Ajassa
01.02.2012

Kuka keksi rakkauden?

Tiukan, uskonnollisen siveyskontrollin rauettua länsimainen ihminen on tullut tilanteeseen, jossa kumppanivaihtoehtoja on paljon ja parisuhteelle asetettuja odotuksia vielä enemmän.

Platonin Pidot-teoksessa komediakirjailija Aristofanes esittää tulkintansa rakkaudesta. Hänen perusajatuksensa on, että alun perin ihmiset olivat pallonmuotoisia, kahdeksanraajaisia olioita, kaksoisihmisiä. Myöhemmin jumalat halkaisivat oliot kahtia. Syntyi yksilö, kaksijalkainen ihminen.

Oman vastaparin etsintä jatkuu ihmisten elämässä. Myytin mukaan kaipuu läheisyyttä ja omaa puoliskoa kohtaan on luonnollinen osa ihmisenä elämistä, eikä ilman toista voi olla kokonainen.

Aristofaneen myytti ei liputa pelkästään heteroseksuaalisen rakkauden puolesta, sillä sen mukaan ihmisiä on alun perin ollut kolmenlaisia: miesmiehiä, naisnaisia ja miesnaisia. Homoseksuaalit ovat peräisin miesmiehestä ja naisnaisesta ja heteroseksuaalit puolestaan miesnaisista.

Jakautumisajatus on myös sukupuolisesti tasa-arvoinen verrattuna Raamatun luomiskertomukseen, jossa Eeva veistetään Aatamin kylkiluusta.

"Puhe rakkaudesta ulottuu historiallisesti yhtä kauas kuin kirjoitettu historia. Raamatun Vanhan Testamentin Laulujen Laulu on esimerkiksi pelkästään rakkauden ylistystä ja rakastumisen kohteen palvontaa", Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmi muistuttaa.

Nykypäivänä rakkaus on tullut takaisin alkukotiinsa, sielunkumppanin ja toisen puoliskon etsintään.

Jumalasta

yksilöön

Romanttisen rakkauden historia on kuitenkin pitkä ja mutkikas. Se on toisaalta nähty sukujen välisenä sopimuksena, toiveen täyttymyksenä ja toisaalta vaikeana ja vahingoittavana asiana.

Intiassa ajateltiin, että rakkaus etenee sairauden kaltaisena: ensin intohimo täyttää mielen muuttuen maniaksi. Tämän jälkeen tulevat fyysiset oireet, kuten unettomuus, ruokahalun menettäminen järjen sumeneminen ja lopulta kuolema. Myös antiikin filosofit tunnistivat rakkauteen liittyvän tuskan.

Keskiajan eurooppalainen kulttuuri peri ajatuksen rakkaudesta tautina. Kirjallisuudessa romanttinen rakkaus yhdistettiin usein kuolemaan, mutta Jumalan rakkaus pelastukseen.

" Tärkeää on toki muistaa, että keskiajalla myös kysymys Jumalan rakkaudesta oli keskeinen. Maallinen rakkaus ja tunteiden osoittaminen ovat puolestaan olleet sääty-yhteiskunnassa kontrolloituja, ja esimerkiksi julkinen suudelma on ollut luettavissa avioliittolupauksena", Salmi sanoo.

Idea romanttisesta rakkaudesta alkoi saada laajemmin kannatusta, kun ajatus modernista yksilöstä ja yksilön itsemääräämisoikeudesta nousi esiin uuden ajan alussa ja 1700-luvulla. Kyseenalaistamisen kohteeksi joutuivat säätyjärjestelmä ja sukujen väliset, sovitut avioliitot.

Riutuva

rakkausutopia

"1800-luvulta lähtien olemme eläneet romanttisen rakkauskäsityksen dominoivaa aikakautta. Kirjallisuudessa täyttymättömän rakkauden kuvauksia ja palvojia oli useita, esimerkiksi Brontën sisarukset, Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset", Salmi sanoo.

Eurooppalaisen kaunokirjallisuuden laaja leviäminen Suomeen 1800-luvulla tarkoitti rakkausutopian suosion kasvua varsinkin kaupunkilaisten keskuudessa. Modernia ajatusta rakkaus- ja kumppanuusavioliitosta alettiin varjella, vaikka avioliiot olivat hyvin pitkään järjestettyjä.

Henkiset ominaisuudet ovat kuitenkin pikkuhiljaa sivuuttaneet aineelliset. Siinä missä vielä pari sataa vuotta sitten avioliitto ja rakkaus olivat eri asioita, nykyisen ajatusmallin mukaan rakkaus on avioliiton edellytys.

Aikaisemmin rakkaus ja avioliitto saattoivat olla puhtaasti eri tavoin tyydytettäviä tarpeita toisen täyttäessä yksilön käytännön vaatimukset ja toisen henkiset ja ruumiilliset, rakkaudelliset tarpeet. Rakkaudesta saatettiin haaveilla sekä avioliiton sisällä että sen ulkopuolella.

Onnen ja ikuisen, kaiken kestävän rakkauden tavoittaminen on noussut nuoren sukupolven silmissä tärkeimmäksi, vaikka vanhemmat saattavat edelleen odottaa sopivan puolison löytyvän "omien" parista.

"Rakkaus-käsite on muuttunut muun tunnekulttuurin mukana ja on laajemmassa mittakaavassa osa käyttäytymiskulttuurin muutosta. Nykyään tunteita on lupa näyttää vapautuneemmin kuin aikaisemmin."

"Rakkauskulttuurista on tullut valtava mielikuvituksen maailma. Rakkaus on fantasiaa. Rakastamme rakastumisen tunnetta ja rakastamisen ajatusta."

Niin moni

tulee vastaan

Syy rakastumiseen on yksinkertainen ja biologian keinoinkin selvitettävissä. Rakastumisen euforian tuottaa hermovälittäjäaine serotoniini, kiihdyttävä välittäjäaine dopamiini sekä amfetamiinin kaltainen fenyylietyyliamiini, jonka tuotanto rakastumistilanteessa kaksinkertaistuu.

Kun rakastumisen huuma laskee, fenyylietyyliamiinin tuotanto normalisoituu. Sekä dopamiini että fenyylietyyliamiini kehittävät riippuvuussuhdetta, ja parisuhteen vakiintuminen voi tuntua tylsältä. Toisaalta vakiintuneessa parisuhteessa ollessaan ihminen erittää mielihyvää tuottavaa oksitosiini-hormonia kosketuksen ja yhdynnän yhteydessä. Tämä vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Ihastumisen tunteeseen jää kuitenkin helposti koukkuun. Hormonien lisäksi suuri vaikuttava tekijä on rakkausutopian luoma ajatus täydellisestä kumppanista. Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila kertovat teoksessaan Rakkauden atlas, että ihastuminen eli tuntemattoman rakastaminen on pysähtymistä rakkauden miellyttävimpään vaiheeseen.

"Rakkauden kohde on jatkuvasti kiinnostava, koska tiedämme hänestä niin vähän. Voimme täyttää tyhjät kohdat omilla toiveillamme ja mielikuvillamme."

Vaikka rakkaus on vuosituhansien kehityksen myötä vapautettu, voi rakastaminen olla entistä vaikeampaa. Haasteet, joita rakkaudessa kohdataan, ovat erilaisia.

Kun saa suudella julkisesti ketä tahtoo, houkutus kumppanin vaihtamiseen voi olla suuri ja kärsivällisyys suhteen parantamisesta olematon.

Odotukset kumppania ja parisuhdetta kohtaan voivat olla myös mahdottoman epärealistisia. Se rakkauden hurmostila, joka aikaisemmin jätettiin subjektiivisen haaveilun tasolle, halutaan löytää todellisesta elämästä.

Toisaalta rakastuminen voidaan nähdä yksilökeskeisessä maailmankuvassa myös vapauden riistona. Koetaan, että vakiintuminen pakottaa luopumaan omista unelmista ja oman tien etsimisestä.

Brittiläinen filosofi Bertrand Russel puolestaan ajattelee, että pohjimmiltaan ihminen pelkää yksinäisyyttä ja maailman kylmyyttä ja että ainoastaan toisen ihmisen tuoma syvä rakkaus voi antaa turvan tunteen. Myös kovanaamat kaipaavat henkistä kotia.

"Nykytilanne rakkaudesta puhuttaessa ja sen sosiaalisen ilmentymän oikeuksista on hyvin jännitteinen. Toisaalta vallalla ovat liberaalit arvot. Toisaalta romanttisen, 1800-luvulle tyypillisen ajattelutavan piirteet ovat nousseet uudestaan esille esimerkiksi hääkulttuurin prinsessa-prinssi-asetelmassa", Salmi sanoo.

Niin Aristofanes kuin nykymaailman fiktio eli elokuvat, kirjallisuus ja musiikki nostavat tärkeäksi ajatuksen siitä, että jokaiselle olisi olemassa se oikea.

"Käsite on viktoriaanisen moraalin maailmassa syntynyt ajatus, joka minimoi seksuaalisen kanssakäymisen mahdollisuutta. Ajatus yhdestä sielunkumppanista voi olla lohdullinen, mutta siihen ei pidä takertua", Salmi sanoo.

Lue myös, miten evoluutiobiologinen näkökulma lähestyy rakkautta.

Teksti: VENLA PÖYLIÖ

Kuvitus: ANJA KARPPINEN