KELLARIT VALAISEVAT MENNYTTÄ AIKAA

Silmiemme eteen levittäytyvä kaupunki kätkee alleen salattuja tiloja. Näihin tiloihin, Turun keskiaikaisiin kellareihin, arkeologian ja taidehistorian oppiaineet järjestivät yhteisvoimin keväisen ekskursion.

Ennen retkeä saimme tutustua arkeologian dosentti Kari Uotilan johdolla 3D-mallinnuksiin niin kellareiden rakenteista kuin visuaalisiin rekonstruktioihin keskiaikaisesta kaupunkimaisemasta. Nykyiset maanpäälliset rakennukset, joiden ohi kaupunkilaiset päivittäin kulkevat, peittävät alleen säilyneitä jäänteitä menneistä ajoista. Joidenkin tilojen, kuten Julinin kirjaston, kohdalla näitä tiloja on jätetty näkyville. Aboa Vetuksessa kellareita on taas mahdollista tarkastella niiden ulkopuolelta.

Ensimmäiset kohteet Vanhalla Suurtorilla ovat siistejä ja hyväkuntoisia. Osa niistä näyttää olleen käytössä lähiaikoina: joihinkin on johdettu sähköt ja valot. Esimerkiksi Vanhan raatihuoneen kellari toimii nykyään juhlatilana. Ei siis mitään salattua ja jännittävää. Taskulamput saivat pysyä vielä taskuissa.

Vanhan Suurtorin viimeistä kohdetta lähestyessä jännitys tiivistyi. Tämä oli eräs niistä kellareista, joista klaustrofobisia varoiteltiin etukäteen. Laskeuduimme pieninä ryhminä ahtaasta, kaivonkannella suljetusta reiästä maan uumeniin. Osa ryhmästä odotti vuoroaan tuumien, mitä aukon toiselta puolelta löytyy. Kellarin syövereissä Kari Uotila totesi tilojen säilyvyyden suurimmaksi ongelmaksi liki sadan prosentin kosteuden, joka rapauttaa tiiltä jatkuvasti.
”Mutta turistikohteen ongelmia kellareissa ei ole”, hän jatkoi. Kävi ilmi, että tuona päivänä kyseisessä kellarissa käytiin ensimmäistä kertaa sitten 80-luvun.

Matka jatkui maan päällä. Mutainen ja kurainen joukkomme vaelsi yli tutun Aurajoen, läpi modernien porttikonkien Eerikinkadulle. Kaikista käydyistä kohteista Julinin kortteli oli yllättävin. Monelle opiskelijalle tutun kirjaston valkoinen seinärappaus kätkee taakseen vuosisatoja vanhoja kivenjärkäleitä, jotka jo silloin palvelivat seinän virkaa. Löytöjä Julinin tontilta on asetettu vitriiniin. Ympärilläni opiskelijat ihmettelivät, kuinka tällaiset asiat voivat pysytellä näkymättöminä, vaikka ne on asetettu selkeästi esiin.

Viimeistä kohdetta, Ingmanin talon kellareita saimme esittelemään arkkitehti Benito Casagranden. Alue on kaivettu esiin 1980-luvulla, jolloin paikalta löytyi Pyhän hengen kirkon rauniot. Nykyisin paikalla toimii Pyhän hengen kappeli, jota ylläpitää Casagrande yhdessä vaimonsa kanssa. Rahoituksen puutteen vuoksi kappelisalin oikeanpuoleisen seinän takaiset haudat ovat vielä tutkimatta.

Retki päättyi ravintola Linnankatu 3:n viinikellareihin. Viiden tunnin kävelyn päättivät kilisevät viinilasit, mutta keskiaikainen hiljaisuus soi puheensorinan taustalla. Kenties kaikkein jännittävimmät paikat jäivät saavuttamatta. On silti lohdullista, että kaupungin melskeen ja yötä päivää valaistun keskustan ytimestä löytyy täysin äänettömiä ja pimeitä tiloja.

Teksti: SANNA MIKKOLA
Kuva: JUSSI VIERIMAA

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 9/2008 (9.5.2008)