on auki viikon jokaisena päivänä, aamun tunneista usein yöyhteen. Huominen on hänen ensimmäinen vapaapäivänsä, jos joulua ja uuttavuotta ei lasketa.
Gassou tekee tiskin takana töitä seuraavan askeleen eteen: oman paahtimon. Sen jälkeen hän voisi jopa tuoda omaa togolaista kahviaan sukunsa viljelmiltä.
”En tee paahtimohanketta oman kahvini takia, vaan idea olisi tuoda se muiden alkuperämaakahvien oheen. Olisin tottakai onnellinen jos voisin sanoa, ’tämä on minun kahviani’, mutta mistä tahansa tuleva kahvi voi olla hyvää. Kahvi on kuin henkilökohtainen päiväkirja – ei kaikki tykkää kaikesta.”
”Sinun pitäisi kokeilla tätä, ihmiset tuntuvan tykkäävän siitä”, Gassou sanoo ja tarjoilee kahvin. Tämä tuntuu olevan hänen lempilauseitaan. Hän sanoo sen haastattelun aikana ainakin kolmesti, viitatessaan kahvilan erilaisiin tee-, kahvi- ja kaakaolaatuihin. Siinä tiivistyykin liikeidea: uusien makulöytöjen tarjoaminen.
Nimenomaan tarjoaminen, ei tuputtaminen. Kysyn Gassoulta miksi kahvilaa luonnehditaan niin usein ”sympaattiseksi”.
”Luulen sen johtuvan siitä, että yritän todella kuunnella mitä ihmiset haluavat”, hän pohtii.
”Valinta pitää aina antaa kuluttajalle – koskaan ei saa pakkosyöttää, koska silloin hän ei välttämättä palaa.”
Latte Cafen ensimmäinen vuosi tulee olemaan rankka, ja sen Gassou myöntää. Työtunteja ei lasketa, tulot menevät vuokran ja kulujen ohella investointeihin.
Se on vaativa projekti, myös perheelle. Gassoun pienet lapset vierailevat vapaasti kahvilassa vaimon äitiysloman loppuun, sen jälkeen vaaditaan organisointia.
”Jos minun pitää valita perheen ja kahvilan välillä, niin valitsen perheen. Mutta haluan samalla, että täällä on joku – koitankin kouluttaa työharjoittelijan – sillä ihmiset tuntuvat todella pitävän tästä paikasta. Tai ainakin sen vaikutelman olen saanut.”

Teksti: Petri Rautiainen

Kuva: Lauri Hannus