Ajassa
14.03.2013

Työtätekevä reissaaja nostelee tonnitolkulla hedelmiä

  • Omenoiden pakkaaminen vaatii ripeyden lisäksi tarkkaavaisuutta ja hellää otetta, sillä kolhiintuneet tai väritykseltään liian kirjavat hedelmät eivät kelpaa vientiin.

Working Holiday -viisumi antaa mahdollisuuden työskennellä Uuden-Seelannin farmeilla ja viinitarhoilla. Toimittaja vietti puoli vuotta sesonkityöläisenä mantereella.

Odotukseni ovat korkealla, kun ajan Uuden-Seelannin Eteläsaaren pohjoisosassa sijaitsevan Nelsonin maakunnan hedelmätarhoja pursuavalle rannikkoalueelle viininviljelyseutu Marlborough´n keskuskaupunki Blenheimista.

Olen saanut kolmisen kuukautta kestävän pestin omena- ja päärynäfarmin pakkaamossa. Siisti sisätyö kello kahdeksasta neljään kuulostaa erinomaiselta. Olen odotellut helmikuun lopulla alkavaa pakkaussesonkia jo pidemmän aikaa.

Epämääräiset muutamasta päivästä pariin viikkoon kestäneet työpestini Marlborough´n viinitiloilla, -pullottamoissa ja kirsikkitarhoilla ovat sisältäneet erikoisia käänteitä. Olen esimerkiksi saanut ensimmäiset potkuni, kun en kuulemma harventanut viiniköynnösrivien rypäleterttuja tarpeeksi nopeasti.

Muutamat 12 tunnin yövuorot viininpullottamossa kahdeksan euron tuntipalkalla päättyivät epätietoisuuteen seuraavan päivän työtilanteesta. Niinpä eräänä sunnuntaiaamuna huomasin herättyäni kännykässäni 14 saapunutta puhelua. Ne olivat työnvälittäjältä, joka sunnuntaina kello 4 olisi halunnut minut ja ruotsalaisen kaverini Perin töihin kello viideksi aamulla.

Jouduimmepa myös kovaan sanaharkkaan toisen työnvälittäjämme kanssa saatuamme liian alhaista palkkaa viiniköynnösten oksia tukevien rautalankojen nostamisesta uusille sijoilleen. Onneksi blenheimilaisen lakitoimiston neuvoilla saimme korvauksen asianmukaisemmalle tasolle.

Töidensaanti oli hankalaa Eteläsaaren suurimmalla viininviljelyalueella, sillä maataloustöitä säätelivät sääolot, jotka keskikesällä vaihtelivat jatkuvasti. Niinpä parin kuukauden ajan sain odotella töiden alkua välillä viikkotolkulla.

Tilannetta ei helpottanut töitä vailla olevien Working Holiday -reissaajien suuri määrä. Uuteen-Seelantiin saapuu vuosittain noin 40000 matkailijaa, joille viisumi on myönnetty. Eniten väkeä saapuu Iso-Britanniasta ja Saksasta, lähes 10000 kummastakin.

Nyt tilanne kuitenkin näyttää lupaavalta. Tulisin asumaan lähes ilmaiseksi hedelmätarhalla. Tienaisin 7,5 euroa tunnissa, ja kun tekisin töitä 40 tuntia viikossa, rahaa tulisi tällä kertaa jopa säästymään. Ahtaiden hostellien yhteismajoitussaleissa punkkaaminen on sekin toistaiseksi taakse jäänyttä elämää.

Muutaman tunnin ajomatkan jälkeen saavun Motuekan kaupungin liepeillä sijaitsevalle hedelmätarhalle, jonka pakkaamossa pomo Sheldon James toivottaa minut tervetulleeksi. Paikkojen esittelyn jälkeen asetun huoneeseeni ja tutustun samaisen pakkaamorakennuksen vierashuoneissa majoittuviin slovakialaisiin pariskuntiin Katarinaan ja Henryyn sekä Marekiin ja Michaelaan.

Illalla saan kämppäkaverin, kun tsekkiläinen Vlastik majoittuu vaatimattomaan huoneeseen. Pian saan huomata, että jaamme kuuden ihmisen kesken muutaman neliön keittiö-olohuone-pesuhuone -yhdistelmän. Yksinäisyyttä ei maatilallakaan siis tarvitse kokea.

Omenanpoiminta on alkanut muutamaa päivää aiemmin, ja farmille on saapunut lisäksemme toistakymmentä Working Holiday -reissaajaa. Omenanpoiminta ja pakkaamotyöt työllistävät esimerkiksi kanadalaista Agnesta, tsekkiläistä Annaa, englantilaista Fionaa ja japanilaista Kanaa.

Seuraavana aamuna työt pakkaamossa alkavat. Tehtäväni on pinota 10 kilon painoiset päärynälaatikot trukkilavojen päälle täsmällisiin pinoihin 2,3 metrin korkeuteen.

Pinoamisen ja laatikoista täyteen ahdettujen trukkilavojen poiskuljettamisen lisäksi olen vastuussa pakkausmateriaalin riittävyydestä kaikille 14 pakkaajalle, joista valtaosa on paikallisia eläkeläisiä.

Iso osa heistä on työskennellyt farmilla jo aiemmin.

"Tämä on mukavaa ja sosiaalista hommaa. Lisäksi tästä kertyy kivasti lisätienestiä", on useimpien vastauksena ihmettelevään kysymykseeni, mikä saa yli kuusikymppiset uusseelantilaiset tekemään moista duunia – pakkaamaan liukuhihnan äärellä tuhansia ja taas tuhansia hedelmiä pahvilaatikoihin.

Kahdeksan tunnin työpäivä kuluu nopeasti. Sen aikana pinoan lavoille tuhansia laatikoita. En tiedä, mitä pakkaamiselta odotin. Nyt tiedän vain sen, että pesti osoittautuu heti alkuunsa raskaimmaksi ja kiireisimmäksi työksi, mitä kuunaan olen tehnyt.

Työtaakkani helpottuu seuraavalla viikolla, sillä saan seurakseni parikymppisen englantilaisen Jamesin. Toisaalta päärynälaatikot vaihtuvat samalla 20 kilon omenalaatikoihin, joiden yhteenliittäminen liimakoneella tuo vaihtelua yksitoikkoiseen työkuvaamme.

Karkea laskutoimitus osoittaa, että nostamme viikon aikana lähes 100000 kiloa omenoita hihnalta lavoille. Sheldonin mukaan edellisellä pakkaussesongilla omenoita vietiin 56 000 laatikkoa. Se tarkoittaa yli miljoonaa kiloa pinottavia omenoita, joista valtaosa päätyy Yhdysvaltain ja Kaakkois-Aasian markkinoille.

Ei ihme että työpäivien jälkeen väsyttää.

Illat ja viikonloput kuluvat nopeasti hyvässä seurassa muiden sesonkityöläisten kanssa. Omenanpoimijat joutuvat kuitenkin paiskimaan töitä säiden armoilla, joten heille viikonloput ovat usein arkisten sadepäivien takia työntäyteisiä.

Kolme viikkoa maatilalla vietettyäni saan sattumalta suomalaista seuraa, kun Anssi ja Jenni saapuvat omenanpoimintahommiin. Se on mukava sattuma, sillä suomalaisia Workin Holiday -reissaajia on maassa vain noin 200.

Vietämme nyt yhä enemmän hauskaa aikaa kansainvälisellä porukalla, ja arkenakin illat venyvät usein pitkiksi sillä seurauksella, että aamun tunteina työ tuntuu entistä raskaammalta.

Kuukauden laatikoita pinottuani teen päätökseni. Aion lopettaa työni seitsemän viikon jälkeen. Vaikka seura ja työ ovat parempia kuin aiemmat duunini Eteläsaarella, alan olla lopen väsynyt yksitoikkoiseen ja raskaaseen työhön.

Vajaat pari kuukautta hedelmäfarmilla vietettyäni suuntaan taas tien päälle. On aika nauttia siitä Uudesta-Seelannista, joka on tuttua fantasialeffoista ja luontodokumenteista.

Töitä reissujen välillä

Uusi-Seelanti tarjoaa Working Holiday -viisumin 36 valtion kansalaisille. Suomalaisille ilmaisen viisumin avulla upeista maisemistaan kuulussa maassa voi viettää vuoden työskentelemällä maksimissaan kolme kuukautta samalle työnantajalle. Viisumi on viimeisten kuuden vuoden aikana myönnetty vuosittain noin 200 suomalaiselle, joista kaksi kolmasosaa on naisia.

Lapsettomille 18-30-vuotiaille suunnattu viisumi on mahdollista saada vain kerran. Viisumin voi hakea kätevästi Uuden-Seelannin maahantuloviranomaisten nettisivujen kautta. 1970-luvulla lanseerattu Working Holiday- ohjelma on lisännyt jatkuvasti suosiotaan, ja nykyisin maahan saapuu ohjelman kautta yli 40000 reissaajaa vuosittain.

Suomalaiset voivat saada Working Holiday -viisumin myös Australiaan.

Töitä on tarjolla etenkin maataloudessa, teollisuudessa sekä palvelualoilla. Netti, hostellien infotaulut ja puskaradio ovat parhaat keinot töiden löytämiseen.

Uuden-Seelannin minimipalkkausta korotettiin vuosi sitten 13,5 dollariin eli noin 8,4 euroon tunnissa. Sesonkitöissä kuten omenanpoiminnassa käytetään kuitenkin edelleen monesti urakkapalkkausta, jossa palkka maksetaan esimerkiksi kerättyjen korien mukaan.

Hintataso maassa on selvästi Suomea alhaisempi. Ruoka, juomat, polttoaineet ja majoitus kustantavat keskimäärin 30 prosenttia vähemmän.

Paikallisen pankkitilin avaaminen ja veronumeron hankkiminen on ilmaista. Työt voi aloittaa ilman veronumeroa. Sen saamisessa kestää korkeintaan kaksi viikkoa.

TEKSTI JA KUVAT: JOONAS JUSSILA