Ajassa
03.05.2012

Ylioppilaskunta, kyiden pesä

Ylioppilaskuntia tunnutaan kaupungista riippumatta pitävän sisäänpäin lämpiävinä kahvettelukerhoina, joissa heitellään ylävitosia, ylenkatsotaan tavallisia opiskelijoita eikä tiedetä mitään siitä, mitä opiskelijat todella tarvitsevat. Ylioppilaskuntatoimintaan on vaikea päästä sisälle, sillä piirit ovat pienet ja ahtaat.

Tunnistatko ajatuksen? Moni tunnistaa. "Kyiden pesä" on korniudestaan huolimatta TYYsta tosielämässä käytetty atribuutti.

Tunsin itsekin märkäkorvaisena järjestötoimijana vastenmielisyyttä kuntatoiminnan Proffan kabinettisuhmurointia kohtaan, joka tuntui sulkevan järjestelmällisesti ulkopuolelle ne, jotka eivät tunteneet oikeita ihmisiä tai olleet valmiita nuolemaan persettä. Nyt alan ymmärtää, mikä saamaani vaikutelmaa selittää.

Ylioppilaskuntatoimijana pääsee karuimman kautta näkemään, mitä "yksi kaikkien puolesta – kaikki yhtä vastaan" tarkoittaa. Julkisoikeudellisena ja lakisääteisenä yhteisönä ylioppilaskunta on vastuussa kaikille jäsenilleen, ei yksittäisille järjestöille tai muille ryhmittymille. Arjessa tämä tarkoittaa sitä, ettei kukaan oikein tunne kokevan, että ylioppilaskunta olisi hyvien puolella. Edunvalvontatyössä saavutetuista voitoista harvoin kiitoskortteja ilmaantuu kenenkään pöydälle, mutta virheet ja kipeisiin kompromisseihin johtavat päätökset nostattavat poikkeuksetta paskamyrskyn.

Onko kumma, että tällaisessa asetelmassa ihmiset muodostavat tiheän vertaistukipiirin? Onko se todella niin ihmeellistä, että asenne muuttuu puolustelevaksi? Kun tarkastelee koko yliopistoa ja sen opiskelijoita tarpeineen ja ongelmineen kokonaisuutena, lienee ymmärrettävää, että russutus yksittäisen parin huntin projektiavustuksen hylkäämisen määräämättömästä kauheudesta saattaa tuntua triviaalilta ja itsekkäältä.

Vitutus on oikeutettu mutta välttämätön tunne. Jokaisella opiskelijalla ja jokaisella järjestöllä on oikeus oman eturyhmänsä raivokkaaseen puolustamiseen ja tunteeseen siitä, että ne omat ongelmat ovat tärkeimpiä ja suurimpia. Heidän tehtävänsä on tuoda esille oman taustaryhmänsä arvomaailma ja päämäärät - vain siten ylioppilaskunta muodostuu aidosti oikean näköiseksi ja kehittyy oikeaan suuntaan. Ylioppilaskunnan luottamushenkilöiden ja työntekijöiden on nieltävä ärhäkkä debatti, taputeltava kyrpä takaisin otsan sisäpuolelle ja työskenneltävä kaikkien eteen tasapuolisesti.

Ylioppilaskunta, kuten mikä tahansa muu taustoja, tavoitteita ja maailmankatsomuksia yhdistävä yhteisö rikastuttaa elämää enemmän kuin mikään kuviteltavissa oleva inhimillinen toiminta. Yhteisten tavoitteiden puolesta työskenteleminen ja yhdessä kritiikkiin vastaaminen auttaa näkemään samankaltaisuutta siellä, missä ei ennen olisi uskonut sitä olevankaan. Tutustukaa, hämmästykää, masentukaa, ilahtukaa - kaiken vuoksi ja siitä huolimatta se on sen arvoista.

LOTTA AARIKKA