Ajassa
30.10.2013

Näkymä

Ihmiskunta on historiansa saatossa usein huomannut katsovansa arvioiden maisemaa. Siksi ei olekaan ihme, että Jokapäiväisen kriitikon työpöydälle päätyi jossain vaiheessa näkymä.

Kyseessä on päivällä autotieltä otettu kuva työparakeista. Kuvapinta jakautuu klassista diagonaaliasetelmaa jäljitellen soratien ja muoviaidan kautta. Katseen pakosuunnassa, oikeassa yläkulmassa, on kaksi toveroivaa nosturikurkea.

Muoviaidan orgaaniselta näyttävä muoto tekee rajanvedosta työmaan ja tien välillä nestemäisen – raja on vedetty ja sitä ylläpidetään, mutta vain väliaikaisesti, eikä lainkaan väkivaltaisesti.

Ratkaisut elämässä ja elämä ovat siis väliaikaisia.

Näkymästä puuttuu katsoja-motiivi. Kuka katsoo? Miten tätä pitäisi katsoa? Missä kaikki ovat? Haloo?

Olemme kenties todistajina teollisen ajan taukopaikalla, jossa rehellisten työmiesten pyllyvaot eivät enää vilku eivätkä perjantaikaljat aukea. Näemme mekaanisen kameran silmän kautta kenenkään huomaamatta valmistuvan maiseman, jota meitä paremmin tietävät koneet rakentavat täydelliseksi. Vaikutelma on abstrakti ja asteen surullinen. Ihmistä ei tarvita enää, homma on jo hoidossa, astukaa peremmälle kun on valmista.

Pieni yksityiskohta tiessä haluaa kääntää asetelman vielä päälaelleen. "2013 Google". Näkymäkin on omistettu, representoitu ja mainostajia varten luotu. Onko kaikki representaation representaatiota vain?

Taidehistorian tunneilta muistan sen, miten eräs romantiikan kynäniekka kertoi saksalaisen jylhän maisemamaalauksen saaneen hänet miettimään silmäluomien leikkaamista taulun tsekkaamisen jälkeen. Eipä tämä rakennusnäkymä nyt ihan niin vaikuttava ole.

Kaksi ja puoli tähteä.