Vuoden päivät ainejärjestöjen kalentereissa
13.11.2009
Vuoden 2009 porhaltaessa päätökseensä koittaa aika hankkia seinäkalenteri seuraaviksi 365 päiväksi. Ainejärjestöt tarjoavat tyttö- ja poikakalentereita ajanlaskun avuksi. Sulokkaat neidot ja salskeat nuorukaiset ovat tulleet jäädäkseen.

Sofia Thurén poseeraa mediatutkimuksen ainejärjestön Hurman kalenterissa helmikuun tyttönä.
Historianopiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki ry on kalenterimarkkinoiden konkari. Yhdistyksen varapuheenjohtaja Mariia Niskavaara luonnehtii kalenteritoiminnan olleen hyvinkin aktiivista viime vuosikymmeneltä lähtien. Vuorovuosin naisten ja miesten tähdittämä julkaisu on osa Kritiikin jokavuotista toimintaa, mikä on tuotteen kysyntään nähden perusteltua.
”Kalenteri tulee myyntiin pikkujouluissa, ja joinakin vuosina myynnissä olleet kappaleet on miltei viety käsistä. Monet ostavat useamman kappaleen joululahjaksi. Kalentereitamme on viety työpaikoille, äideille, veljille ja kummitädeille”, Niskavaraa tietää.
Myös Politiikan tutkimuksen klubi ry:n ansioluetteloon kuuluvat vaihtuvin teemoin toteutetut tyttö- ja poikakalenterit. P-klubin vuonna 2003 ilmestynyt esikoiskalenteri oli kunnianosoitus naiskauneudelle, joten seuraavana vuonna miesopiskelijat astuivat salamavalojen välkkeeseen. Sukupuolia on kuvattu vuorotellen nykypäivään asti. Tasa-arvo ei kuitenkaan ulotu myyntitilastoihin.
”Yleisenä sääntönä menekistä voidaan todeta, että tyttökalentereita jää jäljelle vain muutama, kun taas poikakalentereita pienemmästä painomäärästä huolimatta jää käteen kymmeniä. Tämä siitäkin huolimatta, että klubilaiset miehet ovat varmasti keskivertoa komeampia”, kerran itsekin kalenterissa esiintynyt P-klubin puheenjohtaja Lauri Lahoniitty arvioi.
Aina ajanlaskun esitys ei saavuta vakipaikkaa ainejärjestön julkaisutoiminnassa. Asteriski ry:n vuodeksi 2003 painatettu kalenteri on jäänyt informaatioteknologian opiskelijoiden ainokaiseksi. Puheenjohtaja Iiro Rantasen mukaan kilvasta jättäytymiselle ei ole erityistä syytä, ja uuttakin kalenteria voisi harkita. Lähes seitsemän vuoden takaisessa kalenterissa esiintyi sekä tyttöjä että poikia.
Mediatutkimuksen ainejärjestö Hurma luottaa naiselliseen viehätysvoimaan painattaessaan kalenterin vuodelle 2010. Hurman kulttuurivastaava Sofia Thurén paljastaa tyttökalenterin noudattelevan monipuolisesti elokuvateemaa – kuviin on saatu vaikutteita mm. komediasta, kauhusta ja historiallisesta draamasta.
Hurman riveistä on löytynyt innokkaita kalenterityttöjä enemmän kuin kuukausia, joten joulukuun kuvassa esiintyy useampi malli. Useista tiedusteluista päätellen julkaisu on herättänyt kiinnostusta ainejärjestön ulkopuolellakin. Lopullinen painosmäärä pohjautuu menekkitiedusteluun.
Projektin tavoitteiksi Thurén nimeää varainkeräyksen ainejärjestön 10-vuotisjuhliin ja hauskanpidon kuvauksissa. Toinen tavoitteista on jo toteutunut.
”Homma on tänä vuonna ollut niin hauskaa, että puhetta on ollut jo ensi vuodenkin kalenteriprokkiksesta”, helmikuun tyttönä poseeraava Thurén vihjaa.
Teksti: Siru Laivanen
Kuva: Johanna Naukkarinen



Kommentit