Ajassa
23.04.2010

Riittämättömyyden oireita

Stereotypiat hallitsevat syömishäiriökeskustelua. Heillä, joilla on kosketuspintaa syömishäiriöön joko sairastavana, sairaudesta toipuneena tai läheisenä, ei ole riittävästi puheenvuoroja kertoa oleellista. Syömishäiriötoipilas ja syömishäiriöyhdistyksen työntekijä kertovat, mistä sairaudessa on kyse.

Luurankomainen tyttö juoksee veren maku suussa hyytävässä lumimyrskyssä, jättää keksit kauppaan kalorien pelossa, punnitsee itsensä monta kertaa päivässä...

Tätäkö on syömishäiriö – vain ja ainoastaan tätä? Syömishäiriöt nousevat aika ajoin yhteiskunnalliseen keskusteluun: keskiössä ovat langanlaihuus ja syömättömyys.

Syömishäiriö ei ole yksiselitteinen: se ei ole ikä-, koko-, tai sukupuolisidonnainen sairaus. Syömishäiriössä ei ole kyse syömisestä ja ruuasta, vaan sairas oireilee ruuan ja syömisen kautta.

Erilaisesti oireilevia syömishäiriötä sairastavia yhdistää ennen kaikkea tunnemaailma – tunne omasta riittämättömyydestä ja kelpaamattomuudesta läheisille, itselleen, ikätovereille, yhteiskunnalle… Tunnemaailmaan vaikuttavia tapahtumia voivat olla esimerkiksi koulukiusaaminen, riitaisat perhesuhteet ja seksuaalinen hyväksikäyttö.

"Olen aina ollut laiha ja saanut ihailevia kommentteja laihuudestani. Koin, että laihuus on ehkä ainut asia, jossa voin olla hyvä. Muiden mielestä olin muuten epäonnistunut. Koska olin edes jossain hyvä, halusin olla siinä paras. Yritin kadota muiden näkyvistä. Toisaalta äärimmäinen laihuus oli ainut tapa olla positiivisesti näkyvä, mutta se oli myös tapa rangaista ja vahingoittaa itseään", kertoo koulukiusattu Noora, 26, jonka syömishäiriöhistoria alkaa yläasteajoilta.

Monet olettavat, että syömishäiriö on sitä, että nuoret tytöt ihailevat malleja ja haluavat olla heidän kaltaisiaan. Tätä Noora ei allekirjoita vaan korostaa, että päänsisäinen kaaos on helppo piilottaa ulkonäön ja syömisen kontrollointiin – tai täydelliseen kontrolloimattomuuteen.

"Syömishäiriötä sairastavan ongelmana on tunteiden tunnistaminen ja ilmaisu sekä järkevän pahanolonpurkamiskeinon puuttuminen. Syömishäiriötä sairastavilla on enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Kokemukset eri, tunnemaailma sama", toteaa Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry:n projektipäällikkö Kirsi Broström.

Anoreksia, bulimia, BED, epätyypillinen syömishäiriö, bulimareksia. Diagnooseja diagnoosin perään. Onko fyysisen kunnon ja oireiden pohjalta luoduissa diagnooseilla virkaa? Oireisiin keskittyessä olennainen eli syiden vyyhti oireiden taustalla unohtuu.

"Minulla on ollut ainakin neljä eri diagnoosia. En ole ollut samaa mieltä diagnoosien kanssa. Se on ihan yks hailee minun kannaltani, mitä paperissa lukee. Diagnoosin vaihtuminen ei muuta päässäni olevia ajatuksia. Oireet vain vaihtelevat", Noora kritisoi diagnoosien korostamista.

"Syömishäiriödiagnoosien lätkiminen on järjetöntä, koska syömishäiriö ei useinkaan näy päälle. Kannatan ajatusta, että puhutaan syömishäiriöstä, joka oireilee monilla eri tavoin", myös Broström toteaa.

Omien osastohoitojakson pohjalta Noora kertoo hoidon suunnittelun pohjautuvan siihen, että potilaan laihduttaminen on mennyt äärimmäisyyksiin, koska hän vain sattuu olemaan perfektionisti. Diagnostiset kriteerit näyttelevät pääosaa. Jos syömishäiriöinen ei täytä tiettyjä kriteereitä, hän ei saa hoitoa.

Tilanne on täysin kestämätön, kun psyykkisistä ongelmista kärsivän ihmisen terveydentilaa ja hoidon tarvetta arvioidaan fyysisen kunnon perusteella.

"Ensimmäinen osastojaksoni kesti noin kaksi kuukautta. Tulin raskaaksi ja tunsin pärjääväni. Raskaus sujuikin hyvin, mutta sen jälkeen oireilu alkoi taas. Kerroin seurannassa, että minulla ei mene hyvin. En ollut tarpeeksi laiha päästäkseni osastohoitoon. Olin päiväosastolla kaksi viikkoa, mikä ei riittänyt alkuunkaan. Päiväosasto ei kuitenkaan ollut sopiva, koska en ollut sinne tarpeeksi sairas, mutta olin silti liian sairas. Terapiaan olin taas liian laiha", Noora kuvailee muutaman vuoden takaista tilannetta.

Osastohoitojakson jälkeen on mahdollisuus käydä sairaanhoitajan vastaanotolla kerran kuukaudessa. Jos potilaan toive on pureutua syihin oireiden taustalla, Syö enemmän, älä oksenna -mantrat eivät tue potilaan toipumista. Syömishäiriöisten hoito muuttuu sairaita hyödyttäväksi siinä vaiheessa, kun hoitoa suunnittelevat ja hoitotyötä tekevät tahot sisäistävät, että hoidossa on keskityttävä potilaan ajatusmalleihin ja niiden purkamiseen, ei painokäyrän tuijottamiseen.

"Seurantakäyntien jälkeen menin kotiin ja jatkoin elämää samalla tavalla. Söin, mutta söin liikaa ja oksensin liikaa. Välillä olin syömättä. Halusin psykiatriselle poliklinikalle, jotta saisin asioita kuntoon. Lähetteen saaminen psykiatrian polille oli kolmen vuoden projekti. Lähete poukkoili edes takaisin syömishäiriö- ja psykiatriapolin välillä. Koko ajan sain kuitenkin käydä syömishäiriöpolilla uusimassa reseptejäni", Noora kertoo.

Lounais-Suomen Syömishäiriöperheet ry pyrkii nostamaan esiin hoidon keskeisiä ongelmia. Hoidossa mättävät eniten moniammatillisen hoidon puute, aikuisten syömishäiriöisten hoitopaikkojen vähyys tai oikeastaan olemattomuus ja se, että epätyypillisiin syömishäiriöihin ei puututa. Yhdistys on saanut kuulla monista hylätyistä terapiahakemuksista. Kelan linja on se, että jos potilas aktiivisesti syömishäiriöoireilee, hän ei saa Kelan tukemaa terapiaa.

"Yhdistyksen kokemuksen mukaan KELA:lta ei saa terapiaa, jos päädiagnoosina on syömishäiriö, mikä on äärimmäisen pöyristyttävää. Syömishäiriötä sairastavalle saatetaan laittaa terapiahakemukseen päädiagnoosiksi keskivaikea masennus. Jos syömishäiriö ei oireile, saa terapiaa, mutta kun ei ole olemassa sellaista syömishäiriötä, joka ei oireilisi. Ihminen haluaa terapiaan, koska oireilee ja oireet aiheuttavat kärsimystä. Miten saadaan oikeasti tietää, kuinka moni sairastaa syömishäiriötä, jos syömishäiriö päädiagnoosina tai aktiivinen oireilu ei saa näkyä terapiahakemuksissa", Broström kysyy.

Syömishäiriöistä ei saada luotettavaa tietoa, jos sairaus ei saa näkyä B-lausunnossa, joka on KELA:n vahvistamalle lomakkeelle laadittu lääkärinlausunto pitkän työkyvyttömyyden arvioimiseksi sekä jonkin etuuden tarpeen selvittämiseksi. Tilastot vääristyvät. Hoitoa suunnittelevat tahot pohtivat, miksi järjestää terapiaa ja kuntoutusvalmennusta ryhmälle, jota ei ole. Syömishäiriöitä sairastavien määrä on tilastojen mukaan alhaisempi kuin todellisuudessa, koska sairaus on siivottu pois potilaiden papereista.

Sekä Kirsi Broström että Noora tuovat esiin ärtymyksen siitä, että jotkut pitävät vain alipainoista oikeasti sairaana ja syömishäiriöisenä.

Yhteiskunnalliset syömishäiriökeskustelut keskittyvät hyvin pitkälti anoreksian oirekuvaan, vaikka anoreksia ei ole edes lukeudu yleisimpiin syömishäiriön muotoihin. Myös sairastavien keskuudessa anoreksialla on keskeinen asema. Anoreksiaa glorifioidaan: anoreksiasta voi muodostua tavoite. Bulimiaa ja BED:tä sairastaviin saatetaan suhtautua epäonnistuneina anorektikkoina.

"Anoreksian korostaminen luo yksipuolisen kuvan. Tässä yhteiskunnassa on kiinnostavampaa olla luurangon laiha kympin tyttö, joka ei syö mitään. Ei ketään kiinnosta, jos on keskinkertainen ja oksentaa 10–20 kertaa päivässä. Tätä pidetään ällöttävänä. Yhtä lailla kuin todella vakavaa alipainoon ihminen voi saada sydänkohtaukset oksennettuaan ja vedettyään laksatiiveja ja nesteenpoistajia päiväkaudet", Noora herättelee.

"Kulttuurinen näkökulma on tärkeä. Kontrolli, suorittaminen, tarpeettomuus ja tehokkuus korostuvat. Ihannekansalainen ei tarvitse lepoa ja tekee töitä paljon, eikä hänen tarvitse miettiä, miltä tuntuu. Anorektikon ajatellaan pystyvän johonkin. Jos tarvitsee puhua oireilusta, miksi puhua vain anorektikon syömättömyydestä. Miksi ei puhuta rajuista bulimiaoireista? Oman oksennuksen syömisestä, siitä miten molemmista päistä tulee verta... Kun ihminen on halannut wc-pyttyä 10 vuotta, siitä on glorifiointi kaukana", Broström jatkaa syömishäiriöiden yksipuolisen käsittelyn purkamista.

Onko syömishäiriöön sairastuneen koko loppuelämä jatkuvaa oireilua ja hyvästit heitetty terveelle ja mielekkäälle elämälle? Syömishäiriötä sairastavalla on äärimmäisen tiukat rutiinit, joista irti pääseminen ja päästäminen on vaikeaa. Syömishäiriö kehittyy aina johonkin tarpeeseen. Kun oire alkaa käydä tarpeettomaksi, väylä kohti syömishäiriötöntä elämää avautuu.

"Viime kesänä olin hoitopaikassa, jossa ei keskitytty kiloihin ja ruokamääriin. Kesän jälkeen näistä asioista ei ole kysytty. Kun kukaan ei keskity ruokaan ja painoon, ei minunkaan tarvitse, vaan voin keskittyä asian ytimeen. Onhan paraneminen soutamista ja huopaamista. Kukaan ei voi parantaa, pitää parantua itse. On opittava sietämään, että ruuan ja kehon kautta ei voi kontrolloida elämää jatkuvasti. Paha olo ja sairastaminen vievät paljon energiaa. Asioiden, joita ei ole sairauden aikana voinut tehdä, tekeminen taas motivoi paranemaan. Lapset ovat myös suuri motivaattori. Lapsistani on iloa minulle. Minusta ei ole heille iloa, jos käyn salaa oksentamassa", Noora kertoo.

Syömishäiriöstä toipuminen on pitkä ja kivinen tie. Hoitava taho saattaa tuomita vuosia sairastaneen syömishäiriöisen kroonikoksi, vaikka terve elämä monen sairaan vuoden jälkeen ei ole mahdotonta. Kaupungilla kävelee vastaan sairaita ja toipilaita, mutta yhtä lailla sairaudesta puristavasta otteesta irti päässeitä.

Paraneminen on mahdollista – jokaiselle.

PAINORAUHAN JULISTUS

Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry toi ympäri maailmaa vietettävän Älä laihduta -päivän Suomeen – tarkemmin ottaen Turkuun – kaksi vuotta sitten. Tänä vuonna yhdistys on lähettänyt haasteen Syömishäiriöliiton muille jäsenjärjestöille, joten päivää vietetään ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti.

"Päivän tarkoituksena on muistuttaa, että jokaisella on oikeus olla sen kokoinen kuin hyväksi tuntee", tiivistää Älä laihduta -päivän organisoija Susanna Raitamäki.

Media esittelee jatkuvalla syötöllä uusia dieettejä. Toisinaan tuntuu, että elämä on laihduttamista varten. Kauneus, onnellisuus ja terveys eivät kuitenkaan ole kokoon sidottuja asioita.

"Älä laihduta -päivä herättää ajattelemaan, onko laihduttaminen koskaan todella auttanut ja kannattaako syömistä miettiä kalorien ja rasvan määrän kautta. Jollekin voi myös laihduttelun kautta kehittyä elämänmittainen syömishäiriö", Raitamäki muistuttaa.

Älä laihduta -päivää vietetään 6.5. Päivällä infomateriaalin jakamista kävelykadulla ja Hansa-korttelissa. Älä laihduta -seminaari klo 17–20. Nuorten taide- ja toimintatalo Vimma, Aurakatu 16.

Teksti: Sanna Läylönen

Kuvitus: Elli Vuorinen