Ajassa
08.05.2014

Taidetta taistelun tilassa

Teksti & Kuvat:
Lauri Hannus
  • Space Invaders -konseptiin kuuluvat myös näyttelytilaan tuodut keikat. Viime vuonna tapahtumassa soittivat helsinkiläinen Cold Pupu Sauna (kuvassa) sekä porilainen Petit Zeus.

Aalto-yliopiston visuaalisen kulttuurin tutkintokoulutus loppuu Porista, mutta kaupungin kuvataidekenttä ei osoita lannistumisen merkkejä. Toista kertaa järjestettävä Space Invaders -tapahtuma sukeltaa tilan hankauksiin ja mahdollisuuksiin.

On helppo lähteä mahdottomalta tuntuvaan ponnistukseen, kun tietää kerran jo onnistuneensa vastaavassa. Eliisa Suvanto huoahtaa hymyillen odottavansa lähiviikkoja sekä innolla että kauhulla. Luvassa on rakentamista, yllätyksiä sekä ”epätoivoisia soittoja ystäville ja kollegoille myöhäisillä tunneilla”.

Vastoinkäymisten voittaminen kuitenkin kutkuttaa.

Turussa asuva Suvanto on toinen Space Invaders II -taidetapahtuman koordinaattoreista. Sekä Suvanto että hänen Helsingissä asuva järjestäjäparinsa Anna Jensen ovat opiskelleet Aalto-yliopiston Porin yksikön visuaalisen kulttuurin maisteriohjelmassa. Porin taidekenttää elävöittäneen ohjelman opetus siirtyy syksyllä pääkaupunkiseudulle Aallon keskittämistoimien takia.

Space Invaders II toimii itsenäisen näyttelyn lisäksi osana Porin tutkinto-opetusten päätösjuhlaa. Tavoitteena on järjestäjien mukaan yksikön kokeellisia toimintamalleja kunnioittava ja reflektoiva tapahtuma.

Kattoteemana on vallankumous. Mitä se tarkoittaa käytännössä?

”Jo viimevuotisen Space Invadersin tavoite oli, että se elää ja muuttuu: löytää uusia kysymyksiä ja vastauksia. Uusi tapahtuma on sekä jatkoa viimevuotiselle että koko Aalto-yliopiston Porin uran kunnioittamista.”

Tapahtumapaikkana toimiva Autotalo on toiminut työtiloina niin Aallon maisteriohjelmien kuin Porin taidekoulunkin opiskelijoille. Space Invaders II on rakennuksen kaupunkikuvallinen finaali, sillä talo puretaan lähiaikoina.

”Tarkoitus on rakentaa näyttelyä tilan ehdoilla. Porin kaupunki on tarjonnut käyttöömme tilan, jolla ei ole tämän tapahtuman jälkeistä tulevaisuutta.”

Autotalon tapahtumaa lähtee rakentamaan parikymmentä taiteilijaa. Haku on ollut avoin, mutta suurella osalla on vahvat siteet Aaltoon. Moni on maisteriohjelmien alumni tai jatko-opiskelija, mutta opiskelijoiden karkeloista ei ole kyse. Mukana on myös henkilökuntaa.

Suvanto ja Jensen kuratoivat tapahtuman, mutta eivät halua määrätä teoksille tarkkoja raameja. Ideana on edetä tilan ehdoilla – sekä myös niistä piittaamatta. Suvannon mukaan keskeistä on kollektiivinen ajatus radikaalista haltuunotosta, joka voi ulottua Autotalon ulkopuolelle tai kaupunkitilaan.

Rajojen haastamista

Space Invaders -nimestä tulee monelle mieleen klassikkovideopeli, jossa räiskitään tykillä avaruusolentoja. Pelissä torjutaan omaa alaa valtaavia muukalaisia asevoimin.

Jaetun tilan dynamiikka ei ole Eliisa Suvannolle vieras, sillä samaa aihetta käsittelee hänen työn alla oleva gradunsa. Kommentoiko tapahtuma kaupungeissa käytävää taistelua tilasta ja huomiosta?

”Ehdottomasti, sillä kaupunkitila on pelkkää kamppailua eri tahojen välillä. Kyse ei tietenkään ole pelkästään siitä, miten taide pystyy toimimaan, vaan paljon laajemmista asioista: esimerkiksi siitä, miten julkinen tila ymmärretään.”

Taide on Suvannon mukaan vain yksi keino puuttua eri tilojen välille piirrettyihin rajoihin, mutta sellaisenaan hyvin kiinnostava.

”Kyse ei ole niinkään siitä, että haluttaisiin muokata kaupunkitilaa jonkun tietyn ideologian mukaiseksi vaan siitä, että halutaan herättää keskustelua ja ottaa ilmiöitä julkiseen tarkasteluun. Se vaatii asioiden esille nostamista, jossa taide on erinomainen väline.”

Space invaders -konseptin alkuperäinen idea oli toisenlainen. Vuoden 2013 projekti kumpusi halusta tuoda Aalto-yliopistoa osaksi muuta porilaista taidekenttää, pois opiskelijoiden sisäänpäin lämpiävästä piiristä.

”Keskeistä oli kokemus siitä, miltä tuntuu tulla tekemään taidetta toiseen paikkaan. Suurin osa laitoksemme opiskelijoista oli tullut Poriin kaukaa, ja ulkopuolisuuden teemat kohosivat sitäkin kautta esille.”

Tänä vuonna tilanne on toisenlainen. Aallon toimintojen muuttuessa kaupungin taidekenttään jää lovi, joka etsii täyttäjäänsä. Suvanto ei kuitenkaan näe erityistä aihetta synkkyyteen.

”Mielestäni on sääli, että tutkintokoulutus lakkautetaan, mutta uskon, että kaupunkiin on syntynyt vahva pohja poikkitaiteelliselle ja -tieteelliselle toiminnalle. Tästä kertoo sekin, että monet aaltolaiset asuvat jo muualla, mutta Space Invadersin kaltaiset yhteiset projektimme keskittyvät edelleen Poriin. Kaupungissa on jotain sellaista avoimuutta ja innostunutta otetta, jotka mahdollistavat toimimisen laitosten ja instituutioiden ulkopuolellakin.”

Ja voihan porilaisella tavalla toimia Satakunnan ulkopuolellakin.

”Olemme jo päättäneet järjestää Space Invaders III:n Otaniemessä, Aalto-yliopiston yhteiskampuksella. Siinä kohtaa tilan valtaaminen saa taas uuden merkityksen!”

 

Kokeileva taidetila Space Invaders II Porin Autotalolla 22.–25.5. spaceinvaderspori.tumblr.com.

_____________________________________________

Porissa tarjottava korkeakouluopetus harvenee kuluvan vuoden syksyllä, kun Porin yliopistokeskuksen Aalto-yliopiston maisteriohjelmat poistuvat kaupungista. Aallon opetusta keskitetään tutkintouudistuksen yhteydessä pääkaupunkiseudulle. Poriin jää toiminta-alusta, joka mahdollistaa yksittäisten kurssien järjestämisen. Taiteiden laitoksen varajohtajan, professori Harri Laakson mukaan Porin yksikköön on suunniteltu myös tutkimusprojekteja sekä Post doc -tason toimintoja muun muassa arkkitehtuurin saralla.