Oi, muistatkos sen sillan, jolla melkein kuljettiin?

SYNKKÄ KAKSINPUHELU

Syysflunssaa pukkaa, mutta rokotukset toimivat. Turun tauti ei iskenytkään päälle, vaan rakennusalan ammattilaiset Rauno Puolimatka ja Turun kaupunki alkoivat perua kytkykauppojaan paikallismedian muistuttaessa reilun pelin säännöistä. Nyt näyttääkin siltä, etteivät Kirjastokorttelin kiinteistöt menekään ensiksi mainitulle aivan ilmaiseksi. Jos kunnallispolitiikan selkääntaputteleva hyvä veli -mentaliteetti ja kaupanpäälliset ovat vakio, niin joskus saa poikkeustapauksissa nähtävästi yllättyä positiivisestikin. Lehdistökin ottaa patalaput pois silmiltä ja kommentoi edes räikeimpiä tapauksia.

KITINÄ:

Ei tainnut sitten Puolimatka saada itselleen sitä mausoleumia Turun keskustaan. Oli jo kaiketi jonkin aikaa etsinyt sopivaa hyväntekeväisyyskohdetta, joka muistuttaisi hänen elämäntyöstään. Olisikohan hänellä mielenkiintoa rakentaa Pennisilta ilman hallintaoikeutta Aurajoen rannan puutaloihin? Saanen epäillä.

NARINA:

Epäilysi on oikeutettu, eihän nyt mausoleumia voi rakentaa ilman yleisöpaikkoja sen ihailulle – puhumattakaan hyötymisestä jo tänään. Entisaikoina sentään filantroopit yleensä tyytyivät kivilaattoihin rakennusten seinässä, nykyään pitää näemmä saada monumentin lisäksi alihintaisia rakennuksia kaupan päälle.

KITINÄ:

No suurena lahjoittajana saa mielestäni esiintyä, kunhan se tapahtuu vilpittömästi yhteisön yhteistä hyvää ajatellen. Tässä tapauksessa eduntavoittelu taisi kohdistua oman vyön seutuville. Jos Herra Mesenaatti olisi ostanut rakennukset ja saanut lähes ilmaiseksi kaupungin maata muistomerkilleen, niin vähimmäishintana olisin pitänyt sille kauppasumman moninkertaistamista ja ylimääräisen hyvän sijoittamista esimerkiksi Turun joukko- ja kevyen liikenteen kehittämiseen, sairaan- ja vammaisten hoitoon, puhumattakaan siitä, että aikaisemmin rakennuksessa sijainnut A-klinikka saisi jatkaa toimintaansa uusissa ja ajanmukaisissa tiloissa. Puolimatkan piikkiin, tietenkin. Siinä tapauksessa, pitäköön siltansa!

NARINA:

Ehkä siinäkin on kyseessä sitten vain se, että rahan lahjoittaminen materiaalittomaan vuosittaista rahoitusta vaativaan toimintaan ei vain tunnu niin hyvälle, kun eihän sitä sitten edes oikeastaan näe. Samaa ajattelua saattaa haistaa hieman koko kulttuurikaupunkiprojektissa. Halutaan ikuista, ja sitten samalla tapetaan sitä päivittäisen, viikoittaisen ja kuukausittaisen tason toimintaa. Kulttuuria ei nähdä tapahtumisena, vaan jonkinlaisena kiinteänä käsitteenä. Ei silti, ei sillan idea välttämättä ihan tuulesta tempaistu juttu ole, mutta kyllä kulttuurikaupungista tulee pelkkä pannukakku, jos sen sillan ympärillä kaupungissa ei kerta kaikkiaan enää tapahdu mitään.

KITINÄ:

Turun kaupungin näkökulmasta kulttuurin tekeminen ei totta tosiaan ole ollut pitkäjänteistä. Nytkin tuntuu siltä, että sitä kulttuuria nimenomaan pitää luoda, koska sitä muka ei muuten ole. Kauhuskenaariona on se, että kun kulttuurivuoden saldoa vuosien päästä laskettaisiin, niin Pennisilta edustaisi ainoana lajissaan kulttuuria, jonka kyseinen hanke on tuottanut. Kaupungin johtamana koko kulttuuripääkaupunkihanke on yhtä ummehtunut kuin vanhan piian pesä. Samoin kuin yhdyskuntasuunnittelu keskusta-alueella. No, kerrankin koira älähti ja koplausta ei nielty purematta. Kaupunki joutui perääntymään ja avaamaan samalla myös Eskelinin parkkitalon ja Tähtitornin tapaukset uudelleen auki. Ehkä joku virkamies sai kupoliinsa. Niin… Ja uutinen Pennisillan rahalahjoituksesta ja Kirjastokorttelin kiinteistöjen myymisestä onkin jo poistettu kaupungin verkkosivuilta.

NARINA:

Tutkan alla lentely ei tällä kertaa onnistunut. Sitä vain ihmettelee miksi kaupungissa, joka on käynyt niinkin synkkiä aikoja läpi, kuin ne jolloin rakennuksia laitettiin suoraan lekan alle, on näin huonosti aukiajateltu kiinteistöpolitiikka. Tai ehkä se onkin juuri tietoisesti jätetty utuisaksi vyöhykkeeksi. Toisaalta nähtävästi ainakin rakennusten käyttöehtoja on sentään kiristetty, joten suunta ei sinänsä ole välttämättä huono. Voihan tämän Pennisillan ympärille nousseen keskustelunkin nähdä jonkinlaisena hyvänä enteenä.

KITINÄ:

Sitä parempaa tulevaisuutta ja avoimempaa päätöksentekoa minäkin toivoisin tämän tapauksen tuovan. Se tekisi herkullisen hyvää Turun kähmivälle sulle–mulle -päätöksenteolle. Suurempi mokaaja tässä tapauksessahan oli nimenomaan Turun kaupunki eikä Puolimatka – pöljä myy halvalla, eikä ostaja mitään sikaa säkissä ollut ostamassa. Toisaalta… Kun puutalojen käyttöön olisi joka tapauksessa ollut omat rajoituksensa; vain museokäyttöön tms., niin mitä luulet rakennuttajan kiinteistöihin kaavailleen?

Itse ajattelin, että olisi ollut verratonta saada sinne tiloja, joissa esiteltäisiin turkulaista elementtitalojen rakentamista 1960-luvulla rakennuskiellon aikaan, jolloin työmaan pauke kävi niin, etteivät rakennuttajatkaan tienneet mihin työmaakoppiin olisivat kävelleet. Kerrankin ukko-Puolimatka oli kävellyt parakkiin ja haukkunut duunarit pystyyn laiskuudesta ja patistanut miehiä töihin kovin sanankääntein. Kymppi oli huomauttanut isolle herralle kohteliaasti että se teidän työmaa on muuten tuossa kadun toisella puolen.

NARINA:

Joskus kyllä tuntuu, ettei tässä kaupungissa muisteta menneitä tehtyjä erehdyksiä ennen kuin niille tosiaan rakennetaan museo ja laitetaan vitriiniin ihmeteltäviksi. Olisihan siinä sellainenkin tietoa jakava hyötyvaikutus, ettei tarvitsisi aina toistaa laatikkorakennuksia äimisteleville ulkopaikkakuntalaisille lyhyttä oppimäärää kunnallispolitiikan historiasta.

”Historia opettaa kuinka sitä pitää väärentää” – Stanisław Jerzy Lec

synkka.kaksinpuhelu@gmail.com