Henkilö
14.04.2011

Isona Albert Einsteiniksi

  • Esko Valtaoja

Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja perustaa maailmankuvansa järkeen ja tieteeseen. Silti hän ei uskalla mennä yksin pimeään metsään.

Esko Valtaoja on röyhkeä mies. Hän sanoo suoraan, etteivät kaikkien ihmisten mielipiteet ole samanarvoisia ja toiset ovat tyhmempiä kuin toiset. Joillakin mittareilla hänellä on niin varaa sanoakin.

59-vuotias avaruustähtitieteen tutkija on yksi Suomen tunnetuimpia tieteen popularisoijia. Hän on saanut tunnustusta työstään niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Vuonna 2002 Valtaojan astrobiologiaa käsittelevä Kotona maailmankaikkeudessa -teos voitti Tieto-Finlandian ja vuonna 2008 hänet palkittiin Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla. Myös Skepsis ry muisti Valtaojaa Sokrates-palkinnolla aiemmin tänä vuonna.

Valtaoja ei ole tuttu pelkästään tiedepiireissä. Lukuisat tv-esiintymiset ovat tehneet hänestä pienen julkkiksen. Tunnettuna agnostikkona hän on niittänyt mainetta myös pohtimalla kahden kirjan verran Tampereen piispa Juha Pihkalan kanssa, onko jumalaa olemassa vai ei.

Tarina tähtiluokan tutkijan ammatinvalinnan takana on varsin tylsä. Hän ei edes muista, milloin päätti elämäntehtävänään seurata taivaankannen ilmiöitä. "Polvenkorkuisesta olen tiennyt, mitä haluan elämässäni tehdä. Lapsuudessani tähdetkin näkyivät paremmin."

Ennen eläkettä Marsiin

Esko Jorma Johannes Valtaoja syntyi pohjoisen taivaan alle Kemiin vuonna 1951 opettajaperheen esikoiseksi.

"Olen aina ollut kiinnostunut kaikesta, mutta tähdistä ylitse muun. Isälläni oli iso kotikirjasto, ja voin sanoa kasvaneeni opettajanhuoneen lattialla. Aloin lukea jo nelivuotiaana. Alusta saakka jännittävimpiä olivat avaruusseikkailut, eivät niinkään perinteiset poikakirjat", Valtaoja muistelee.

Valtaojan ollessa kuusivuotias vuonna 1957 alkoi avaruusaika, kun ensimmäiset Sputnikit lähetettiin taivaalle. Muutamien vuosien kuluttua seurasi Laika-koira ja vuonna 1961 Juri Gagarin. Valtaoja laskeskeli mummolansa takapihalla taivaalle tuijotellessaan, että jos kehitys jatkaa samaan tahtiin, hän olisi eläkepäiviinsä mennessä valloittanut Marsin.

Syyskuun neljäntenä päivänä 1969 nuori Valtaoja jonotti asuntoa juuri valmistuneen Turun ylioppilaskyläsäätiön toimiston ovella ja toivoi olevansa seuraava Albert Einstein.

Reilun neljänkymmenen vuoden ajan tähtitieteilijän tukikohta on pysynyt Turussa. Nyt hän tosin myöntää pitkin hampain, että pysäköintilupa löytyy myös Helsingistä, jossa Valtaojan vaimo pitää taidegalleriaa. Turussa tutkija viihtyy muutaman päivän viikossa "viikkoasunnollaan", muu aika kuluu pääkaupungissa, jossa ei hänen mukaansa "ole mitään hyvää". Sotkamon mökille lähdetään aina silloin, kun on aikaa.

Turun Sanomien sivuilla Valtaoja tykittää kärkeviä mielipiteitään kolumnin muodossa kerran kuukaudessa. Luentoja seuranneille on tullut tutuksi niin suhteellisuusteorian rinnastaminen Britney Spearsiin kuin tutkijan esimerkkinä käyttämät lomakuvat.

Vaikka Valtaoja luottaa elämässään ensisijaisesti tutkittuun tietoon, hän on eittämättä huumorimiehiä.

Kun on tunteet

Tieteen ja läpänheiton takaa löytyy piakkoin eläkkeelle jäävä, utelias ja helposti tunteelliseksi heittäytyvä partaveikko. "Olen asenteeltani ja maailmankatsomukseltani tiukka luonnontieteilijä. Kuitenkin, jos mitattaisiin tunteiden jylläämistä, olisin asteikon yläpäässä."

Yksi hassu epärationaalinen piirre Valtaojassa onkin. Varsinkin, kun otetaan huomioon, että hän on ammatiltaan tähtitieteilijä. Valtaoja pelkää pimeää, eikä uskalla mennä yksin pimeään metsään vaikka haluaisi. Hänen mielestään järjellä selittämättömissä oleva tunne tekee hänestä inhimillisemmän.

"Aina kun keskustelen esimerkiksi uskovaisten kanssa, yritän muistuttaa itseäni omasta pimeän pelostani. Vaikka hyvin tiedän, ettei pimeässä ole mitään mörköjä tai kummituksia, niskakarvat nousevat pystyyn ja tulee fyysisesti paha olo. Se muistuttaa minua siitä, että ehkä jotkut ihmiset kokevat oman jumalansa läsnäolon samalla tavalla, mutta tietysti positiivisesti", hän sanoo.

Valtaoja on kokeillut erilaisia kikkoja päästäkseen pelosta eroon, mutta selkärangasta kiirivät tuntemukset eivät ole kadonneet minnekään. "Tässä iässä ei voi enää kuljeskella ympäriinsä turvarievun kanssa ja peukaloa imien. On vain ollut pakko opetella elämään pelon kanssa ja hengittelemään mahdollisimman rauhallisesti sen iskiessä."

Huonoina hetkinään Valtaoja hakee lohtua elämän pienistä iloista, esimerkiksi Modesty Blaise -sarjakuvasta ja kuumasta kylvystä, parhaimmillaan molemmista yhtä aikaa.

Hänen elämänohjeensa hankaliin tilanteisiin onkin hyvin yksinkertainen. "Ei ihminen ole aivojensa vanki, vaan niitä voi kehittää. Kun pienet asiat menevät pieleen, pitäisi ajatella suuria asioita ja päinvastoin."

Kansa ei tiedä

Valtaojan mukaan aivan liian monet ovat tunteidensa mukana "tuulessa lepattajia." Hän on sitä mieltä, että ihmiset yleensä tekevät liian paljon tunteisiin pohjautuvia ratkaisuja. Varsinkin silloin, kun pitäisi luottaa "varmaan" tietoon.

Valtaoja ei pidä nykymuotoisesta demokratiasta, jossa jokaisen mielipide on samanarvoinen. Hänen mielestään kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita. Toiset ovat tiedon puuttumisen takia automaattisesti väärässä.

"Jos olen sitä mieltä, että maapallo on litteä, se ei ole yhtä arvokas mielipide kuin se, että se on pyöreä. Jokainen ihminen, joka haluaa osallistua, tarvitsee tietoa ja sitä tarvitaan enemmän kuin mitä ihmisellä keskimäärin on. Jos ei esimerkiksi pysty selittämään radioaktiivista puoliintumisaikaa, on turha yrittää muodostaa mielipidettä ydinvoimasta", Valtaoja summaa.

"Maailma ei ole suinkaan menossa tuhoa kohti, niin kuin tuomiopäivän profeetat väittävät. Ihmiset, jotka tarjoavat tuulimyllyjä vaihtoehdoksi energiantuotantoon, ovat Saturnuksen toiselta kuulta eivätkä osaa yhteenlaskua", hän jatkaa.

Valtaojan mielestä tiede voi jatkaa kehittymistään. Kehityksen myötä maailma muuttuu hänen mukaansa jatkuvasti paremmaksi paikaksi elää. Hänestä on harmi, että siitä ei yleensä lehtiin kirjoiteta.

Erilaista älykkyyttä

Kuinka paljon ihminen sitten tarvitsee tieteen saavutuksia? Eikö vähempikin riittäisi?

"Hyvinvoinnin ylläpitoon tarvitaan lisää vaurautta. Takaisin luontoon -idealistit sotkevat keskenään materialismin ja materiaalisen hyvinvoinnin. He tuomitsevat lopun maailman kurjuuteen ja köyhyyteen. Sitä he eivät varmasti tule ajatelleeksi, koska eivät paljoakaan ajattele. He ovat fasisteja", Valtaoja sanoo.

Niin kuin kukaan muukaan, Valtaoja ei ole vielä valloittanut Marsia. Suunnitelma meni hänen mukaansa "vähän pieleen, kuten monet muutkin suunnitelmat." Valtaoja vitsaileekin olevansa katkera tieteen kehityksen hitaudelle.

Avaruustähtitieteen professori luottaa todistettuun tietoon. Hänen mukaansa ihmisen toiminnassa tärkeintä on kuitenkin se, miten saamaansa tietoa käyttää. Itseään hän kuvaa leikkimielisesti kenties Turun älykkäimmäksi mieheksi.

"Sellaista älykkyyttä, jota mitataan älykkyysosamäärällä ja Mensan jäsenyydellä, en arvosta pätkääkään. Itselläni on niin korkea älykkyysosamäärä, ettei sitä voi kunnolla edes mitata Mensan perustesteillä. Viisaus on se mitä tarvitaan, ja älykkyys ei ole sama kuin viisaus. En taatusti ole Turun viisain mies", hän sanoo.

Ennen eläkkeelle siirtymistään Valtaoja aikoo viedä loppuun ainakin yhden suuren projektin. Hän on mukana Euroopan avaruusjärjestö ESAN 1990-luvun alussa alkaneessa Herschel/Planck-missiossa, jonka tarkoitus on tutkia maailmankaikkeuden alkuaikojen olosuhteita kosmista mikroaaltosäteilyä mittaavalla Planck-satelliitilla.

Vaikka tähtitaivas on Valtaojan ensisijainen intohimo, hän on utelias myös kaiken muun suhteen. Uteliaisuuden ja tiedonjanon hyveet hän soisi myös kaikille muille. Seuraavaksi Valtaojalla onkin aikomuksena kirjoittaa Aku Ankan Sudenpentujen käsikirjan tapainen Kaiken käsikirja.

"Se olisi tietämyksen hardcore -ydin. Kokeeksi aloin kirjoittaa lukua nimeltä historia. Sen kirjan voi sitten ostaa aina uusille ylioppilaille. Sitten, kun sitä myydään joka kevät 20000 kappaletta, elelen leveästi, eikä mallasviski lopu kesken", Valtaoja myhähtää.

Teksti: VENLA PÖYLIÖ

Kuva: LAURI HANNUS