TYYn talous heikolla pohjalla?
12.12.2008
Edustajistoryhmä Ryhmä LEX:n ja TYYn taloustoimikunnan puheenjohtaja Matti Lajunen kirjoitti LexPress-lehdessä (4/2008), että ”TYYn taloudellinen rakenne on ollut vuosia matkalla kohti katastrofia. Kuluja on kasvatettu holtittomasti henkilöstön lisäyksillä ja palkkojen ja palkkioiden tolkuttomalla kasvattamisella.”
Onko TYYn talous kriisissä hallituksen varapuheenjohtaja Satu Airas?
Ei TYYn talous kriisissä ole. Se on totta, että TYYn taloudellinen rakenne ei ole ollut järkevällä pohjalla. Asian eteen on kuitenkin tehty töitä ja aloitetun kulukuurin tarkoituksena on varmistaa, että opiskelijoiden jäsenmaksut eivät mene hukkaan.
Onko henkilöstön lisääminen ollut tolkutonta TYYssä hallituksen puheenjohtaja Laura Heinonen?
TYYssä on lisätty henkilöstön määrää viimeksi vuonna 2000, jolloin edustajisto perusti järjestö- ja tiedotussihteerin toimen. Sihteeristön viikottaista työaikaa lisättiin kahdella ja puolella tunnilla vuonna 2007, jatkuvien ylityötuntien poistamiseksi. En sanoisi, että henkilöstön lisääminen on ollut holtitonta.
Miksi työntekijöiden palkat ovat nousseet Laura Heinonen?
Työntekijöiden palkat ovat nousseet kustannuskehitysten myötä. Nykyään ei ole tupoja, joten palkannousu on työpaikka kohtaista. Mielestäni TYYn henkilökunnan palkat ovat nousseet hyvin maltillisesti.
TURUN YLIOPPILASLEHTI
Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 18/2008 (12.12.2008)




Kommentit