TYYn hallitusta täydennettiin
TYYn varapuheenjohtajan ja kopovastaavan Jarmo Kallungin siirryttyä Helsinkiin SYL:n koposihteerin toimeen edustajisto täydensi hallitusta. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin 23-vuotias Anna Mäkipää hybridiaanien esityksestä. Mäkipää on toiminut aikaisemmin luottamustoimissa ainejärjestö Delta ry:ssä, ravintola- ja kulttuurivaliokunnassa sekä ylioppilaskunnan edustajiston jäsenenä.
Mäkipää on alun perin kotoisin nyt jo kuntaliitoksissa kadonneesta Vammalasta. Turun yliopistoon hän tuli opiskelemaan matematiikkaa tähtäimessä opettajan ammatti. Kolmatta vuotta opiskelevan Mäkipään opintorekisteriin on tullut mukaan myös vähemmän pedagogisia sivuaineita kuten liiketaloutta ja tilastotiedettä. Opiskelulta ja edunvalvonnalta yli jäävää vapaa-aikaa Mäkipää viettää lukien, yliopistoliikunnan palveluiden parissa ja ainejärjestöpuuhissa. Klassisista muumihahmoista hän olisi Pikku Myy.
Mäkipää astui luottamustehtävään 24. helmikuuta Uutta opittavaa on hallitukseen kesken toimikauden hypänneellä jäsenellä riittänyt.
”Vähän on samanlainen olo kuin ensimmäisenä päivänä yliopistossa, kun tietoa tulee joka tuutista.”
Laskeutumista hallituspestiin on pehmentänyt hybridiaanin edaattorina karttunut tieto. ”Ylioppilaskunnan linjapaperit ovat tuttuja jo edustajiston käsittelyistä.”
Hallituksen jäsenten vastuualueiden uudelleenjärjestelyssä Mäkipään ohjaukseen siirtyivät osa alayhdistysasioista, ympäristö ja tuutorointi.
Alayhdistysohjesäännön uudistustyössä riittääkin työsarkaa. Uudesta ohjesäännöstä on tarkoitus tulla tasapuolinen paketti, joka turvaa jatkuvuuden myös niillä alayhdistyksillä, joilla toiminta perustuu TYYn myöntämiin toiminta-avustuksiin. Aktiivisuuteen myös kannustetaan, sillä toimintaa on tarkoitus arvioida entistä tarkemmalla alayhdistyksen eloisuutta mittaavalla pisteytyksellä. Alayhdistysten taholle on tarkoitus pitää yhteyttä asian tiimoilta ja tiedottaa uuden säännöstön etenemisestä.
TYYn hallituksen täydentämisen lisäksi helmikuun edustajiston kokouksessa hyväksyttiin uusi ympäristöohjelma ja valittiin jäsenet strategiatyöryhmään. Valtakunnan tasollakin ajankohtainen kasvisruoka lisättiin Vihreän listan esityksestä myös ylioppilaskunnan ympäristöohjelmaan. Kirjaus ohjaa TYYtä suosimaan tapahtumissaan kasvisruokaa.
Teksti: Jari Pitkä
Kuva: Kai Jokela





Kommentit