Henkilö
23.02.2018

Akateemikko Sirpa Jalkanen läpimurron kynnyksellä: "Kymmenien tuhansien ihmisten henki säästyisi"

Teksti:
Miikka Rusi
Kuvat:
Jere Grönberg
  • Tieteen akateemikkoa Sirpa Jalkasta kiehtoo ammatissaan jatkuva uusien ratkaisujen etsiminen.

Tarvittiin eksentrinen Stanfordin professori kääntämään Sirpa Jalkasen ura lääkäristä tutkijaksi. Nyt hän kehittelee tutkimusryhmässään lääkettä akuuttiin keuhkovaurioon.

Tieteen akateemikko on poikkeuksellisen ansioituneelle tieteenharjoittajalle myönnettävä arvonimi, jota kantaa tällä hetkellä 12 suomalaista. Suunnilleen yhtä moni elävä Suomen kansalainen on esimerkiksi toiminut ulkoministerinä (11 kpl) tai voittanut NHL:n Stanley Cupin (12 kpl).

Huomattavasti useampi suomalainen on kiivennyt Mount Everestin huipulle (15 kpl, tieto vuodelta 2014).       

Yksi tästä harvalukuisesta tieteen akateemikkojen joukosta istuu edessäni vaatimattomassa työhuoneessaan Kupittaan BioCityssä. Hän on Turun yliopiston immunologian professori Sirpa Jalkanen.

Kun hän sai Suomen Akatemiasta kesällä 2015 puhelun, jossa kerrottiin myönnettävästä arvonimestä, Jalkanen epäili koko juttua pilapuheluksi. Niinpä hän päätti pistää soittajan koville.

”Esitin pari kysymystä, joilla varmensin, että kyseessä ei ole mikään pilaileva radiotoimittaja”, hän nauraa.

Pienen alkuhämmennyksen jälkeen paljastui, että soittaja todella oli Suomen Akatemian pääjohtaja, ei minkään radiokanavan aamushow.

Kunnianimitys oli uskottava todeksi viimeistään Helsingin Säätytalolla pidetyssä juhlavastaanotossa. Siellä tieteen akateemikon arvonimen myönsi itse tasavallan presidentti.

”Se oli todella hieno tilaisuus. Juhlasali oli niin täynnä, että kaikki halukkaat eivät edes päässeet sisään.”

Jalkasen nimitysperustelut ovat vaikuttavaa luettavaa. Niissä todetaan, että hänen johtamansa tutkimusryhmä on tuottanut ”uraauurtavia tuloksia ja innovatiivisia havaintoja”, jotka ovat ”mullistaneet käsityksiä immunologiasta ja verisuonibiologiasta”.

Ja että Jalkanen on ”maailman johtavia tutkijoita ihmisen immuunipuolustusjärjestelmän lymfosyyttien liikkumismekanismien tutkimisessa”.

Nämä ovat suuria saavutuksia keneltä tahansa, mutta erityisen merkittäviä ne ovat tutkijalta, josta ei oikeastaan edes pitänyt tulla tutkijaa.

Kohti uutta maailmaa

Piilaaksossa sijaitseva Stanfordin yliopisto näyttää hyvin erilaiselta kuin Turun yliopisto – varsinkin tähän vuodenaikaan.

Sen valtavalle kampusalueelle saavutaan pitkin kuuluisaa Palm Driveä, jonka varrella kasvavat sadat palmupuut nauttivat Kalifornian lämmöstä.

Stanfordilla on varaa sijoittaa palmujen istutuksiin ja ylläpitoon huomattavia summia. Se on nimittäin maailman neljänneksi rikkain yliopisto käsittämättömällä, yli 22 miljardin dollarin, varallisuudellaan.

Juuri Stanfordiin kaksi Turun yliopistosta tuoreeltaan väitellyttä tohtoria saapui kesällä 1983. Kyseessä olivat Sirpa Jalkanen ja hänen aviomiehensä Markku Jalkanen.

Uusi manner tiesi Sirpa Jalkaselle myös uutta ammattia. Suomessa hän oli työskennellyt lastenlääkärinä, mutta Amerikassa se ei tullut kyseeseen, sillä suomalaisella lääkärintutkinnolla ei saa hoitaa potilaita Yhdysvalloissa.

”Siinä vaiheessa Markku oli vielä se meidän perheen tutkija. Itse en ollut ajatellutkaan tutkijan uraa ennen Amerikkaan lähtöä.”

Kotiinkaan hänestä ei ollut jäämään, joten Jalkanen päätti kokeilla laboratoriotyötä.

Henkilö, jonka alaisuuteen hän päätyi Stanfordissa työskentelemään, oli nimeltään Eugene C. Butcher – nuori tutkija, joka oli vasta aloittanut oman immunologian tutkimusryhmänsä. Jo heidän ensimmäisestä kohtaamisestaan alkaen kävi selväksi, että kyseessä ei välttämättä ollut aivan tyypillinen työnantaja.

”Vastaani käveli henkilö, jolla oli shortsit, rikkinäinen t-paita, sandaalit ja lippalakki. Hän ilmoitti olevansa professori Butcher”, Jalkanen muistelee huvittuneena.

Tuosta tapaamisesta alkoi kolmen vuoden ikimuistoinen työrupeama. Persoonallinen Butcher näytti aloittavalle tutkijalle esimerkillään, kuinka hauskaa ja innostavaa tutkimustyö voi parhaimmillaan olla.

Professori oli itse niin kiinnostunut tutkimus-ryhmän kokeiden löydöksistä, ettei useinkaan malttanut poistua laboratoriosta ennen tulosten näkemistä. Niinpä Jalkasen piti patistella häntä käymään välillä kotonakin.

Ilmapiiri oli jotain aivan muuta kuin mihin Jalkanen oli aiemmin tottunut.

”Näin siellä uuden kulman tieteeseen – sellaisen missä ajateltiin aina out of the box. Tämä uudenlainen ajattelu tarkoitti sitä, että saimme tutkimuksemme myös erittäin hyvin lehtiin.”

Lääke loppusuoralla

Tuota samaa uteliasta ja innokasta asennetta Sirpa Jalkanen pyrkii pitämään yllä edelleen, vielä 35 vuotta tutkimustyössä aloittamisen jälkeen.

Siinä helpotusta tuo alan nopea kehitysvauhti. Moni asia on muuttunut parempaan sitten hänen omien lääkärivuosiensa.

”Silloin aikaihmisen leukemia tarkoitti, että potilaalla oli alle vuosi aikaa. Nyt monet leukemiat pystytään parantamaan joko täysin tai lääkitsemään niin, että tauti kroonistuu, eikä siihen kuole.”
 
Jalkanen uskoo, että näin tapahtuu kaikille syövän eri muodoille tulevaisuudessa: niitä tullaan hoitamaan potilaan ja syövän ominaisuuksien mukaan tarkasti räätälöidyn lääkityksen avulla nykyistä huomattavasti tehokkaammin.

Kehitysaskeleet pitävät tutkijan mielenkiintoa yllä, mutta ammatissa on tärkeää osata käsitellä myös pettymyksiä.

”Onhan tämä kivaa työtä, vaikka aivan jokainen päivä ei ole mukava. Jatkuvasti tulee myös hylkäyksiä ja epäonnistumisia, joten tarvitaan korkeaa turhautumiskynnystä.”

Täytyy siis pystyä lyömään päätä seinään hymyssä suin, kuten Jalkanen muotoilee.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen


”Jokainen pystyy olemaan lastenlääkäri, mutta vain harvasta on tutkijaksi.” Esimiehen kommentti Stanfordin yliopistossa käänsi Sirpa Jalkasen uran suunnan.

Tällä hetkellä hänen tutkimusryhmänsä jännittää yhden huomattavan pitkän ja merkittävän kansainvälisen projektin tuloksia.

Ryhmä nimittäin uskoo löytäneensä ainakin osittaisen parannuskeinon akuuttiin keuhkovaurioon. Se on keuhkojen verisuonistoa vaurioittava tauti, jonka kuka tahansa voi saada esimerkiksi keuhkokuumeen seurauksena.

Tautiin sairastuvien kuolleisuus on noin 40 prosenttia. Uuden lääkkeen avulla kuolleisuus on saatu kliinisissä kokeissa alennettua vain kahdeksaan prosenttiin.

”Aluksi lääke oli meille vain molekyyli, joka välittää valkosolujen liikennettä. Sitten älysimme, että se voisi toimia hoitokeinona, ja viimeiset 15 vuotta olemme tehneet kyseisen molekyylin kanssa töitä.”

Nyt lääketutkimuksessa on käynnissä kolmas ja laajin vaihe, jonka jälkeen lääkkeelle voi hakea myyntilupaa eli se pääsee markkinoille. Jos tutkimuksen tulos on positiivinen ja lääke toimii odotetusti, on kyseessä yksi uusi ylpeydenaihe Jalkasen upealle uralle.

”Kyllä se olisi iso juttu. Maailmanlaajuisesti kymmenien tuhansien ihmisten henki säästyisi vuodessa.”

Se on palkinto, jonka vierellä kymmenien vuosien työpanos tuntuu pieneltä uhraukselta.

Sirpa Jalkanen

Turun yliopiston immunologian professori ja tieteen akateemikko.

Mikä innostaa?
”Uudet asiat.”

Mikä ärsyttää?
”Inttäminen.”

Missä viihdyt?
”Mökillä ja hiihtoladuilla.”
 

Lue lisää:

Kaisa Matomäki: ”Matematiikassa ei ole oppiriitoja”

Rohkeus ja poikkeukselliset tutkimusmenetelmät ovat tehneet Kaisa Matomäestä yhden matematiikan nousevista tähdistä. (10/2017)

Avaruusfysiikkaa Arktiksella

Suunnilleen Norjan mannerviivan ja Pohjoisnavan puolivälissä sijaitsee Willem Barentsin vuonna 1596 löytämä arktinen saaristo. Kyseessä on Huippuvuoret – paikka, jossa on enemmän jääkarhuja kuin ihmisiä ja enemmän moottorikelkkoja kuin autoja. Siellä, tarkemmin sanottuna 2 144 asukkaan Longyearbyenissä, toimii korkeatasoinen arktisen alueen tutkimukseen erikoistunut Huippuvuorten yliopistokeskus. (1/2017)

Tähtitieteilijä ratkoo avaruuden halki matkaavia salakoodeja

Tutkija Elina Lindforsin aarrejahdissa on löytynyt jo yksi kokonainen galaksi. (5/2017)