Ajassa
17.11.2014

Todellisia toriunelmia

Teksti:
Turun ylioppilaslehti

Kiistely toriparkista on jakanut Turkua jo pienen ikuisuuden. Unelma keskustan ytimeen kaivettavasta holvista ei kuitenkaan sammu. Ajatushautomomme kehitti viisi vaihtoehtoista suunnitelmaa loppumatonta keskustelua rikastuttamaan. 

1) West Coast Sunny Car Center. Mikäli keskustaa halutaan kehittää autoilun ehdoilla, miksei tehtäisi sitä kunnolla? Isokokoisten henkilöautojen reipasmittainen myynti turvaa keskustan alueelle kunnolliset parkkiruuhkat myös tulevina vuosina.

Hämeenlinnalaisilta saattoi uupua ratkaiseva määrä länsisuomalaista periksiantamatonta asennetta. Rivit rakoilivat ennenaikaisesti. Perinteisessä mustavalkoisessa lätkäkaupungissa keskeiset päätökset osataan pedata sopiville kentällisille.

2) Lemminkäisen temppeli. Väinämöisen mytologian mukaan maapallon syntyessä muodostui pohjoisnavalle keskipakoisvoiman aiheut­tamana yli 250 km läpimittainen spiraalinmuotoinen onkalo, jolla on mystistä alkuvoimaa. Ior Bockin hämärä perintö odottaa yhä lunastajaansa.

Turulla olisi nyt oiva mahdollisuus osua todelliseen esoteeriseen kultakaivokseen, sillä mystinen joogi keräsi hankkeelleen järkähtämättömiä seuraajia, joita ei pieni taantumanpoikanen pelota. Minne se sitä paitsi sopisikaan paremmin kuin Louhen naapuriin?

Mikäli Bockin pakanalliset visiot tuntuvat liikaa pienen piirin piiperrykseltä, voidaan samaan onkaloon kaivaa myös Smaugin aarre ja kutsua Peter Jackson taltioimaan avajaiset.

3) Tortilla tavataan. Osuuskaupan ruokapaikat keskustassa ovat olleet vähän vaikeuksissa: Forum ei tavoita väkeä, joka on juuttunut Skanssin ja Ikean väliseen luuppiin. Moni on myös äänestänyt jaloillaan kohti viehkeää jokirantaa.

Joku ehdottanee tähänkin ratkaisuksi parkkipaikkoja, mutta mitä jos asian näkisi aivan toisin? Maanalainen Meksiko-henkinen koko perheen teemapuisto voisi olla se seuraava kova juttu. S-ryhmä luottaa lattarimurkinan vetovoimaan vuodesta toiseen, eikä mahtiketju voi olla väärässä nytkään.

Jäykkä kaavoitusrumbakin voidaan huolettomassa etelän hengessä unohtaa: Lintukodon tapaan tortillapuisto voisi tupsahtaa paikalleen vähän kuin takavasemmalta. Scorchio! 

4) Onkalo 2. Kuuleeko Prypjat? Aurajokirannan maaperä ei todistetusti vähästä kavahda. Atomienergiaresurssit ovat tulevaisuuden ala, eikä kerran haudattu ydinjäte pala tulessakaan syttymisherkkien puutalojen tapaan.

5) Turun toriparkkimuseo. Toriparkkikeskustelu on jo nyt suomalaisen kuntapäätöksenteon Alastalon salissa: mahtipontinen merkkiteos, joka uuvuttaa kärsimättömimmät sielut mutta palkitsee raskaan taakan uurastajat. Drive-in-hese-henkinen museo keräisi keskustelun parhaat palat tulevien sukupolvien ihmeteltäviksi.  

Turun kaupunginvaltuusto käsittelee Kauppatorin asemakaavan uudelleen valmistelemista kokouksessaan maanantaina 17.11. klo16. Suora lähetys osoitteessa http://areena.yle.fi/tv/2477595