Ajassa
31.01.2014

Pelkoa, inhoa ja hevosenlihaa

Ihmismaantieteen professori Hille Koskela ei pahemmin ruokakulttuurista välitä.

Siksi hän onkin erinomainen aloittaja juttusarjallemme, jossa käydään syömässä.

"Tutkimani aiheet eivät asetu mihinkään tieteenalaan, mutta poikkitieteellisyys on nykyään yleistä. Tärkeämpää on aihe kuin ala", Hille Koskela kertoo, kun keskustelemme hänen työstään.

Koskela on ihmismaantieteen lähes uunituore, syksyllä aloittanut professori ja valvonnan tutkija, jonka kiinnostuksen kohteita ovat muun muassa pelko ja kaupunkitila. Vaikka syksy onkin kulunut kursseja suunnitellessa, Koskelan mielessä siintää jo seuraava tutkimuskohde.

"Ajattelin mennä Tansaniaan tutkimaan, minkälaisia valvonnan muotoja sieltä löytyy. Nairobin pommi-iskun jälkeen kävi ilmi, että yläluokan kauppakeskus on siellä aivan yhtä täynnä valvontakameroita kuin missä tahansa muualla. Afrikka on maanosa, josta puuttuu tietoa."

Ruokapaikaksemme valikoitunut Pub Niska on kuitenkin kaukana savanneista. Kaiuttimista kuuluu musiikkia, kynttilöiden liekit lepattavat. Pian pöytään tuodaan kaksi pyöreää peltileipää, jotka täyttävät lautaset ääriä myöden. Herkullinen ruoka herättää Koskelan kriittisyyden.

Ruoka vedenjakajana

"En ole todellakaan kiinnostunut ruoasta. Olen oikeastaan ärtynyt länsimaisten hyvinvointivalti-

oiden gourmet-kulttuurista. Kun katsoo sitä, mitä ihmiset syövät, Suomi on luokkayhteiskunta", Koskela sanoo.

Hän viittaa kasvaviin tuloeroihin ja ruoan hinnan nousuun. Samalla ruoanlaiton suosio harrastuksena on kasvussa, ja televisio on ympätty täyteen kokkiohjelmia.

"Se on ihan käsittämätöntä. Samalla meillä on leipäjonoissa suuri joukko ihmisiä, jotka syövät, mitä käsiinsä saavat. Ruoka kuvaa hyvin yhteiskunnallisia eroja."

Ongelma kaipaisi Koskelasta enemmän julkista keskustelua. Ruoka on asia, jonka yhteiskunnallisia ulottuvuuksia ei tuoda tarpeeksi ilmi.

"Meillä on iso ryhmä, joka ei syö ilmakuivattua kinkkua tai vuohenjuustoa. Samaan aikaan meillä on porukka, joka ei politisoi sitä", Koskela huomauttaa.

Keskustelu siirtyy pian gourmet-ruoasta leipäjonoihin, jotka halutaan sysätä syrjään, pois kaupunkikuvasta. Jonoissa seisovista ei ole nousemaan vastarintaan.

"Ei ole uutta, ettei hyvinvoiva keskiluokka halua nähdä köyhiä. Olisi hienoa, jos leipäjonolaiset kerääntyisivät syömään leipiään hienoimpien ravintoloiden eteen, mutta marginaalisilla ryhmillä ei ole resursseja ryhtyä kapinaan. Leipäjonojen sysääminen syrjään on osa ulossulkemisen vahvistumista, mikä on eräänlainen ajankuva."

Väärää lihaa

Moni muistaa sattumuksen, jossa jauhelihasta löytyi sinne kuulumatonta hevosenlihaa. Tapauksesta nostettiin haloo, joka paisui yli äyräiden. Koskelasta ruokapaniikki kertoo kadonneesta suhteellisuudentajusta.

"Kun katsoo, mitä ihmiset maailmassa syövät, on makaaberia, että länsimainen Eurooppa saa tästä suuren kohun aikaan. Ymmärrän, että siinä on kyse luottamuksesta tuotantoketjuun, mutta meillä ei ole tietääkseni yhtäkään kulttuurista ryhmää, joka ei saa syödä hevosta. Jos kyse olisi ollut sianlihasta, skandaali olisi ollut paljon suurempi."

Esimerkiksi Sveitsissä hevosenlihaa syödään ravintoloissa, mutta Iso-Britannia veti tapauksesta herneen nenäänsä. Siellä hevonen ei kuulu ruokapöytään. Meillä hevosta on piilotettu lähes kaikkiin meetvursteihin.

"Ruokapaniikit, joissa mitään terveydellistä tai ideologista haittaa ei ole tapahtunut, ovat osa turvallisuuden korostuvaa merkitystä", Koskela täsmentää.

Keskustelua kestää vielä pitkään, kunnes lopettelemme kupeet pullollaan italialais-ahvenanmaalaista fuusioruokaa. Jatkamme jutustelua kävellessämme joenvartta kohti yliopistoa, tosin kevyemmissä merkeissä. Viimeiset sanat liittyvätkin peruutustutkiin ja automaattisiin tuulilasinpyyhkijöihin.

Kuva ja teksti: Aleksi Malinen