Ajassa
17.03.2014

kevätsoitto vapaudelle

Maaliskuun viimeinen viikonloppu Turussa rönsyilee kokeellista musiikkia.

Kokeellisuus, free-jazz, noise, omaehtoisuus, vapaa improvisaatio ja tila. Näistä pääraaka-aineista syntyy kaksi turkulaista festivaalia, Himera ja Zaumfest.

Festareiden yhteistarjontaan kuuluu niin nauhakaikukokeiluja ja turkulaisia yhtyeitä kuin kansainvälisiä pitkän linjan uranuurtajia ja improvisoivia duojakin.

Paripäiväisen Himeran pääesiintyjiä ovat Evan Parker (UK) ja Aaron Dilloway (US). Zaumfestin kuuden konsertin sarja puolestaan huipentuu festivaalin useiden kansainvälisten artistien yhteiskonserttiin. Lisäksi Zaumfest järjestää Sirkkalan kasarmilla keskustelutilaisuuden improvisaatiosta.

Omalaatuisen tarjonnan lisäksi merkitystä on tiloilla. Vähäpätöistä ei ole esimerkiksi se, miksi Zaumfestilla on konsertti Martin kirkossa.

"Siellä kohtaavat kirkko, tiede, taide ja Atte Häkkinen läppärin kanssa. Se synnyttää ihan uusia merkitysverkostoja", Zaumfestia järjestävä Maija Leino selittää.

Tapahtumien päällekkäisyys on puhdas sattuma. Tavoitteena on nyt yhteisvoimin tarjota musiikkia, joka ei järjestäjien mukaan soi usein Turussa julkisesti. Vastaava festari on järjestetty Turussa viimeksi neljä vuotta sitten.

Kokemuksen voima

Himeran Topias Tiheäsalo sekä Zaumfestin Otso Helasvuo ja Maija Leino tiedostavat, että vapaata musiikkia alagenreineen voi olla vaikea lähestyä. He korostavat läsnäolon ja kokemuksen tärkeyttä.

"Kun kokee tällaisen musiikin livenä omien silmien edessä, se ei ole niin vaikeaa ja outoa. Musiikista tulee silloin hyvässä mielessä demystifioitua", Tiheäsalo sanoo.

Kokeellisuudessakin näkyvät vuosisataiset musiikkiperinteet. Olennaista sen kuuntelemisessa on uteliaisuus, yllätyksellisyys ja avoimuus. Suomessa vapaata improvisaatiota ei opeteta lainkaan, mikä ohjaa kokeellista soittamista entisestään.

Zaumfest mainostaa itseään avoimen musiikin festivaalina. Se pohjautuu myös kuulijan avoimuuteen. Olennaista ei ole se, onko musiikki vakavaa tai ylevää.

"Voi hyvin mennä jazz-jameihin ja sitten kuulla jotain muuta uudella tavalla. Eri genret eivät ole sodassa keskenään, mikä on avartavaa", taiteellisena johtajana toimiva Helasvuo kertoo.

Tapahtumat merkitsevät tieteen ja taiteen kohtaamista. Tärkeää on samalla yhteys akateemiseen maailmaan ja tutkimukseen. Tämä ilmenee erityisesti Zaumfestissa, joka on järjestetty yhteistyössä musiikkitieteen oppiaineen kanssa.

Henkisen pääoman ilo

Molempien tapahtumien järjestäjiin kuuluu vain muutama ihminen. Himera on järjestänyt jo useita tapahtumia, mutta nyt ensi kertaa isomman festarin. Työryhmä koostuu muusikoista, joista osa on itseoppineita. Toiminta on ympärivuotista.

Vahvasti opiskelijahenkinen Zaumfest puolestaan syntyi semispontaanisti luomisen ilosta. Kulttuurituotantoa opiskeleva Otso Helasvuo tapasi syksyllä Berliinissä turkulaislähtöisen muusikon Harri Sjöströmin. Hänet saatiin mukaan Helasvuon, Leinon ja Jane Vuorisen työryhmään.

Ajatuksia tulevista hankkeista on jo syntynyt, mutta Helasvuon mukaan jatkoa tulee itsestään, jos tulee. Tärkeintä molemmissa tapahtumissa on kuitenkin henkisen pääoman tarjoaminen.

"Tämä musiikki on haastavaa, kaunista ja täysin poikkeavaa. Avoimuus vaatii ehkä kuulijalta töitä. Mutta jos on avoin, voi kokemuksesta saada jotain", Tiheäsalo vakuuttaa.

Anni Savolainen

Zaumfest 21.–29.3.

zaumfest.tumblr.com

Himera II 28.–29.3.

himera.fi