Lyhyet

04.03.2010  

Miksei täällä oo ketään?

”Miksei täällä oo ketään”, kysyi Turun Vasemmisto-opiskelijat Avanti ry:n lumikinokseen pystyttämä kyltti maksullista koulutusta vastustaneessa performanssissa Yliopistonmäellä viime maanantaina.
Katsojia mielenilmauksella ei ollut.
”Ongelmana on yhteisrintaman puute”, Avanti ry:n puheenjohtaja Eeva-Liisa Raekallio pohti osanoton puutetta.
”Maksullisen koulutuksen vastustaminen on oikeastaan eettinen kysymys. Kysymys ei ole meistä vaan lapsistamme ja lapsenlapsistamme”, paikalla ollut Avanti ry:n varapuheenjohtaja Ville Okkonen kommentoi.
Tiistaina puolestaan tempaistiin ilmastolain puolesta. Useiden kansalaisjärjestöjen yhteisen Polttava kysymys -kampanjan lumiukot osoittivat mieltään Educariumin aukiolla ja Tuomiokirkon edessä.
Kampanja vaatii Suomea sitoutumaan 40 prosentin päästövähennyksiin seuraavan kymmenen vuoden aikana. Maailman tilasta huolestuneet lumiukot olivat liikkeellä jo kuudetta kertaa.

Turun yliopiston kirjasto haluaa palautetta
Turun yliopiston kirjasto on käynnistänyt nettikyselyn, jolla selvitetään asiakkaiden mielipiteitä kirjaston palveluista. Palautetta kerätään 1.-21 .maaliskuuta välisenä aikana. Palaute tullaan huomioimaan kirjaston palveluita kehitettäessä ja organisaatiota suunniteltaessa.
Katso lisätietoja omasta utu-sähköpostistasi tai yliopiston kirjaston verkkosivuilta http://kirjasto.utu.fi.

Opiskelijajärjestöiltä keinoja työurien pidentämiseksi
Yhteensä yhdeksän eri valtakunnallisen opiskelijajärjestön (SYL, SLL, SAKKI, OSKU, FSS, SAMOK, OLL, AOVA, STTK-Opiskelijat) yhteisessä julkilausumassa esitetään keinoja työurien pidentämiseksi alkupäästä.
Keinoina esitetään muun muassa varusmiespalveluksen aikojen sovittamista lukukausien kanssa sekä ohjauksen parantamista palveluksen aikana.
Järjestöt uskovat, että korkeakoulujen sisäänoton tasaaminen syksyn ja kevään välillä sekä alakohtaiset valtakunnallisen pääsykokeet nopeuttaisivat työelämään siirtymistä.
Myös opintojen etenemiseen kiinnitetään huomiota. Kesälukukaudella tulisi järjestää riittävästi opetusta ja opiskelijan aikaisemmin hankittu tutkintoon soveltuva osaaminen pitäisi tunnustaa.
Julkilausuma painottaa myös sujuvaa siirtymistä työuralle valmistumisen jälkeen.
Harjoittelupaikkojen määrää tulisi kasvattaa ja ohjausta työelämään parantaa.

Yliopistoliikunnan kampanjaviikko
Viikolla 10 (8.-14.3.2010) Turun yliopiston ja kauppakorkeakoulun opiskelijat ja henkilökunta pääsevät tutustumaan ilmaiseksi yliopistoliikunnan liikuntaryhmiin ja kuntosalille. Kampanjatarjous ei koske ryhmiä, joihin on kurssimaksu. Osalle tunneista pitää ilmoittautua ennakkoon.
15.3.2010 alkaen kevään liikuntamaksun voi ostaa alennettuun hintaan.
Katso lisää www.utu.fi/yliopistoliikunta.

KOONNEET HEIKKI ISOTALO JA ANNA-ELINA MATILAINEN

Tulosta tai välitä kirjanmerkki eteenpäin.
  • Print
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Twitter

Kommentit