Sitseillä laulettiin, mutta ei juotu

14.12.2007  

15.jpg

”Kola, ei meitä känniin saa, jaffa, se meitä naurattaa…”
Tällaiset tilaisuuden henkeen mukaillut juomalaulut raikuivat marraskuun puolivälissä TYYn ja Turun Alkoholittoman Tiistai-seuran (TATSi) järjestämissä sitseissä. Jopa täysraitista kirjoittajaa epäilytti hiukan lähteä tarkastamaan tilaisuus. Neljän aktiivisen opiskeluvuoden aikana olen tavannut suunnilleen yhtä monta ihmistä, joille viina ei maistu. Yllätys oli siksi entistä iloisempi, kun paikan päällä oli noin parikymmentä henkeä ja tunnelma katossa.
Nämä sitsit olivat yksi harvoja täysin alkoholittomia tapahtumia, joilla olen ollut opiskeluaikanani. Ehkä suurin syy tähän on se, ettei yliopistolla tunnu toimivan yhtäkään aattellisesti sitoutumatonta järjestöä, joka niitä järjestäisi. Tero Suoniemi ja Sade Ora, kaksi TATSin perustajajäsenistä, haluavat kuitenkin tuoda muutoksen tilanteeseen.
”Kyseessä ei ole raittiusliike”, Suoniemi korostaa, ”vaan tarkoituksena on edistää alkoholitonta vaihtoehtokulttuuria opiskelijoiden keskuudessa.”
”TATSi on avoin kaikille kiinnostuneille, ei vain absolutisteille. Tervetulleita ovat niin täysraittiit, kohtuukäyttäjät, kuin nekin, jotka haluavat pitää taukoa juomisesta tai vaikka vain kokeilla uudenlaista juhlimistapaa.”
Jäseneksikään ei tarvitse heti liittyä. Koska TATSi on uusi yhdistys, vasta tulevaisuus näyttää, millaisia tapahtumia se tulee järjestämään. Ainakin menestyksekkäistä sitseistä on joka tapauksessa tulossa vuosittainen perinne. ”Suunnitelmissa ovat myöskin esimerkiksi alkoholittomat viininmaistajaiset ja alkoholiton drinkki-ilta”, Ora sanoo.

”Myös Turun yliopiston ylioppilaskunta pyrkii tarjoamaan jäsenistölleen alkoholittomia vaihtoehtoja”, TYYn hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava Sini Terävä kertoo.
”Vappubooli ja laskiaismehu ovat olleet nyt muutaman vuoden alkoholittomia. Vuosijuhlissa on perinteisesti ollut hiukan halvempi alkoholiton vaihtoehto.”
Suoniemi, Ora ja Terävä ovat huolissaan niistä ensimmäisen vuoden opiskelijoista, jotka syrjäytyvät liian kosteana pitämästään opiskelijaelämästä. Terävä toivookin, että TATSin suunnitelmissa olevat neuvontapaketit auttaisivat TYYn alayhdistyksiä ottamaan huomioon nämäkin opiskelijat, ja kenties järjestämään itsekin välillä tapahtumia, joissa juominen ei ole pääosassa.
”Vaikka alayhdistykset nykyään huomioivat myös vähemmän juovat opiskelijat hiukan paremmin kuin ennen, opiskelijoiden asenteissa ei ole viime vuosina tapahtunut erityisempää muutosta”, Suoniemi ja Ora arvelevat.
Selvin päin bilettävä opiskelija joutuu edelleen selittelemään valintaansa ja vastailemaan välillä outoihinkin kysymyksiin (”Ei, en ole raskaana, streittari, tai toipuva alkoholisti.”). Syitä juomiselle tai juomattomuudelle on kuitenkin varmasti monia, eikä kenenkään pitäisi joutua puolustelemaan itseään. Ilo ilman viinaa on vaihtoehto muiden joukossa.

TARU KORHONEN

Tulosta tai välitä kirjanmerkki eteenpäin.
  • Print
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Twitter

Kommentit