Ajassa
31.03.2011

Jännittäviä ihmisiä

Kolmannes opiskelijoista kärsii esiintymisjännityksestä ja joka kymmenennellä se haittaa opintoja. Ongelman kanssa ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin, vaan siihen löytyy apua.

Yliopistossa on mahdollista opiskella niin, ettei kertaakaan joudu esiintymään yleisön edessä – paitsi sillä yhdellä pakollisella puheviestinnän kurssilla. Yliopiston ulkopuolella vuorovaikutus- ja esiintymistilanteisiin kuitenkin joutuu vääjäämättä. Jo työpaikkahaastattelussa hakijan pitää myydä itsensä: tähän tarvitaan verbaalista lahjakkuutta ja pelotonta itsensä likoon laittamista.

Mutta entä jos sydän hakkaa, ääni pihisee eikä suusta tule ulos yhtään järkevää lausetta? Haastattelu jännittää niin paljon, ettei saa nukutuksi yöllä ja syödyksi aamulla. Unelmatyöpaikka menee sivu suun, vaikka tietäisi olevansa kullanarvoinen työntekijä.

Monella jännitys tiivistyy yksittäisiin tilanteisiin, mutta on myös niitä, jotka kärsivät siitä jatkuvasti läpi koko elämän. Alituinen jännittäminen tuntuu umpikujalta, josta ei ikinä pääse eteenpäin, ja pahimmillaan se aiheuttaa voimakasta ahdistusta ja jopa masennusta. Kun elämänpiiri tuntuu kapenevan ja itsetunto heikkenee entisestään jatkuvien epäonnistumisten jälkeen, alkaa esilläolon ja mokaamisen pelko seurata eri elämänalueille.

YTHS:n Terveystutkimuksen mukaan opiskelijoista kokee jännitystä noin kolmannes ja joka kymmenennellä se haittaa opintoja. Tavallisia ongelmallisen jännityksen oireita ovat ylenpalttinen stressi, esiintymistilanteita sisältävien kurssien välttäminen ja alisuoriutuminen. "Monelle jännittämisen paljastuminen on merkki epäonnistumisesta", kertoo psykologi Minna Martin YTHS:ltä.

Jännitys ei ole vika

Jännitykselle voi ja kannattaa tehdä jotain. YTHS:llä on pitkät perinteet jännittäjien hoidossa, ja jokainen jännittäjä otetaan tosissaan.

Jännittäjiä hoidetaan niin yksilöinä kuin ryhmässäkin. Helpoimmassa tapauksessa opiskelijalle voi riittää Jännittäminen osana elämää -oppaaseen tutustuminen. Opas sisältää faktatietoa jännittämisestä, antaa käytännön harjoituksia ja kertoo mistä elämää hankaloittavaan jännitykseen voi saada apua. Vertaistoimintaan keskittyvä lyhytterapiaryhmä on toiminut Turussa vuodesta 2003.

"Jännittäminen kuuluu aivan luonnollisena osana esiintymiseen, eikä sitä tarvitse häpeillä tai peittää", Martin muistuttaa.

Tämä tuntuu olevankin keskeinen ongelma jännittäjille. Monet ovat niitä, jotka vaativat itseltään paljon eivätkä anna itselleen lupaa epäonnistua. Tämä pahimmillaan johtaa kierteeseen, jossa esiintyminen muodostuu painajaismaiseksi: mitä enemmän esiintymistä välttelee, sitä jännittävämmäksi se tulee. Välttelemällä ei myöskään ole mahdollisuutta saada positiivista kokemusta esiintymisestä.

Usein sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä jännitys juontaa juurensa lapsuudesta. "Monilla on taustalla koulukiusatuksi joutuminen. Päälle jää pelko, että muut voisivat jotenkin tuomita ja ilkkua", Martin tähdentää. "Sellaisten kokemusten jälkeen voi olla vaikea palauttaa perusturvallisuuden tunnetta sosiaalisissa tilanteissa."

Karaistuminen on eräs oppi, jota jännittäjille tuputetaan. Kun tarpeeksi usein asettaa itsensä alttiiksi jännittäville tilanteille, tulee niistä helpompia. Karaistumismetodissakin piilee kuitenkin ongelma, joka voi jopa pahentaa epäonnistumisen kierrettä.

"On totta, että tärkeä osa jännityksen kanssa työskentelyä on päin pelkoa meneminen sen sijaan, että jättäydytään välttelemään jännityksen aiheuttajia. Kannattaa kuitenkin tehdä se pienin siedättävin askelin, jotta syntyy onnistumisen kokemuksia eikä liian ylivoimaisia tilanteita."

Jännityksen hoidosta on lähes poikkeuksetta hyötyä jännittäjälle. Parantumisesta ei puhuta, sillä jännittäminen ei ole sairaus. Sen sijaan jännittämisen kanssa voi oppia elämään, ja sitä voi pitää myös vireyttävänä voimavarana.

Joskus jännitystä voidaan hoitaa myös lääkkeillä, mutta silloin hoidetaan jännityksen oireita eikä varsinaista ongelmaa. Martin puhuukin vertaisryhmän terapeuttisesta luonteesta. Ryhmässä yhteinen ongelma on jatkuvasti läsnä, jolloin siihen todella päästään käsiksi.

Ujoille omaa puheviestintää

Turun yliopistossa on jokaisen opiskelijan käytävä pakollinen puheviestinnän harjoituskurssi jo kandidaattivaiheessa. Kielikeskuksessa ja mediatutkimuksen oppiaineessa on mahdollista suorittaa kurssi myös ujojen ja jännittäjien ryhmässä. Anne Sirkiä-Välimäki on jo vuosia vetänyt puheviestintää ujoille ja jännittäville humanisteille.

Tavalliseen puheviestinnän kurssiin verrattuna kokee Sirkiä-Välimäki ujokurssien olevan haasteellisempia – mutta myös palkitsevampia. "Paras palkinto minulle on ollut aina se, kun vaikeaa jännitystä poteva opiskelija onnistuu puheessaan", hän toteaa.

Ujojen puheviestintä on matalan kynnyksen kurssi, jolla esiintymisen lisäksi harjoitellaan rentoutumisen ja esiintymisjännityksen hallinnan keinoja. Kurssilaisille pyritään antamaan positiivisia esiintymiskokemuksia. Kurssilla myös tehdään selväksi, että jännittäjäkin voi olla hyvä puhuja.

Moni jännittää kurssille tuloa ja lykkää sitä viimeiseen asti, mutta kokeekin positiivisen yllätyksen kurssille tultuaan. "Opiskelijat arvelevat kurssin olevan jotain kauhean pelottavaa tai typerää", Sirkiä-Välimäki kertoo. Palautteesta päätellen harjoitellut tekniikat antavat itseluottamusta esiintymisen hallitsemiseen, ja tieto jännittämisen yleisyydestä huojentaa.

Ujojen kursseille onkin selvästi tilausta. "Kurssit ovat aina tulleet täyteen kun niitä on tarjottu", Sirkiä-Välimäki toteaa ja painottaa vielä, että ainoa keino jännittämisen helpottamiseen on harjoittelu.

Puheviestintä kouluissa

Jännittäjien kanssa työskentelevät luovat katseensa myös Suomen peruskouluun ja lukioon. Vaikka puheviestintää harjoitellaankin koulussa, on jännityksen määrä kasvussa. Martin tähdentää, ettei pelkkä esiintymistaitojen harjoittelu riitä, vaan pitäisi myös harjaannuttaa muita vuorovaikutustaitoja sekä suvaitsevaisuutta ja hyvänä yleisönä oloa.

Kouluissa puheviestinnän opetus on toki kirjattu kansalliseen opetussuunnitelmaan, mutta todellisuus vaihtelee suuresti eri koulujen välillä. Esiintymistaitojen harjoittelu onkin riippuvaista lähinnä äidinkielen opettajan kiinnostuksesta. Turun yliopistossa äidinkielen opettajan koulutukseen kuuluu 10 opintopisteen suuruinen puheopin tutkinto, joka sisältää ilmaisutaitoa ja puheviestintää.

Nuorten äidinkielen opettajien mielestä opetuksen määrä tuntuu vähäiseltä, eikä se anna tarpeeksi valmiuksia puheviestintätilanteiden ohjaukseen. Etenkin esiintymisjännitykseen pureutuminen koetaan vaikeaksi. Puheviestintätilanteita koulussa harjoitellaan liian virallisesti esitelmin ja puhein, ja rennot esiintymistilanteet jäävät helposti kokonaan huomioimatta. Moni koulu tarjoaa kyllä ilmaisutaitoa tai draamaa valinnaisena, mutta yleensä vain yhden viikkotunnin vuodessa – eivätkä ujoimmat tietenkään uskaltaudu näille kursseille.

Kun ylioppilaskirjoitukset ovat jatkuvassa muutospaineessa, on uumoiltu myös suullisten kokeiden tulemisesta osaksi ylioppilastutkintoa. Puhetaitojen testaus koko lukioikäluokalta olisi melko massiivinen hanke, mutta se myös asettaisi valtakunnallisen vaatimuksen kunnollisesta puheviestinnän opetuksesta.

Teksti: LIISA KYTTÄLÄ

Kuvitus: ANNA-LEENA KILPELÄINEN