Onko opiskelijalla varaa sairastaa?

05.02.2010  

Sairasloma

Opiskelijan siirtyminen sairauspäivärahalle helpottuu.

Sosiaali- ja terveysministeriön valmisteleman lakiuudistuksen myötä sairaspäivärahan saanti muuttuu elokuusta lähtien joustavammaksi. Sairauspäivärahaa suositellaan haettavaksi, jos epäilee sairastavansa yli kaksi kuukautta. Päivärahaa voi nostaa myös taannehtivasti, jos tarvittavat lääkärintodistuksen sairaudesta löytyvät.
Nykyisen lain puitteissa opiskelijalla on ollut oikeus nostaa sairauspäivärahaa sairauden iskiessä, jos hän keskeyttää ensin opintotukensa. Ongelmana on ollut tukien välinen aika, jolloin sairastava opiskelija on jäänyt täysin tuetta.
Uuden järjestelmän myötä opiskelijan ei itse tarvitse katkaista opintotukeaan, vaan Kela tekee sen opiskelijan puolesta. Samalla tuesta toiseen voi siirtyä portaattomasti.
”On hyvä jos systeemi on mahdollisimman joustava, eikä byrokratia tule esteeksi tuen hakemiselle”, Turun yliopiston ylioppilaskunnan sosiaalipoliittinen sihteeri Minttu Naarminen kommentoi.
Uusi sairauspäivärahajärjestelmä ei kuitenkaan poista kaikkia sudenkuoppia. Sairauspäiväraha lasketaan joko opintotuen tai työtulojen perusteella, mutta molempia ei voi huomioida yhtä aikaa.
”Muut tulonsaajat saavat sairauspäivärahaa verotuksessa ilmoitettujen kokonaistulojen mukaan”, Naarminen huomauttaa.
”Järjestelmä on epätasa-arvoinen opiskelijoiden suhteen.”
Sairauspäivärahaa nostaessa ei nyky- eikä tuleva järjestelmä salli opintojen edistämistä sairauden aikana, mikä haittaa sairastavan oman työkyvyn arvioimisessa. Esimerkiksi Ruotsissa sairauspäivärahaa nostava opiskelija saa tehdä opintojaan osa-aikaisesti.

Teksti: Heikki Isotalo

Kuva: Kai Jokela

Tulosta tai välitä kirjanmerkki eteenpäin.
  • Print
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Twitter

Kommentit