Ajassa
12.03.2009

Pelottavat pellet ja hukkuvat nallet

Lastenohjelmien piti olla viihdyttäviä ja kasvattavia, mutta sen sijaan niistä jääkin ikuiset arvet.

Pikku Kakkosen maskottinalle päättää jälleen oikaista lammen yli Tohloppiin, vaikka lapsi kotisohvalta yrittää huutaa neuvoja ja kieltoja: "Ei, nalle! Älä mene, nalle! Nal­leeee!"
Kohta jää pettää taas tassujen alta, ja kauhea hukkumismusiikki alkaa soida. Lapsi ei enää kestä vaan alkaa itkeä ja juoksee vaatehuoneeseen piiloon. Nallen pelastuminen jää jälleen näkemättä, ja seuraavalla kerralla on taas sama kärsimys edessä.

Lasten pelottelulla on pitkät perinteet. Jo alkuperäisissä Grimmin veljesten saduissa hylättiin lapsia metsään, valmisteltiin Hannun paistamista uunissa ja tapettiin lopulta noita. Punahilkassa susi taas söi isoäidin.
Yhteiskuntatieteiden tohtori Piia Korhonen kuitenkin muistuttaa, etteivät lapset koe satuja ja tv-ohjelmia samalla tavalla.
"Kun lapsi kuuntelee satua, sitä lukee yleensä aikuinen. Se on turvallinen tilanne ja lapsi voi jopa istua vanhemman sylissä. Samalla vanhempi voi jopa suodattaa kaikkein jännittävimpiä kohtia."
"Lapsi pystyy myös käsittelemään pelkoa paremmin, kun satukirjan kuvatkaan eivät liiku. Tv-ruudulta tuleviin kuviin taas ei pysty vaikuttamaan", Korhonen lisää.

Korhonen tutki väitöskirjassaan alle kouluikäisten lasten tv-suhdetta vuosina 1993 ja 2003. Tutkimuksessa selvisi, että molempina vuosina lapset pelkäsivät TV:stä eniten mielikuvitusolentoja ja väkivaltaa ja että pelkoa oli paljon. Kummallakin kerralla yli 80 prosenttia lapsista kertoi pelänneensä ainakin ajoittain ohjelmia katsoessaan.
"Vuonna 1993 pelot liittyivät valtaosin aikuisten ohjelmiin, mutta vuonna 2003 pelot olivat siirtyneet lastenohjelmiin. Näyttää siltä, että lastenohjelmat ovat muuttuneet paljon vuosien varrella ja muistuttavat paljon aikuisten ohjelmia. Monissa ohjelmissa on väkivaltaa, kauhua ja jopa eroottisia elementtejä."
Korhosen mukaan toinen syy pelon kohteiden vaihtumiseen voi olla, että vanhemmat suojelevat nykyään lapsiaan aiempaa enemmän. Suojelusta ei kuitenkaan ole ollut juuri apua, kun monet vanhemmat olettavat lastenohjelmien olevan täysin turvallisia vaikka niissä on yhä enemmän aikuisten ohjelmista tuttuja rajuja käänteitä.
"Jos lastenohjelmat muuttuvat vielä enemmän aikuisten ohjelmien kaltaisiksi, lapset eivät pysty mediakasvatuksellakaan ymmärtämään kaikkia elementtejä. Siksi en usko, että lasten pelot vähenisivät tulevaisuudessakaan."

Pelon kohteet ovat vuosien mittaan muuttuneet myös lastenohjel­mien sisällä. Ennen pelottivat Pikku Kakkosen hahmot, nykyään kauhun hetkiä aiheuttavat enemmänkin Digimonit ja Pokemonit. Lisäksi hajontaa on paitsi aikakausien myös yksilöiden välillä. Korhonen muistuttaakin pelon olevan hyvin henkilökohtaista.
"On hyvin yksilöllistä mitä lapsi pelkää. Siksi minusta olikin tutkimusta tehdessäni tärkeää, että lapsia itseään haastateltiin asiasta. Edes omat vanhemmat eivät aina tiedä, mikä lasta pelottaa."
Yksi pelotin näyttää kuitenkin kestävän sukupolvelta toiselle: Muumilaakson tarinoiden Mörkö.
"Kaikkein eniten mainintoja sai molempina vuosina Muumien mörkö. Ja kyllä siinä Mörön saapumisessa on minustakin aika tiivis tunnelma", Korhonen sanoo.

Lastenohjelmien kauhukolmikko

"Varokaa heikkoa jäätä"-tietoisku
Pikku Kakkosen maskottinalle päättää oikaista lammen yli Tohloppiin, mutta tassujen alta pettääkin jää. Pelottava musiikin käyttö ja nallen silmistä välittyvä hätä porautuvat suoraan sohvalla nököttävien taaperoiden tajuntaan. Lopulta nalle toki pelastuu, mutta moni ehti pinkoa parkuen piiloon jo siinä vaiheessa, kun nalle vasta räpiköi jääkylmässä vedessä.

Muumilaakson tarinoiden Mörkö
Mörkö on niin jäätävä ilmestys, että se saa seesteisen Muumipapankin tarttumaan haulikkoon. Mörön saapumista katsoessa muistuu nopeasti mieleen, että japanilaiset tekevät maailman hirveimmät kauhuelokuvat. Kohtaus peittoaa painajaismaisine tunnelmineen valtaosan kotimaisista kauhupätkistä 6–0. Epäilemme myös, että Samuli Edelmann viittaa Mörköön "Kaikki tahtoo"-biisissään: "Äkkiä maisema vapisee. Joku suuri astuu huoneeseen. Vedän peiton korviini. Huone viilenee." Kunniamaininnat myös taikurinhatusta nousevalla peikkomuumille sekä sarjan aavemaiselle Majakka-jaksolle.

Pelle Hermanni
Jos ei pelännyt Hermannia, niin sitten pelkäsi Kepakkoa. Tai alkumusiikkia. Tai sitten vain sirkuksen outoa ja autiota tunnelmaa, jossa tämä klovni puheli yksikseen nauravan keppinsä kanssa. Puhumattakaan siitä, jos penska erehtyi katsomaan liian nuorena vielä Se-leffan. Vanhemmiten voi silti olla vähän vaikeampi selittää mikä ärsyttävässä, mutta muuten harmittomassa Hermannissa tai stalkkarismiin taipuivaisessa Röllissä oikein pelottikaan. Kumpikin vaikuttaa täysin turvalliselta penskaviihteeltä.

Teksti: Lari Vesander
Kuvat: YLE Kuva-arkisto

Turun ylioppilaslehti 5/2009 (13.3.)