Ajassa
09.04.2010

Gradukulma: Ohjeeksi äidille

"VALMISTAUTUESSASI ÄITIYDEN suureen tehtävään valmistaudut samalla suorittamaan vaativaa palvelusta isänmaallesi", muistutti Suomen sosiaalihallitus raskaana olevia naisia vuonna 1941.

Laura Svärd tutki kulttuurihistorian pro gradu -työssään suomalaista vanhemmuutta normittaneita, äideille suunnattuja opaslehtisiä vuosilta 1937-1970. Oppaat jaettiin neuvolassa, jossa käyminen oli ehtona valtion äitiysavustuksen saamiseksi.

Äitiysavustuksen oli määrä vähentää laittomia abortteja ja se lanseerattiin osana muuta väestöpolitiikkaa. Svärdin mukaan valtion tarjoama avustus ja valistus korvasivat sitä välittömän yhteisön ohjausta ja tukea, jota vaille ydinperhe jäi kaupungistuvassa yhteiskunnassa.

Svärdin gradu kytkeytyy osaksi suomalaista perhe- ja sukupuolijärjestelmien historiaa. Opaslehtiset paitsi antoivat käytännön ohjeita lapsen hoitoon, myös asettivat äideille korkean vaatimustason suitsuttamalla ihanteellista äitiyttä. Ainakin 1950-luvun puoliväliin asti oppaissa oli vallalla porvarillinen maailmankuva, jonka mukaan äiti oli kodin sydän, ahkera, pyyteetön ja epäseksuaalinen.

Svärdin tutkimusjakson oppaissa ei mainittu sanallakaan raskaudenjälkeisestä masennuksesta tai ristiriitaisista tunteista lasta kohtaan. Kyse oli Svärdin mukaan ylistämällä alistamisesta.

"Äidin työ oli otettava vastaan kunniatehtävänä ja kansalaisvelvollisuutena turhista valittamatta."

Ihanteellisesti määritetty äitiys ei rajoittunut pelkästään lapsen hoitamiseen, vaan määritti koko naisen olemusta luonnetta ja ulkonäköä myöten.

"Myös nuoret tytöt ja näiden ruumis määriteltiin tämän tulevaisuuden tehtävän kautta", Svärd toteaa.

Isät loistivat poissaolollaan Svärdin tutkimissa opaslehtisissä, ensimmäiset julkaisut eivät maininneet miehistä mitään. Vuonna 1942 puhuttiin aviomiehestä, jota naisen tulisi miellyttää, mutta miehen suhdetta lapseen ei käsitelty mitenkään. Oppaiden mukaan lasten hoitaminen oli yksinomaan naisen työtä, vaikka isää myöhempinä vuosikymmeninä kehoitettiinkin viettämään vapaa-aikaa leikkien lastensa kanssa.

Lapsiaan hoitava isä ilmestyi oppaisiin vasta Svärdin tutkimusjakson jälkeen 1970-luvulla, kun vanhemmuus otti askeleita tasa-arvoisempaan suuntaan.

Opaslehdissä määritetty vanhemmuus muuttui Svärdin tutkiman jakson sisällä, sukupuoliroolien varovasti löyhentyessä osin feministisen ajattelun myötä. Isänmaan asettamat velvoitteet ja ihanteet laimenivat ja äitiyden ilo kuvattiin yksilökohtaisempana. Myöhemmät oppaat tarjosivat myös tieteellistä asiasisältöä aikaisempia enemmän kuvaten esimerkiksi raskauden biologiaa.

Ohjelehtisissä pitkän aikavälin kehitys näkyy Svärdin mukaan käännekohtana vuonna 1956, jolloin Lastensuojelun keskusliitto otti ohjelehtisten toimitusvastuun. Siihen saakka ylilääkäri Raija Jalas oli vastannut julkaisun sisällöstä aina sen ilmestymisestä lähtien. Jalaksen rotuhygieniaa ja konservatiivisia käsityksiä painottava valistus oli nostanut äitien vaatimustasoa vuosi vuodelta aina tähän taitekohtaan asti.

Nykyään neuvolatoiminta ja lastensuojelu perustuvat moniarvoisemmalle maailmankuvalle kuin Svärdin tutkimusjaksolla, mutta lapsen normatiivinen paras ei Svärdin mukaan nykyäänkään ole arvovapaata. Perheiden valintoja säädellään yhä ylhäältä auktoriteeteista käsin.

"Tämän saattavat huomata esimerkiksi vegaaniruokavaliota suosivat, epätyypillisissä perhemuodoissa elävät tai vaikka rokotuksista kieltäytyvät vanhemmat."

SAARA UOTILA