Ajassa
29.02.2012

Ei työ- vaan elämää varten

Tänä suorittamisen ja vinoutuvan huoltosuhderakenteen aikakautena ihminen kasvaa veronmaksajaksi. Veroa ihmiset maksavat muun muassa palkasta. Palkkaa saa, kun tekee töitä mahtipontisen kuuloisessa työelämässä, jossa akateemiset ihmiset eivät juuri saamamme tiedon mukaan osaa lainkaan toimia. Tällainen kuva maalautuu julkisessa keskustelussa, jossa "työelämäosaamisen kursseja" vaativat vuorollaan Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVA* ja Helsingin Sanomien uutisointi koulutuksen arviointineuvoston raportista**.

Työelämäosaaminen. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Että osaa herätä aamulla seitsemältä ja viitsii sanoa moikka sille hienhajuisellekin kaverille vesiautomaatin vieressä? Että tietää, missä excelissä on summapainike ja osaa "toimia tehokkaasti tiimissä" vaikka kaikki muut olisivat mulkkuja? Parempia vastauksia otetaan vastaan – itse en ole sellaisia jatkuvan ja tarpeettoman aggressiivisen tivaamisenkaan jälkeen saanut.

On toki aivan ensisijaisen tärkeää, että yliopisto kykenee koulutuksen lomassa hahmottamaan opiskelijalle, mitä opituilla tiedoilla ja taidoilla voi tehdä. Sivistysyliopiston pitäisi suhtautua vakavasti laissa määritettyyn koulutustehtäväänsä, joka käytännössä tarkoittaa osaavan työvoiman kouluttamista julkiselle ja yksityiselle sektorille. Tällä hetkellä valitettavan moni opintopolku vertautuu työkalupakkiin, jota opiskelijat vuosikaudet keräävät sokkona kasaan. Korjattavan vipstaakin luokse saapuessa alkaakin sitten arpominen, että mitäs näillä vehkeillä oikein saa aikaan. Kokeilemalla oikea ase löytyy, mutta olo ei ole varma. Välineet ovat ehkä passelit, mutta niiden alkuperäiset käyttötarkoitukset epäselviä.

Juuri, koska ongelma on aito ja vakava, geneeristen työelämätaitokurssien väläyttely nappaisee allekirjoittanutta otsalohkosta kahta kauheammin. Sen sijaan, että keskustelu ohjataan laastariratkaisuun, joka sisällyttää opetussuunnitelmiin kaiken- muttei minkään kattavaa työelämätaitosössötystä, pitäisi nähdä metsä puilta. Opetussuunnitelmatyössä pitäisi tarttua pelottomasti oppimistavoitteisiin ja keksiä keinot, joilla ne saadaan näkyväksi myös opiskelijoille. Pitäisi löytää tapa, jolla alan tiede ja käytäntö voivat olla jatkuvassa dialogisessa suhteessa toistaan ruokkien, ei resursseja varastaen.

Loppujen lopuksi, gradun ja kimaltelevan tutkintotodistuksen tuolla puolen, työelämä kaikessa mystisessä yleistermiydessään tarkoittaa työyhteisöjä. Niistä jokainen on oma mikrokosmoksensa, jonka luonnonlakeihin ei varsinaisesti voi varautua. Työelämän sijaan tuota todellisuutta voi kutsua vaikka elämäksi.

LOTTA AARIKKA

Kirjoittaja on tällä hetkellä työelämässä ilman erityisiä työelämätaitoja, iik.

*http://www.akava.fi/opiskelijat/akavan_opiskelijat/ajankohtaista/yliopis...

**http://www.hs.fi/kotimaa/Arviointi+Lukio+ei+valmenna+korkeakouluun/a1305...