Ajassa
07.05.2010

Perinteikäs publiikki onkin nuori traditio

  • Publiikkien juuret ovat promootioissa, joita vielä 1950-luvulla järjestettiin myös maistereiden kunniaksi. Ennen promootiota kokoonnuttiin sitomaan seppeleet tilaisuuteen. Kuva on otettu Ylioppilastalon musiikkisalissa 2. kesäkuuta vuonna 1955.

Kesäkuu on tunnetusti lakkiaisten ja koulujen kevätjuhlien aikaa, mutta kesän korvalla myös yliopisto juhlii valmistuneitaan.

TIEDEKUNTIEN PUBLIIKKIEN arvokkaat menot tuntuvat tuulahduksilta aikojen takaa, mutta ne eivät ole kantautuneet meidän päiviimme katkeamattomana perinteenä. Vuosikymmenten ajan yliopistokulttuuria leimasi koruttomuus ja akateemiset juhlaperinteet pysyttelivät taka-alalla.

Sosiologi Ismo Kantola pitää akateemisten juhlamenojen ja rituaalien katoamisen yhtenä syynä 60-luvulla tapahtunutta siirtymää eliittiyliopistosta massayliopistoon. Opiskelijamäärien kasvu teki perinteiden noudattamisesta aiempaa hankalampaa.

Toisaalta juhlaperinteiden ajautuminen marginaaliin heijasteli aikakauden henkeä. Elitistiset traditiot eivät sopineet yhteen tasa-arvoistumisen korostamisen kanssa.

Ennen publiikkien yleistymistä maisteriksi valmistuvat vain hakivat todistuksensa tiedekunnan kansliasta. Toisaalta lähes kaikista tiedekunnista kerrotaan, että publiikkeja on edeltänyt pienimuotoisempia tapoja juhlistaa valmistuneita esimerkiksi kakkukahveilla tai yhteisellä todistustenjakotilaisuudella.

JUHLAPERINTEET ALKOIVAT palata arvoonsa vasta 1990-luvulle tultaessa, jolloin publiikkeja ryhtyivät ensimmäisten joukossa järjestämään kasvatustieteilijät.

Lääketieteellisessä tiedekunnassa tehtiin 90-luvun lopulla aloite lääkärivalaperinteen elvyttämiseksi ja samaan yhteyteen alettiin suunnitella juhlallisia publiikkeja. Muissa tiedekunnissa publiikit tulivat tavaksi vasta vuosituhanteen vaihteessa tai sen jälkeen.

Kantolan mukaan akateemisten juhlaperinteiden katkos on helpompi selittää kuin niiden arvostuksen uudelleennousu. Yhdeksi selittäjäksi Kantola ehdottaa yhteiskunnallista muutosta, jonka myötä maailma alkoi kollektiivisessa kokemuksessa näyttää aikaisempaa epävarmemmalta.

"Lisääntynyt vapaus koetaan nykyoloissa kasvavana epävarmuutena tulevaisuudesta. Kun yhteisön käsitys itsestään hämärtyy, tulee yhteisön simulointi juhlallisin menoin uudestaan mielekkääksi. Tästä katsannosta nykyisten publiikkimenojen funktio olisi siis varsin toisenlainen kuin ennen 1960-luvun murrosta."

Samaan aikakauteen liittyy yleisempikin juhlakulttuurin vakavoituminen. Kantolan mukaan esimerkiksi lukiolaisten vanhojen tanssit saivat 90-luvulla aiempaa vakavamman muodon.

"Kun vielä 80-luvun alkupuolella asut etsittiin vanhempien vaatevarastoista ullakolta, alkoi 90-luvulle tultaessa olla yleistä, että asut vanhojen tansseihin hankittiin pukuvuokraamoista ja liikkeistä, joita tähän tarkoitukseen ilmestyi", muistuttaa Kantola, jonka oman väitöstilaisuuden aikoihin helmikuussa 2007 kävi ilmi, että lukiolaisten juhlat olivat tyhjentäneet vuokraamot frakeista.

PUBLIIKIT ON suunniteltu joka tiedekunnassa oman näköisiksi, mutta vaikutteita niihin on omaksuttu perinteisistä akateemisista tilaisuuksista, kuten promootiojuhlista. Publiikkiperinteen voikin nähdä juontuvan maisteripromootioista, joita Turun yliopistossakin vietettiin vielä 1950-luvun puolivälissä. Tietty muodollisuus, arvokkuus ja rituaalit ovat leimallisia publiikkien ohjelmalle.

Kantola epäilee, että se yhteisöllisyys, jota juhlamenoissa rituaalein vahvistetaan, on kuitenkin enää hetkellistä. Näin voi ajatella olevan jo siitäkin syystä, että koko vuosikurssin yhteisenä juhlana publiikki toimii oikeastaan vain lääketieteilijöillä. Muissa tiedekunnissa osallistujia on keskimäärin puolet valmistuneista.

Valmistuvalle opiskelijalle publiikki merkitsee arvoistansa päätöstä vuosia kestäneelle puurtamiselle. Halua osallistua juhliin heikentää kuitenkin monella se, että kaverit valmistuvat eri aikaan. Valtiotieteiden maisteriksi valmistuvaa Sanna Kollasta publiikkiin osallistuminen kiinnostaa.

"Olisi mukava päästä juhlimaan publiikkiin, kun valmistumisen eteen on niin paljon pakertanut. Kivointa olisi, jos joku opiskelukavereista osallistuisi publiikkiin samaan aikaan. Mutta ei se surun asia ole, jos osallistuminen jostain syystä jää. Perheen kesken pidetään joka tapauksessa jonkinlaiset valmistujaiset ja ne ovat publiikkia tärkeämmät."

Teksti: Liisa Reunanen

Kuvitus: Elli Vuorinen

Valokuva: Turun yliopiston arkisto