Ajassa
14.04.2011

Politiikkaa tehdään vain kerran neljässä vuodessa

Tiukat hallitusohjelmat tekevät eduskunnasta pelkän leimasimen, sillä niihin kirjataan kaikki vaalikauden tavoitteet ilman poikkeuksia. "Politiikan ikkuna sulkeutuu neljäksi vuodeksi", toteaa tutkija Ville Pernaa.

17.4. on taas neljän vuoden välein järjestettävä vallan uudelleenjaon näytelmä eli eduskuntavaalit. Vaaleissa toki päätetään, mikä puolue saa eniten paikkoja, mutta mitä todellisuudessa tapahtuu vaalien jälkeen hallitusohjelmaa tehtäessä? Mistä äänestäjä tietää millaiseen hallitukseen äänestämänsä puolue päätyy ja ennen kaikkea: millä ehdoilla?

Vaalien alla puolueiden väliseen vaalikeskusteluun on tullut mukaan aikaisempia vuosia vahvemmin kynnyskysymykset, joilla puolueet pyrkivät vakuuttamaan kannattajilleen, että tietyistä asioista pidetään kiinni kynsin hampain, jos he istuvat hallituksessa.

Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Ville Pernaan mukaan kynnyskysymysten määrään ja jyrkkyyteen vaikuttaa erityisesti vaaliasetelman tiukkuus ja perussuomalaisten kannatuksen suuri nousu. "Kynnyskysymykset ovat tulleet mukaan vaalikeskusteluun, koska puolueet pyrkivät niiden avulla tekemään selvempiä eroja toistensa välille", Pernaa toteaa.

Tampereen yliopiston valtio-opin professori Heikki Paloheimo taas näkee kynnyskysymykset tuloksena valtiontalouden heikentyneestä tilasta. Puolueilla oli Paloheimon mukaan 1960-luvulta aina 1990-luvun lamaan saakka mahdollisuus luvata äänestäjille uusia etuuksia. Nyt tämä on muuttunut. "Kun puhutaan lähinnä julkisen sektorin keventämisestä ja leikkauksista on puolueille tullut tarve osoittaa äänestäjäkunnalleen, mistä tavoitteista he eivät ainakaan ole valmiita luopumaan", Paloheimo toteaa.

Näiden vaalien merkittävimmiksi kynnyskysymyksiksi ovat nousseet euromaiden valtionlainojen takaukset, jotka ovat jakaneet puoluekentän selkeästi kahtia. Jos vaalien jälkeen samaan hallituspöytään tulee sekä takuita vastustavia että niiden puolella olevia puolueita, joutuu Pernaan mukaan joku joustamaan omista kynnyskysymyksistään.

Hän myös huomauttaa, että osa kevään vaaleissa esitetyistä kynnyskysymyksistä ei todellisuudessa edes ole sellaisia. "Esimerkiksi erään puolueen kynnyskysymys 'perusturvaa ei leikata' ei ole kynnyskysymys, sillä tietääkseni mikään toinen puolue ei perusturvaa ole uhannut leikata", Pernaa toteaa.

Ovatko puolueiden kynnyskysymykset ja muut vaalilupaukset vain puhetta, joista ollaan valmiita luopumaan hallitusneuvotteluissa? Pitäisikö puolueiden tuoda selkeämmin esiin omat todelliset hallitusohjelmaluonnokset ja hallituskumppanitoiveensa jo vaalikamppailun aikana?

Keille ääni menee?

Ylen vaalikoneessa ehdokkailta kysyttiin kantaa siihen, minkä puolueiden tulisi olla seuraavassa hallituksessa mukana. Eduskuntapuolueiden puheenjohtajista ainoastaan vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ja vihreiden Anni Sinnemäki olivat valmiita nimeämään mieluisimmat hallituskumppanit, tosin Sinnemäen suosikit samaan hallitukseen vihreiden kanssa ovat hieman paradoksaalisesti vasemmistoliitto ja kokoomus.

Sekä Paloheimo että Pernaa pitävät hallitusohjelmien ja hallituspuolueiden ennustettavuutta äänestäjän näkökulmasta nykyisin liian epäselvänä. Paloheimon mukaan olisi äänestäjän kannalta hyvä, jos puolueet voisivat vaalikamppailun aikana pohtia avoimesti, ketkä olisivat heille mieluisimmat hallituskumppanit ja kenen kanssa ohjelmat sopisivat parhaiten yhteen hallitusneuvotteluja ajatellen.

Nykyisin vaalitenteissä ja puheissaan puolueiden johtajat pysyvät hiljaa mahdollisista hallituskumppaneista. Näissä vaaleissa poikkeuksen ovat tehneet vihreät ja perussuomalaiset, jotka ovat ilmoittaneet, etteivät ne mahdu samaan hallitukseen. Esimerkiksi Ruotsissa puolueiden muodostamat blokit ovat selkeät ja äänestäjän on helppo ennakoida tulevaa hallituskoalitiota ja sen tekemää politiikkaa jo vaaliohjelmien perustella.

Pernaa kuitenkin muistuttaa, että nykyisessä järjestelmässä on se hyvä puoli, että 1980-luvun lopulta eteenpäin kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet hallituskelpoisia, eikä yhtäkään puoluetta ole ajettu jatkuvaan oppositioon.

Suomalaisen politiikan erikoisuutena on myös se, että yleensä on tapana valita hallitukseen puolueita sillä perusteella, kuka on onnistunut voittamaan vaaleissa lisää kannatusta, vaikkei tälle mitään parlamentaarista syytä olekaan. Erityisesti se tulee esiin puoluejohtajien kommenteissa vaalien alla, kun heiltä kysytään ketä hallitukseen tulisi valita. Yleisin vastaus on, että puolueen vaalimenestyksen tulisi näkyä hallitusratkaisussa. Hallitusneuvotteluissa ideologialla ei ole niinkään merkitystä hallituskumppaneita valittaessa, vaan tärkeintä on saada mukaan kansan suosikit.

Hallitusohjelma sitoo liikaa

Hallitusohjelman merkitys maan politiikan suunnannäyttäjän on voimistunut tasaisesti aina 1990-luvun alusta lähtien. Esko Ahon vuoden 1991 lamahallituksen ohjelma oli alle 20-sivuinen hallituksen yleislinjoja esittelevä dokumentti, kun taas Matti Vanhasen II hallituksen vuoden 2007 hallitusohjelman 84 sivua sisältävät varsin yksityiskohtaisia ohjeita siitä, miten seuraavan neljän vuoden aikana maassa politiikkaa tullaan tekemään.

Paloheimon mukaan hallitusohjelmat ovat kasvaneet ja muuttuneet merkittävimmiksi, koska 1990-luvulla valtioneuvoston päätöksentekoa hajautettiin. Ministerien itsenäisesti päättämien asioiden määrää lisättiin ja valtioneuvoston yleisistunnossa päätettävien asioiden määrää vähennettiin.

Tämä taas johti hallituspuolueiden toisiinsa kohdistuvan kontrolliin, jonka välineenä toimii hallitusohjelma. Ministerit eivät voi lähteä sooloilemaan, jos asiasta on kirjaus hallitusohjelmassa.

Paisuneet hallitusohjelmat ja määräenemmistöpäätöksistä luopuminen ovat johtaneet siihen, ettei oppositiolla ole juurikaan sananvaltaa päätöksentekoon. Hallitukset ovat käytännössä aina enemmistöhallituksia, joilla on puoluekurin toimiessa enemmistö takanaan päätöksiä tehtäessä.

Ville Pernaa pitää hallitusohjelman nykyistä asemaa liian voimakkaana. Hänen mukaansa suuria poliittisia ratkaisuja voidaan tehdä vain kerran neljässä vuodessa. Muuten vaalikausi toteutetaan ennalta sovittua ohjelmaa, niin että politiikan ikkuna käytännössä sulkeutuu täksi ajaksi. "Ennen hallitusohjelmassa määritettiin vain YYA-sopimus ja hyvät suhteet Neuvostoliitoon ja todellisista asioista väännettiin sitten hallituksen sisällä", Pernaa kuvailee.

Tarkan hallitusohjelman hyvä puoli on, että se tekee politiikasta suunnitelmallista ja ennakoitavaa sekä tehokasta. Asioista ei tarvitse enää juuri neuvotella eikä kukaan revi valmiiksi sovittuja paketteja auki.

Virkamiesten valta kasvanut

Mikä on sitten puolueiden todellinen vaikutus hallitusohjelman sisältöön? Kuinka paljon virkamiesten ja muiden valmistelemaa hallitusohjelman sisältö on?

Pernaa ja Paloheimo kummatkin pitävät suomalaisen politiikan vahvuutena sen jatkuvuutta, joka estää liiat heilahtelut politiikassa. "Ilman virkamiesten ja asiantuntijoiden valmistelevaa ja pohjustavaa työtä hallitusohjelman teko puhtaalta pöydältä olisi kaoottista", Pernaa toteaa.

Toisaalta esimerkiksi näissä vaaleissa valtionvarainministeriön arvio Suomen valtion 10 miljardin kestävyysvajeesta on vakuuttanut ainoastaan kokoomuksen ja tiedotusvälineet. Muut puolueet ovat arvioissaan huomattavasti maltillisempia.

Hänen mukaansa poliitikot myös tuovat ohjelmiin mukanaan politiikkavalinnat ja -painotukset, joka tekee eri puolueiden muodostamien koalitioiden ohjelmista erilaisia.

Myös Paloheimo uskoo puolueilla ja poliitikoilla olevan vaikutuksensa ohjelmaan. Hän kuitenkin huomauttaa, että virkamiesten valta on kasvanut erilaisten muutosten myötä 1990-luvulta lähtien. "Yhteiskuntatieteilijöiden olisi hyvä tutkia nykyistä enemmän vallan siirtymistä poliitikoilta virkamiehille."

Teksti: SAMULI MAXENIUS

Kuvitus: HARON WALLIANDER