Levysoitin on soitin

13.11.2009  

Stephen Webber kamppaili saadakseen levysoittimen musiikki-instrumenttien kaanoniin.

dj2

Stephen Webber demonstroi levysoittimen mahdollisuuksia soittimena Kulttuurikeskus Vimmassa.

Stephen Webber ei näytä tiskijukalta. Leppoisa, hieman hippityyliin letkeästi puhuva valkoinen mies on antanut parran kasvaa. Hän ei suorilta käsin edes muista kuinka vanha on.
Rennosta ulkomuodosta huolimatta edessäni istuu yksi merkittävimmistä dj-kulttuurin edistäjistä. Hänen ansiotaan on, että levysoitin tunnustettiin ensimmäistä kertaa osaksi musiikkiopistojen maailmaa.
Musiikkia ikänsä soittanut, opettanut ja levyttänyt Webber kiinnostui levysoittimista jo 1980-luvulla. Hän kertoo rakastaneensa vinyylilevyjä ja dj-kulttuuria viimeistään siitä lähtien, kun hän näki hiphopin suurten nimien ”skrätsäilevän levyjä telkussa”.
Berkleen musiikkiopistossa opettava Webber kertoo, että hänellä on tapana opetella aina parin vuoden välein uusi soitin. Lopulta tuli levysoitinten vuoro.
”Tiesin, ettei turntablismia opetettu missään. Joten päätin opetella sitä itse ja kirjoittaa samalla ensimmäisen oppaan paikkaamaan tätä puutetta”, Webber kertoo.
”Kävin dj-mestaruuden voittaneen Q-Bertin opetusklinikalla. Q-Bert sanoi ’katsokaas tätä’ ja teki käsittämättömiä temppuja. Olin, että ’okei, minulla on noin tuhat kysymystä siitä mitä äskein teit’. Päätin kirjoittaa nämä kysymykset talteen ja etsiä vastauksia niihin dj-historian tunnetuimmilta nimiltä.”

Webberin Turntable technique: art of the dj-kirjasta tuli myyntimenestys, vaikka hän joutui alun perin taistelemaan saadakseen sen julkaistua. Myös hänen vuosittain järjestettävä dj-kurssinsa Berkleen opistossa oli pitkällisen taistelun tulos. Suosiosta huolimatta.
”Minulta meni vuosia, että sain päättävät tahot suostumaan. Se oli siihen aikaan, kun hiphoppia ei vielä edes opetettu meillä”, Webber muistelee.
”Berkleen koulun perustava idea on, että musiikkia tulisi opettaa nykyaikaisen musiikkimaailman kautta. Kun Berkleen opisto perustettiin vuonna 1945, siellä opetettiin jazzmusiikkia, mikä oli todella radikaalia siihen aikaan. 1960-luvulla Berklee oli ensimmäinen koulu, joka opetti silloin muun akateemisen maailman hyljeksimää rock-musiikkia.”

Hiphopin liittäminen opetusohjelmaan tuntuu sopivan juuri Berkeleen opistoon. Mistä aikailu johtui, dj-kulttuurihan on kukoistanut kansakunnan tietoisuudessa 1980-luvulta asti?
”Eniten kyse oli väärinkäsityksistä. Suuri osa muusikoista ajattelee tiskijukkien vieneen heidän työpaikkansa. Olen itsekin välillä samassa veneessä”, Webber naurahtaa.
”Useat luulevat hiphopin olevan vain yksi musiikkimuoto muiden joukossa, vaikka kyse onkin kokonaisesta kulttuurista. He eivät myöskään ymmärtäneet, että hiphopissa dj:stä oli jo tullut muusikko ja levysoittimista instrumentteja.”
Osoittaakseen tämän Webber kutsui hiphop-artisteja musiikkiopistolle kertomaan kulttuurista ja esittämään taitojaan. Nopeasti tempauksen jälkeen dj-kulttuurin opetus sai riittävän sysäyksen, mistä Webber kiittelee koulun johtoa.
Ja instrumentiksi levysoitinpari miksereineen taipuu. Webberin esityksessä Turussa näytetään miten levysoittimella voidaan soittaa perinteisiä nuotteja vinyylilevyn kiertonopeutta muokkaamalla.  Webber myös yhdistelee esityksessä aiemmin yhteensopimattomia musiikkityylejä: rap-acapelloja kuullaan countrymusiikin päällä.

Pyydän Webberiä kertomaan dj-kurssistaan. Ensimmäiseksi kurssilaiset oppivat kulttuurin historiaa, sen jälkeen kahden kappaleen yhteen sovittamisen perustaitoja. Levysoitinten aggressiivisempi tehokäyttö skrätsäyk­sineen tulee kurssin toisella puoliskolla. Vuoden päättää oppilaiden omat kymmenen minuutin setit, joissa jokainen pääsee ilmaisemaan itseään löytämiensä ja yhteensovittamiensa levyjen kautta.
Mutta mikä tekee lopulta hyvän dj:n?
”Kuunteleminen”, Webber vastaa, ja jatkaa: ”Kaikkien dj-tyylien kuunteleminen, itsensä ja yleisön kuunteleminen. Haastatteluissa muusikoita rohkaistaan aina vastailemaan potaskaa oman inspiraation seuraamisesta ja musiikin tekemisestä vain itselle. Olen nähnyt monia teknisesti taitavia dj:tä, jotka eivät löydä yleisöä, sillä heiltä puuttuu eläytymisen kyky.”

Teksti: Petri Rautiainen
Kuva: Maija Kurki

Tulosta tai välitä kirjanmerkki eteenpäin.
  • Print
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Twitter

Kommentit