Ajassa
14.04.2011

Oikotietä äidiksi

Elämänkumppania ei ole löytynyt, mutta biologinen kello tikittää. Yhä useampi nainen ratkaisee yhtälön ryhtymällä äidiksi yksin.

"Kirjoitin tämän kirjan, koska tällaista rohkaisu- ja ideapakettia ei ollut olemassa silloin, kun itse odotin lasta yksin. Kun lähdin tyhjin käsin kirjakaupasta, päätin että minun on tehtävä tämä", kirjoittaa radiotoimittaja Eve Mantu vuonna 2006 julkaistun Musta tulee perhe -teoksensa esipuheessa.

Kirjan julkaisemisesta on kulunut viisi vuotta, mutta Mantun kaipaamaa tietopakettia ei löydy neuvolan hyllyltä vieläkään.

Yksinhuoltajuus ja lapsen yksin kasvattaminen on kuitenkin viimeisten vuosikymmenten aikana kasvanut räjähdysmäisesti.

Vuonna 2009 Turussa oli lapsiperheitä yhteensä 16 146. Näistä yhden vanhemman perheitä oli 4439 eli noin 27,5 prosenttia kaikista lapsiperheistä. Äiti-perheitä yhden vanhemman perheistä oli 4016 ja isä-perheitä 423.

Vuonna 1975 perustetun Yhden vanhemman perheiden liitto ry:n Turun aluepäällikkö Teija Hallbäck-Vainikka syntyi 1960-luvulla perheeseen, jossa vanhempana oli ainoastaan äiti.

Alakoulussa Hallbäck-Vainikka oli pitkään luokkansa ainoa "puoliorpo, kummajainen."

Enää kahden vanhemman malli ei ole normi. Useimmiten kyse on särkyneistä liitoista, mutta nykyteknologia mahdollistaa perheen perustamisen myös lähtökohtaisesti yksin.

Yksityiset hedelmöitysklinikat tarjoavat yksin eläville naisille mahdollisuuden keinohedelmöitykseen. Halpaa hupia se ei kuitenkaan ole.

Isä ikuisesti arvoitus

Suomessa ensisynnyttäjän keski-ikä on hieman yli 28 vuotta. Naisen hedelmällisyyden katsotaan länsimaissa olevan korkeimmillaan noin 20–22-vuotiaana. Kolmenkympin taitteessa hedelmällisyys alkaa laskea ja 35 ikävuoden jälkeen se heikkenee hyvin nopeasti.

Mies voi tulla isäksi milloin vain, naisen kohdalla tilanne on toinen. Aina ei ole varaa odottaa.

"Minulla alkoi jo olla ikää sen verran, että pian perheen perustaminen olisi käynyt vaikeammaksi. Halusin kuitenkin omia lapsia, ja koska sopivaa miestä ei ollut tullut vastaan, aloitin hoidot yksin", 42-vuotias kolmevuotiaan tytön äiti Anne sanoo.

Viisi vuotta sitten Anne lähti hakemaan Väestöliiton kautta apua perheen perustamiseen. Hänen hedelmöityshoitonsa kestivät puolitoista vuotta ja tuloksena syntyi tyttövauva.

Anne oli esikoisen syntyessä 39-vuotias. Noin puolitoista vuotta sitten hän yritti saada lapselleen pikkusisarusta. Pakasteessa oli säilössä muutama hedelmöitetty alkio. Tällä kertaa ei kuitenkaan onnistanut. "Olisi pitänyt yrittää aikaisemmin. Minulle jäi kuitenkin hyvä mieli siitä, että edes yritin", hän sanoo.

Yksinäiset naiset hedelmöitetään usein tuntemattomien luovuttajien siemennesteellä. Vuoteen 2009 saakka sukusolujen luovuttajat pysyivät anonyymeina. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että lapsen toisen biologisen vanhemman jäljittäminen oli jälkikäteen mahdotonta. Esimerkiksi Anne ei tiedä, keneltä puolet hänen lapsensa geeniperimästä on tullut, eikä tule sitä koskaan tietämäänkään.

Annen mukaan anonyymissa luovuttajassa on se etu, ettei lapsi joudu kokemaan missään vaiheessa toisen vanhemman menetystä niin kuin esimerkiksi eroperheissä. "Isä-asian selvittäminen hänelle on helpompaa, kun en itsekään tiedä, keneltä sukusolut ovat tulleet."

Vuonna 2009 säädetyn lakimuutoksen jälkeen jokainen luovuttaja rekisteröidään niin, että keinohedelmöityksellä alkunsa saanut lapsi voi 18 vuotta täytettyään halutessaan ottaa biologisen isänsä henkilöllisyyden selville. Lakimuutoksen myötä luovuttajista on jatkuvasti pulaa.

Biologisia ja sosiaalisia vanhempia

26-vuotias Elina on aina halunnut perustaa perheen nuorena. Muutama vuosi sitten hän alkoi harkita keinohedelmöitystä, kun oikeanlaista parisuhdetta ei löytynyt.

Elina ei ole pitänyt suunnitelmastaan suurta meteliä. Muutama kuukausi sitten hän kävi myös itse luovuttamassa munasolujaan auttaakseen lapsettomuudesta kärsiviä pariskuntia. Prosessi antoi suunnitelmille pontta, ja nyt hän etsii sopivaa luovuttajaa koti-inseminaatiota varten.

Elinan mielestä olisi helpompaa, jos luovuttaja olisi tuntematon. "Jos luovuttaja olisi omasta kaveripiiristäni, tilanne voisi muodostua käytännössä hankaliksi esimerkiksi luovuttajan lapsen elämään osallistumisen kannalta", hän sanoo.

Nainen voi saada lapsen yksin, mies ei. Sijaissynnyttäjän käyttö tai kansankielellä kohdunvuokraus kiellettiin Suomessa vuonna 2007.

Elinan mielestä tilanne on epäreilu. Hän sanoo, että voisi harkita siittiöiden luovuttajaksi lapsetonta homopariskuntaa. "Lapsen ensimmäiset vuodet olisin varmasti aika tiiviisti lapsen kanssa kahden. Haluaisin kuitenkin, että lapsella olisi ympärillään turvallinen aikuisverkosto. Kun lapsi olisi vähän vanhempi, luovuttaja voisi osallistua enemmän hänen elämäänsä", Elina sanoo.

Elinan suhtautuu "perinteiseen perhemalliin" kyseenalaistaen. "Ei kaikkien tarvitse sopia samaan muottiin, vaan jokaisella pitäisi olla mahdollisuus määritellä perhe itse. Tietenkin niin, että etusijalla on se, että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Minun mielestäni on olemassa myös sosiaalista vanhemmuutta", hän sanoo.

Tuki on tärkeintä

Pariskunnat saavat hedelmöityshoidoista Kela-vähennyksen. Yksin lasta haluava ei sitä saa. Annella keinohedelmöityshoitoihin meni noin 15-17 000 euroa. Takataskuun perheen perustamisesta jäi iso pankkilaina.

Elinalla ei tällä hetkellä ole varaa hedelmöityshoitoihin. Yliopisto-opinnot ovat vielä kesken, ja tulot pienet. Jos sopivaa luovuttajaa ei löydy, hän aikoo kuitenkin Annen tavoin kääntyä yksityisen keinohedelmöitysklinikan puoleen.

"En usko, että lapsi ensimmäisinä elinvuosinaan välittää siitä, asuuko hän vuokrakaksiossa tai siitä, käykö vanhempi töissä vai koulussa", Elina sanoo.

Raha-asioiden lisäksi yksin lapsiperheen arjen pyörittämisessä tärkeää on vahva tukiverkosto. Esikoista odottaessaan Anne näki lehdessä ilmoituksen yksin odottavien vertaistukiryhmästä ja päätti uteliaisuudesta mennä mukaan. Hän kokee ryhmän edelleen tärkeäksi.

"Toisinaan tuntuu, ettei minulla ole oikeutta valittaa kiireestä, kun olen itse hommaan ryhtynyt. Avun eteen pitää tehdä kovasti töitä, ei sitä ainakaan minulle ole kukaan tullut tarjoamaan", Anne sanoo.

Kun Annen lapsi oli vielä vauva, heidän luonaan kävi kerran viikossa kolmen tunnin ajan kaupungin tarjoama perhetyöntekijä, jonka aikana äiti sai hengähtää ja hoitaa omia asioita. Anne on tyytyväinen myös neuvolapsykologin palveluihin, jossa hän käy edelleen säännöllisesti purkamassa omia tuntojaan ja ottamassa vastaan kasvatusvinkkejä.

Oletuksena pariskunta

Yksinäiselle äidille yksi vaikeimmista asioista on, kun lapsi tulee kyselyikään ja tenttaaminen isästä alkaa. Anne on yrittänyt tehdä lapselleen tutuksi erilaisia perhemalleja esimerkiksi kirjojen avulla. Myös neuvolapsykologi on antanut Annelle ohjeita isä-asian selvittelyyn.

"Ennakoin luonnollisesti isä-kysymyksiä, vauva-ajasta saakka olen niitä odottanut. Nyt kun lapsi viime syksynä aloitti päiväkodin, alkoi myös tietynlainen isä-kysymyskausi, joka on sittemmin tasoittunut. Tärkeintä on olla asian suhteen avoin ja rehellinen. En halua valehdella lapselleni, ettei hänellä ole isää", Anne sanoo.

Vaikka neuvola tarjoaa lapsen syntymän jälkeen yksinhuoltajalle palveluja siinä missä muillekin, raskausaikana yksin odottavaa ei tueta juuri mitenkään.

"Todella iso miinus on itse neuvola ja synnytysvalmennus. Niissä ei ollut mitään muuta kuin pariskunnille suunnattua tietoa. Kaikki esitteet olivat pariskunnille suunnattuja ja joka ikinen neuvolavinkki loppui säkeeseen: isät vuorottelevat sitten, kun äiti ei enää jaksa", Anne sanoo.

Odotusajan herkässä tilassa moni yksin odottaja kaipaisi Annen mukaan hieman toisenlaista tukea. "Omat pelot ja riittämättömyyden tunne ovat helposti pinnassa myös parisuhteessa elävillä, mutta yksin odottavalle tilanne on lohduton, kun neuvolan vinkit tuputtavat vain parisuhdetta", hän jatkaa.

Toiset naiset tuomitsevimpia

Vaikka yhteiskunnassa suhtaudutaan päällisin puolin myönteisesti yksinäiseen vanhemmuuteen, tietoinen päätös sellaiseksi ryhtymisessä aiheuttaa edelleen närää. Elina ei ole toistaiseksi vastaväittäjiin törmännyt, ja Annenkin lähipiiri on ottanut asian mutkattomasti. Jonkun verran ystävät ovat lapsen syntymän jälkeen kuitenkin vaihtuneet.

"Ehkä sellaiset ihmiset, joiden kuvittelin alun perin olevan läsnä ja lähellä meidän elämää, eivät nyt olekaan. Se oli pienoinen pettymys. En osaa sanoa, mistä se johtuu", Anne sanoo.

Teija Hallbäck-Vainikka on työnsä kautta saanut kuulla paljon yksin lapsiaan kasvattavien äitien kohtaamia haasteita ja vastoinkäymisiä. Hänen mukaansa pahimpia yksinäisten äitien arvostelijoita ovat toiset naiset.

"Niin sanottuun happy familyyn tottuneet naiset ovat kaikista tuomitsevimpia yksin lapsiaan kasvattavia äitejä kohtaan. Yksin lapsistaan huolehtivia miehiä pidetään sitä vastoin sankareina", hän sanoo.

Kumpikaan naisista ei usko pysyvänsä ikuisesti yksin. Anne toivookin tulevaisuudelta parisuhdetta ja kenties lapsiluvun kasvamista.

Myös Elina on tulevaisuuden suhteen avoin. "Ei lapsi ole minkään este. Uskon kuitenkin, että pari ensimmäistä vuotta lapseni kanssa ovat hyvin intensiivistä aikaa. Silloin minulla ei todennäköisesti ole edes aikaa kaivata kumppania elämääni", hän naurahtaa.

Teksti: VENLA PÖYLIÖ

Kuvitus: ANNA-LEENA KILPELÄINEN

Anne ja Elina eivät esiinny

artikkelissa omilla nimillään.