Utu paikalla: KAIKKI ON JO TAPAHTUNUT

omistettu Howard Hughesin hotellihuoneelle

Kaikki on jo tapahtunut. Hyvästi.

Kukaan ei hätäile, kaikki pysyvät rauhallisina… Al Goren tuottama elokuva ilmastonmuutoksesta muistutti katsojia kymmenistä muista katastrofielokuvista. Visuaalisesti turboahdettuna keulakuvana se oli ennen kaikkea fiktiota, eikä näin ollen saanut aikaan todellista tietoisuutta sen enempää kuin Rambo-elokuvat maailmanpolitiikasta. Mainostelevision uutiset leikkaavat sumeilematta kansanmurhasta kesämökin jätevesien poistoon. Elämässä kaikki on jo tapahtunut ennen kuin olemme nähneet sen.
“TV:stä tuttu” – mikään ei vedonnut 80-luvulla paremmin ostajiin. TV:stä tuttu -tarrojen liimaaminen loppui, koska huomattiin, että tarrat loppuisivat kesken, kun jokainen artefakti, tunne, esine ja asia maan päällä ja avaruudessa on suurimmalle osalle länsimaista ihmiskunnanhallitusta tuttu TV:stä – samoin kuin TV:stä tuttu tarrat, jotka olisivat kasautuneet valtavaksi, toinen toisen päälle liimattujen tarrojen torniksi, jos niiden valmistusta ei olisi lopetettu. Nyt enää itse televisio on maailmasta tuttu:
”Ei ole olemassa mitään mystisempää kuin yksin tyhjään huoneeseen päälle jätetty televisio [- -] (sen voidaan varsin hyvin kuvitella toimivan yhä senkin jälkeen kun ihminen on jo kadonnut maapallolta.)“ (Jean Baudrillard)
Yksikään ihminen ei ole saari, mutta jokainen meistä on haaksirikkoinen, omassa teknologisessa narkoosissaan piehtaroiva Robinson Crusoe -kuvake.

Näin ollen huoli ilmastonmuutoksen, ministerien & presidenttien, Kiinan & Tiibetin, halpojen asuntolainojen tuottaman markkinarysäyksen tai minkä tahansa orastavan uhkakuvan puolesta on turhaa. Jos ne sattuvatkin tuhoamaan ihmiskunnan, meille on joka tapauksessa luvattu jo pelastus. Enää emme nauti jokainen 15 minuutin kuuluisuuttamme, kuten Andy Warhol esitti. Katsomme kaikki omaa peilikuvaamme sammutetun television ruudulta ja opimme, että olemme olemassa.

Kuvaaminen ja tallentaminen ovat näet jälkimodernin ylösnousemuksen virtuaalinen muoto, Apostolien kirjan kappale päivitetään: ”Hänet te ristiinnaulitsitte, mutta Jumala kaivoi hänet esiin tiedostoista. Tallentamisen voimasta tämä mies seisoo terveenä teidän edessänne.” Se on ikuisen elämän ostamista… ja nimenomaan sen kautta me uskomme, että mikään ei tuhoudu… olemme kuin piriä napanneet kamikaze-lentäjät, jotka tietävät selviävänsä hengissä valtavasta räjähdyksestä… itse simulaatiokulttuuri ei tuhoa vastuutamme, vaan se, että kaikki on digitaalisesti museoitu: ekologisen tuhon jälkeen voimme aina katsella blu-ray-levyltä esityksiä sademetsästä tai kummastella: ”Ai tuollainen oli otsonikerros!”
Koska kaikki tärkeä elämässänne on jo tapahtunut ja oletettavasti näytetty joskus televisiossa, teidän ei tarvitse kuin kaivaa se esiin TiVo-laitteistanne ja katsoa mitä ehti tapahtua sillä välin kun kävitte oksentamassa. Viimeisessä jaksossa voimme yhdessä katsella maapallon tuhoutumista nauhalta – väittävät sitä suoraksi lähetykseksi, mutta viivettä on varmasti, jottei mikään luvaton nänni vilahda ruudussa. Se nimittäin olisi paha juttu. Voimme vain arvailla, kuka kerää kaukosäätimet kuolonkankeista käsistä.

VILLE-JUHANI SUTINEN

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 9/2008 (9.5.2008)