Ajassa
20.01.2011

Työnhakuun, mars!

  • Kesätyöhakemusten laatimiseen saa apua rekryn cv-klinikalta. Suunnittelija Janne Loikkanen neuvoo biologian opiskelija Riina Soljaa.

Tylkkäri selvitti, mistä jokakeväisen kesätyöstressin purkaminen kannattaa aloittaa.

Monen opiskelijan vuosittainen angsti alkaa heti joulun jälkeen. Kiven takaa pitäisi kiskoa opintotuettomille kesäkuukausille työtä. Päättymättömän ilmoitusten pläräilyn voittavat kivuliaisuudessaan vain panikoittavat puhelut ja hiostavat haastattelutilanteet.

Työvoimatoimiston Job cafen erikoistyövoimaneuvoja Tarja Töttermanilla on tarjota hyviä uutisia. Taantuman taittumisesta on selviä merkkejä.

"Meillä Job cafessa on tekeillä neljät kesätyömessut, eli kesätyöpaikkoja on tarjolla tänä vuonna melko lailla normaaliin malliin", hän vakuuttaa.

Lupaavista luvuista puhuu myös rekrytointipalvelujen kotimaisen harjoittelun suunnittelija Hannele Kaitaranta. Vaikka työllisyystilanne Varsinais-Suomessa on ollut jo pidemmän aikaa laskeva, se ei kuitenkaan vaikuta harjoittelupaikkojen määrään. Tänä vuonna palveluun on tullut jo noin 700 harjoittelutarjousta sekä kymmeniä kesätyöpaikkailmoituksia.

Harjoittelupaikkoja onkin tarjolla tasaisesti kaikkien tiedekuntien opiskelijoille. Niissä voi ratkaista myös akuuteimman rahahuolensa, sillä yliopiston ilmoittamiin valmiisiin paikkoihin on aina edellytyksenä, että opiskelijalle maksetaan palkkaa.

"Välitämme myös palkattomia harjoitteluja itse hankittavina paikkoina. Oma toiveeni on, etteivät opiskelijat olisi mitään orjatyövoimaa. Opiskelija voi itse tietysti katsoa, että jokin palkaton harjoittelu antaa relevanttia työkokemusta tulevaisuuden urasuunnitelmia varten ja ottaa sen vastaan", Kaitaranta linjaa.

Yksi tämän vuoden suurimmista työllistäjistä on Turun kaupunki. Luvassa on rohkeimpien arvioiden mukaan kymmeniä työ- ja harjoittelupaikkoja, joista osa liittyy kiinteästi kulttuuripääkaupunkivuoteen. Turun kaupunki informoi avoimista paikoista rekrytointipalveluiden kotimaisen harjoittelun ja kesätyön infotilaisuudessa 27. tammikuuta.

Hakua ei silti kannata rajata vain kotikaupunkiin. Kesäksi voi lähteä töihin toiselle paikkakunnalle tai vaikka ulkomaille. Ulkomaanharjoitteluja varten yliopistolta on vieläpä haettavissa yleistä apurahaa.

Jäljellä on silti vielä yksi ahdistuksen aihe. Miten?

"On vaikea tyhjentävästi vastata, millainen on hyvä hakemus. Siitä tulisi ainakin konkreettisesti käydä ilmi työnhakijan osaaminen sekä se miksi hän hakee paikkaa. Meiltä Job cafesta voi myös varata ilmaisen hakemusneuvonta-ajan", Tötterman kertoo.

Myös rekrytointipalveluihin voi mennä harjoittelemaan henkilökunnan kanssa hyvän CV:n laatimista sekä haastattelutilanteen jännittävyydestä selviämistä.

"Opiskelijoilla on usein piintyneitä käsityksiä siitä, millasia työnhakijoiden kuuluisi olla. Erilaisiin paikkoihin haetaan kuitenkin erilaisia henkilöitä. Usein toivotaan hieman työkokemusta, mutta esimerkiksi arvosanoja tai ylioppilastodistusta ei katso kukaan. Lähinnä merkitsevät rehellisyys, reippaus ja se, että uskaltaa tuoda omia hyviä puoliansa esiin. Opiskelijan tulee olla itse aktiivinen ja ottaa yhteyttä suoraan yrityksiin ja organisaatioihin", Kaitaranta ohjeistaa.

KAROLIINA KNUUTI

Rekrytointipalvelujen kotimaisen harjoittelun ja kesätöiden info Publicumissa to 27.1. klo 12-16.

Kontakteja Contact Forumilta

Kansainvälisen liiketoiminnan opiskelijat ry (KKOY) sekä European Law Students Association (ELSA) järjestävät vuosittain tapahtuman, joka tuo kampukselle nuorista osaajista kiinnostuneita yrityksiä. Messujen teema on tänä vuonna "Nuorena huipulle".

"Idea on osoittaa, että vaikka kukaan meistä ei vielä saavu hienojen maisterinpapereiden kera, yritykset ovat siitä huolimatta kiinnostuneita", tapahtuman puheenjohtaja Isa-Maria Ääri kertoo.

Tänä vuonna järjestäjille tuli iloisena yllätyksenä, että yritykset ovat itse aktiivisesti ottaneet heihin yhteyttä. Työnantajapuolen innokkuus kielii taantuman olevan väistymässä. Paikalla tulee olemaan ainakin lakitoimistoja, konsulttiyrityksiä, pankkeja sekä esimerkiksi Kesko, Ulkoministeriö ja L'Oreal. Lisäksi yrittäjyys uravaihtoehtona on edustettuna.

Kyse ei ole Äärin mukaan vain mainoskampanjasta. Eräskin yritys on varannut luokkahuoneen ja rekrytoi. Toinen on ilmoittanut keräävänsä aamupäivän ajan CV:itä ja kutsuvansa päivän päätteeksi kymmenen parasta illalliselle.

Tilaisuudesta hyötyvät kenties eniten kaupallisen alan ja oikeustieteen opiskelijat, sillä näiden alojen työllistäjiä on eniten paikalla. Mutta tarjontaa on muillekin. Paikalla on esimerkiksi Academic Work, akateemisten ihmisten "vuokratyöfirma". Tiedossa on myös, että monet paikalle tulevista yrityksistä ovat ottaneet harjoittelijoita.

Tilaisuuden CV-klinikalla voi hioa CV:nsä iskukuntoon ja vaikkapa jaella sitä sen jälkeen yrityksille. Jos tämä taikka työhaastatteluun meneminen ei kiinnosta, paikalle kannattaa raahautua silti. Puhujina tapahtumassa ovat nimittäin Alf Rehn ja Mikael Jugner.

Ääri kehottaa tulijoita kiertelemään rohkeasti standeilla ja verkostoitumaan.

"Mieti koko tilaisuus niin, että vaikka olet yksi massasta, pukeudu siististi ja erotu joukosta. Liiku mieluiten yksin tai pienessä porukassa. Tutustu standien ihmisiin. Kannattaa antaa mahdollisimman hyvä kuva itsestään", hän neuvoo.

Teksti: KAROLIINA KNUUTI

Kuva: LAURI HANNUS

Contact Forum kauppakorkeakoululla tiistaina 25.1.