Henkilö
23.11.2011

Ihan liekeissä

  • Tommi Läntinen Logomossa, VPK:n vanhan vara-auton edessä.

Tuli tuo muusikko Tommi Läntiselle mieleen ikuisen liekin ja palavan sydämen. Tylkkäri haastoi hänet tutkimaan sielua tulella ja tutustumaan Turun kulttuuripääkaupunkivuoden nimikkonäyttelyyn.

TURUN päärautatieasema kuhisee marraskuisessa illassa. Aseman läpi kulkevat junat vievät ihmisiä kohden satamaa ja pikkujoululaivaa.

Sinne on menossa myös muusikko Tommi Läntinen, 52. Edessä on kolmen päivän keikkaputki risteily-yleisön viihdyttäjänä.

"Mulla on kaikki keikat loppuunmyyty. Laivalla on aina hyvä fiilis ja meno. Se ei paljoa normaaleista baarikeikoista poikkea", Läntinen sanoo tottuneesti.

Kolmikymmenvuotisen uran tehnyt rokkari aloitti englanninkielessä Boycott-yhtyeessä. Sooloartistiksi siirryttyään hän on kirjoittanut lauluja, joilla on pohja suomalaisessa alitajunnassa. Via Dolorosasta on sukeutunut mahtipontinen mieshymni. Syvälle sydämeen sattuu -kappale on puolestaan vakiintunut koulukiusaamisen vastaiseksi julistukseksi.

Nyt Läntinen ottaa vastaan Tylkkärin haasteen ja tutustuu kulttuuripääkaupunkivuoden Tuli on irti! -näyttelyyn. Tarkoituksena on etsiä artistin omaa sisäistä roihua.

TURUSSA syntynyt, nykyään espoolainen Läntinen on kuulunut Turun kulttuuripääkaupunkivuoden virallisiin esiintyjiin. Siltikään hän ei ole katsastanut taidenäyttelyitä.

"Olin Logomossa viimeksi silloin, kun se ei ollut edes valmistunut. Oli kylmä sää ja yksi seinä oli vielä kokonaan auki", Läntinen muistelee avajaisjuhlallisuuksia.

Taiteen suhteen artisti kertoo olevansa kaikkiruokainen. Kaikkia performansseja hän ei tosin ole aina ymmärtänyt.

"Joskus näkee esityksen, josta on vaikea saada kiinni. Mutta sitten käyn ajattelemaan, että joku on oikeasti tehnyt duunia tätä varten ja uskonut asiaansa. Tämän ajatuksen kautta voi diggailla lähes mitä vaan."

Entä mitä ajatuksia tuli herättää Läntisessä?

"Se on fasinoiva elementti. Tulella on se vaikutus, että sitä jää aina tuijottamaan."

Muusikko hiljentyy ajattelemaan.

"Siinä on aina se alistussuhde – ihminen ja tuli. Meillä on ajatus siitä, että hallitsemme tulta, vaikka oikeasti niin ei ole. Liekki palaa, sydän on levoton ja sielu roihuaa. Se on kuin rakkaus. Joskus homma lähtee lapasesta."

MATKALLA näyttelytiloihin Läntinen avaa oven ja päästää naiset sisään niin kuin vain herrasmies tekee.

"Welcome to my nightmare!" Tommi virnistää ja suuntaa oviaukolta ripeästi vanhanmallisen paloauton luo. Rokkari intoilee, josko saisi kiesistä keikkabussin. Auto on alun perin Paimion vapaapalokunnan kalustoa vuodelta 1950.

"Tämä auto toimi vielä VPK:n vara-autona vuosituhannen vaihteessa", Logomon opas Timo Raunio kertoo.

Into juuri paloautoon selittynee osittain omakohtaisuudella. Läntisen perheestä löytyy nimittäin entinen palomies. "Nuorempi veljeni oli savusukeltajana. Sitten hän joutui töissä tilanteeseen, jossa hän sammutti palavaa huoneistoa makuuasennossa. Liekkejä katsellessaan hän ilmoitti puhelimitse pomolleen lopettavansa työt tämän keikan jälkeen. Perheeseen oli juuri syntynyt toinen lapsi."

NÄYTTELYN teema on vuonna 2827 tapahtunut Turun palo. Pohjoismaiden historian tuhoisin kaupunkipalo poltti kolme neljäsosaa entisestä pääkaupungista.

"Eikö se ollut niin, että katot olivat kuivaa pärettä ja siksi palo levisi niin helposti?" Tommi muistelee.

Tiedekeskus Heurekan ja Turun museokeskuksen yhteisnäyttelyssä katastrofia on kuvattu muun muassa näyttävän pienoismallishow'n avulla. Valo- ja savuefektit esittelevät palon etenemistä kaikkiaan kahdeksan minuutin ajan.

Tuli syttyy palamaan Aninkaistenmäellä.

"Ai saatana", Läntinen säpsähtää.

Animaatio kaupungin pienoismallin taustalla juontaa palon kulkua kaupunkilaisten näkökulmasta. Ihmiset juoksevat tulta pakoon, keräävät omaisuuttaan ja ovat huolissaan omaisistaan.

"Poikani kehui tämän näyttelyn pystyyn. Nyt ymmärrän, miksi."

TULI pienoismallin raunioissa on hädin tuskin sammunut, kun Läntisellä on jo kiire ruotsinlaivalle. Artisti tuikkaa parit poskisuudelmat toimittajalle ja poistuu taksitolpalle.

Jonkun täytyy sytyttää tuli lavalla tänä iltana.

Teksti: HEINI KILPAMÄKI

Kuva: LAURI HANNUS

NÄITÄ OLEN JO KOKEILLUT

Pallonriisto Sami Hyypiältä

"Meillä oli hyväntekeväisyysjalkapallo-ottelu lasten hyväksi Myllykoskella. Yritin pallonriistoa Sami Hyypiältä, mutta en onnistunut. Litmaselta kuitenkin sain pallon. Tosin hän pelasi samassa joukkueessa, joten hän syötti minulle."

Pakkolasku Afrikassa

"Lensimme ystäväni kanssa hänen nelipaikkaisella yksityiskoneellaan, kun moottori sammui. Taistelimme ilmalennossa puolentoista tunnin ajan, kunnes laskeuduimme onnekkaasti maahan. Pimeys tuli tästä vartin kuluttua. Onneksi lähistöllä sattui olemaan kylä."

Hiljaisuus Airistolla

"Soutelin pari vuotta sitten mökkirannassa. Oli aivan hiljaista. Merellä ei ollut ketään, eivätkä linnut tai muut eläimet pitäneet ääntä. Kokemuksesta jäi hyvä fiilis. Ajattelin, ettei tällaista tilannetta tule ehkä enää uudestaan vastaan."