Ajassa
04.12.2014

Lainaa aina vaan

Teksti:
Aleksi Malinen

Opintovelallisten määrä on kasvanut viime vuosina. Näin käy ilmi Kansaneläkelaitoksen tilastoista, jotka valmistuivat marraskuussa. Myös Finanssialan keskusliiton mukaan opintotuen suosio on kasvussa. Opintolainakanta on kasvanut vuoden takaisesta noin 8 prosenttia.

Finanssialan keskusliiton arvion mukaan syynä lainan suosioon voi olla opintotukiuudistus, jonka myötä Kela maksaa opintolainan 2 500 euron ylittävästä osasta 40 prosenttia, mikäli opiskelija valmistuu määräajassa.

Turun ylioppilaslehden arvion mukaan syyt opintolainan suosioon ovat toisaalla.

Arvion mukaan opiskelijat ovat viimein havahtuneet siihen karvaaseen mutta laajalti tunnustettuun tosiasiaan, ettei ihmisen ole mahdollista elää vajaalla viidelläsadalla eurolla kuussa. Köyhyysrajan alapuolelta itsensä löytäneet opiskelijat marssivat joukoin verkkopankin kautta ostamaan elintarvikkeita, joita ei ole pakastettu, kuivattu tai säilötty purkkiin.

Tuoreista vihanneksista piristyneet opiskelijat kommentoivat onnellisuutensa lisäntyyneen ja elämänlaatunsa kasvaneen. Valmisnuudeleiden ja Nobelanerin aiheuttamat vatsanpurut ovat poissa, eikä elämä olekaan täyttä paskaa. Myös kiinnostus opiskelua kohtaan on lisääntynyt, ja he aikovat aiemmista suunnitelmistaan poiketen valmistua määräajassa ja hyvin arvosanoin.

Turun ylioppilaslehti esittää myös, että kenties jatkuvan itsetuntokriisin ja apatian kourissa piehtaroivat humanistit ovat vihdoin löytäneet uskon itseensä ja tekemisiinsä. Kasvanut luottamus työuraan on saanut ihmistieteilijät investoimaan tulevaisuuteen tavalla, joka aiemmin koski vain lääke-, kauppa- ja oikeustiedettä opiskelevia.

Pätkätyöt ovat ihan okei, ja kyllä ne apurahahakemuksetkin siinä perseitä nuollessa täyttyvät. Hei aivan fantastista!

Toisaalta syynä voi olla ilmiö, jota Nylon Beat -yhtye luonnehtii vuonna 1997 ilmestyneessä kappaleessaan ”Satasen laina”:

Mä säästöporsaan käännän nurinpäin ja sen huomaan kauan tyhjää kolisseen. Mä olen vähän kai hullu, kun en halua nähdä vielä huomiseen.

Ei muuta kommentoitavaa.

Kuvitus: Anja Karppinen