Ajassa
05.09.2008

Aurasoudut täyttää jokirannan

Turun suurin opiskelijatapahtuma Aurasoudut tuo jälleen jokirantaan vilskettä ja vipinää. Torstaina 11.9. järjestettävässä tapahtumassa toisistaan ottavat mittaa Turun kolmen yliopiston ylioppilaskunnat. Aurajoessa soudettava poikkitieteellinen mittelö on mitä perinteisin urheilu- ja opiskelijatapahtuma. Ensimmäisen kerran TYYn ja ÅAS:n airogladiaattorit ottivat toisistaan mittaa jo vuonna 1927. Tämän syksyn tapahtuma on järjestyksessään 48:s.

Kisajoukkueiden veneet eivät ole mitään turhia pikkupurtiloita. Veneluokkana naisilla ja miehillä on 16,5-metrinen ja 96-kiloinen perämiehellinen kahdeksikko ja soutumatkaa kertyy 2000 metriä. Perinteinen reitti Aurajoessa alkaa Valkoisen talon edustalta ja päättyy Teatterisillan kohdalle. Joukkueiden kannustaminen on ennen kisaa, sen aikana ja tapahtuman jälkeenkin sallittua ellei suorastaan suositeltavaa.

Miesten kisaan lähtee suosikkina aiempia kisoja useasti dominoinut ÅAS. Naisten puolella jöötä on puolestaan pitänyt useimmin TYY. Tuloksia tärkeämpää taitaa kuitenkin olla jokirannan kisakatsomon hieno meininki, jota Aurasoutu-yhdistyksen puheenjohtaja Kukka Almgren ylistää.

"Haalareita on joka lähtöön ja poikkitieteellinen rakkaus kukoistaa. Uudenkin opiskelijan on helppo sulautua joukkoon", Almgren sanoo.

Almgrenin mukaan Aurasoutujen päivätapahtumaan ei ole tehty suuria muutoksia. Tunnelma kisakatsomossa saattaa olla vähintään yhtä kostea kuin Aurajokea kyntävillä soutujoukkueillakin.

"Aika perinteisellä kaavalla mennään. Rantatapahtuma on entisenlainen ja sieltä saa halpoja hörppyjä", Almgren kertoo.

Miesten ja naisten soutukisan lisäksi Aurasouduissa käydään tappojännittävä kumivenekisa ylioppilaskuntien edustajistojen puheenjohtajien välillä.

Huikean soutupäivän kruunaa Caribian 994-hallissa järjestettävä Airofestivaali-iltajuhla, jonka pääesiintyjänä häärii ikienerginen Beats and Styles. Sisäänpääsy kello 22 alkavaan iltatapahtumaan maksaa kuusi euroa, ovelta tikeistä nyhdetään euron verran enemmän.

LARI VESANDER

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 10/2008 (5.9.2008)