Ajassa
19.02.2010

Kasvun katonrajassa

Rajattoman talouskasvun vaatimus rajallisessa maailmassa herättää eettisiä ja ympäristöllisiä kysymyksiä. Voiko kasvu jatkua ikuisesti? Voiko kaikilla kiinalaisilla olla jääkaappi? Kelpaako lapsenlapsillemme päähieronta plasmatelevision sijaan? Pelastavatko markkinavoimat planeetan?

TURUN VIHREIDEN NUORTEN järjestämä keskustelutilaisuus keräsi tammikuun lopulla Kirjakahvilan täyteen talouskasvun logiikan ja rajallisten resurssien yhteentörmäyksestä huolestuneita. Tilaisuudessa piti alustuksen Åbo Akademin kansainvälisen talouden dosentti Jan Otto Andersson, joka on ollut mukana kirjoittamassa maaliskuussa ilmestyvää teosta Elements of Ecological Economics, joka on oppikirjatyyppinen johdanto ekologisen taloustieteen peruskäsitteisiin.

Andersson aloitti tilaisuuden esittelemällä kolme taloustieteellistä koulukuntaa. Ensimmäinen on nykyisin kansainvälisen talouden elimissä valtaa pitävä liberalistinen talousteoria, joka ei huomioi ekologista ajattelua taloustieteelle merkittävänä kenttänä.

Toinen on 1960-luvulla noussut ympäristötaloustiede, jonka periaatteena on määritellä ympäristölle vahingolliselle toiminnalle hinta. Sen mukaan ratkaisu talouden ja ympäristön yhteentörmäykselle on ohjata markkinoita vastuullisempaan ympäristöpolitiikkaan esimerkiksi haittaveroja säätämällä.

Kolmatta, ja Anderssonin itsekin edustamaa koulukuntaa voi kutsua nimikkeellä planetaristinen taloustiede. Sen tavoitteena on luonnostella poliittisesti sekä vihreää että vasemmistolaista tulkintaa.

ANDERSSONIN MUKAAN NYKYISET kansantaloudet pohjautuvat jatkuvaan kasvuun. Talous, joka ei kasva joka vuosi, ajautuu vaikeuksiin, ja tuloksena on työttömyyden nousu.

Materiaalisen hyvinvoinnin lisääntyessä ympäristö kuitenkin kärsii ja tuloerot kasvavat. Onko massatuotantoon perustuvalla talouskasvulla rajallisten aineellisten resurssien maailmassa jokin katto?

Jotkut uskovat teknologian mahdollistavan jatkuvan massatuotantoon sidoksissa olevan kasvun, mutta ekologisessa mielessä tämä vaikuttaa mahdottomalta yhtälöltä. Jos nykyinenkin kulutus aiheuttaa vakavia seuraamuksia ympäristölle, miten maailma kykenisi kestämään vaurastuvien kehitysmaiden uudet kuluttajat, jos he käyttäisivät luonnonvaroja kuten teollisuusmaiden asukkaat nyt? Ympäristöystävällisen teknologian kehitys on ollut suhteessa tähän toivottoman hidasta.

ANDERSSON VIITTAA tänä keväänä Suomeenkin rantautuneeseen degrowth-verkostoon, joka pyrkii muotoilemaan kulutuskriittisiä vaihtoehtoja nykyiselle taloudelle. Liikkeen ajatukset uudesta tasaisemmin jakautuvasta työstä, pienemmästä kulutuksesta, hyvinvoinnin kasvusta onnellisuuden ja suuremman vapaa-ajan kautta kuulostavat tutuilta – samoista ajatuksista kirjoitti Osmo Soininvaara kirjassaan Vauraus ja aika.

Kirjakahvilaan kokoontunut yleisö tuntui olevan melko yksimielisesti sillä kannalla, että talouskasvu ei voi olla rajatonta jo ympäristöllisistä syistä. Ratkaisuja suunnan kääntämiseksi tilaisuudessa pohdittiin niin ruohonjuurten kuin kansainvälisen politiikankin tasolla.

VIIME VUOSIKYMMENELLÄ nousi esiin eettinen kuluttaminen.

Yksittäinen kuluttaja voi tekemillään ratkaisuilla vaikuttaa osaltaan paitsi hiilijalanjälkeensä, myös markkinatalouden suuntaan. Rahansa voi investoida eettisesti ja ekologisesti kestäviin kohteisiin.

Tai sitten vain kuluttamalla vähemmän tavaraa ja enemmän palveluita.

Ongelmatonta eettinen kuluttaminen ei ole, sillä useita tuotteita markkinoidaan ympäristöystävällisempinä kuin ne tosiasiassa ovatkaan. Valinnat vaativat perehtymistä ja tietoa. Eettinen kuluttajuus ja esimerkiksi porkkanamafian kaltaiset tempausmaiset käänteiset boikotit saattavat arkipäiväistyessään kuitenkin muuttaa myös laajempia ajatusmalleja. Ympäristöystävällisyydelle ja eettisyydelle on oltava markkinat.

MUTTA PELASTUUKO MAAILMA pelkästään ruuvaamalla energiansäästölamppua kattoon luomupuuvillasukat jalassa? Nykyisen kaltaisen ikuisen kasvun markkinoiden muuttaminen kohti ekologisempaa ja oikeudenmukaisempaa globaalia järjestelmää on valtava tehtävä, joka vaatii rivikuluttajan asennemuutoksen lisäksi suuria poliittisia päätöksiä, joita ei voida tehdä pelkästään kansallisvaltioiden tasolla.

"Tärkein uskonto on usko talouskasvuun", Andersson totesi.

Haasteen valtavuus ja poliittisen päätöksenteon tyypillinen jähmeys ympäristöongelmien edessä jättivät keskustelutilaisuuden loppuessa mielen aavistuksen synkäksi.

Teksti: Jari Pitkä

Kuvitus: Heikki Isotalo