Henkilö
13.03.2014

Kallistuneen laivan kapteeni

Arkkipiispa Kari Mäkinen ei tyydy lepäämään laakereillaan Agricolankadun rauhassa. Liberaaleilla kannanotoillaan huomiota herättänyt kirkonmies aikoo pitää yhteisönsä tärkeänä yhteiskunnallisen keskustelun äänenä myös tulevaisuudessa.

Suomen suurimman hengellisen yhteisön johtaja ottaa meidät vastaan virka-asunnossaan Agricolankadulla, turkulaisten korkeakoulujen kampus-alueiden ytimessä. Arkkipiispa kaataa meille teetä kannusta ennen kuin kysymykset alkavat.

Kari Mäkisen sanavalinnoista huomaa nopeasti, että pöydän toisella puolella istuva herrasmies ei puhu vain omissa nimissään, vaan suuren suomalaisen, sisäisesti ristiriitaisen instituution johtohahmona.

Evankelis-luterilainen kirkko on historiansa kovimmassa turbulenssissa. Uskonyhteisöön kuuluu edelleen yli neljä miljoonaa suomalaista, mutta erityisesti nuoret ikäluokat jättävät vanhan kansankirkon sankoin joukoin.

Mäkinen vaikuttaa hämmentyneeltä siitä, miksi niin monet kokevat omien arvojensa ja kirkon opetusten olevan syvässä ristiriidassa. Hän toteaa, että yhteisöään näkyvästi edustavilla kirkon työntekijöillä on peiliin katsomisen paikka.

"Jossain kohtaa on jotain vialla, jos meidän sanomamme koetaan näin. Miksi tällainen kuva on sitten syntynyt – siihen on varmasti monia syitä. Me kannamme edelleen tietynlaista historiallista painolastia mukanamme. Kirkko on ollut keskeinen tekijä yhteiskunnan uskonnollis-moraalista järjestystä ylläpitämässä. Se on ollut yhtenäiskulttuurin keskeinen instituutio", Mäkinen pohtii.

Hän toteaa, että terävärajainen, jyrkkä ja tuomitseva kristillisyys saa helpommin huomiota julkisessa keskustelussa ja tiedotusvälineissä kuin maltillisemmat, keskustelevat puheenvuorot. Asioiden halutaan herättävän dramatiikkaa. Vastakkainasettelut ja jännitteet lyövät kipinää ajankohtaisiin teemoihin.

Uskontokriitikot tarttuvat helposti kristillisyyden jyrkimpiin ilmentymiin. Mäkisenkin on toki myönnettävä, että näiden puheenvuorojen viesti ei ole täysin tuulesta temmattu.

"Tiedän, että kirkossa elää myös sellaisia näkemyksiä, joissa moraali nähdään joidenkin määrättyjen normien noudattamisena. Aidosti kristillisessä moraalissa ei ole kyse siitä, että meillä olisi joku sääntökokoelma, josta luetaan suurennuslasin kanssa, että toteuttaako tämä ihminen tätä ja tuota. Moraalin ydin on aina siinä, että asetutaan toisen ihmisen asemaan", hän naulaa.

Hiljainen vaihtoehto markkinoille

Piispan taitavasti argumentoitujen vastausten rivienväleistä kuultaa selkeä pyrkimys puhua avoimemman kirkon ja solidaarisemman yhteiskunnan puolesta. Hän hahmottelee yhteisönsä tulevaisuudelle tärkeätä osaa yhteiskunnallisessa keskustelussa.

"Aiempaa selkeästi enemmän kuulee viestiä siitä, että ihmiset odottavat kirkon olevan ihmisen puolella tässä kovien arvojen kuljettamassa maailmassa. Luin hiljattain yhtä Don DeLillon romaania. Minua jäi siitä teoksesta pidemmäksi aikaa askarruttamaan sellainen ajatus, että kaikki tässä kulttuurissa ja maailmassa on tällä hetkellä markkinoiden alaisuudessa. Myös markkinakritiikki on integroitu osaksi tätä samaa järjestelmää."

Mäkinen linjaa, että kirkon tehtävänä on pitää ikkunaa auki sille, että deterministinen, markkinoiden hallitsema maailma ei ole koko todellisuus. Hänen mukaansa sellainen maailma, jossa kukaan ei rukoile, on suljettu ja toivoton paikka. Piispa korostaa, että markkinatalouden lainalaisuudet eivät saa yksin määritellä tämän maailman reunaehtoja.

"Kirkko ei omista elämän peruspelisääntöjä, ne ovat kaikille ihmisille yhteisiä. Silloin ei voi sanoa, että vain kristillisen yhteisön näkemykset ovat eettisesti oikein, mutta kirkko voi avata yhteiseen elämään perspektiiviä. Tästä on kysymys, kun sanon, että ei ole olemassa erityisesti kristillistä politiikkaa. Yhteiskunnalliset päätökset ovat yhteisiä. Kirkko voi muistuttaa eettisistä periaatteista. Painavia eettisiä puheenvuoroja tulee toki myös muualta."

Noita tärkeitä puheenvuoroja käyttäviä tahoja ovat esimerkiksi akateeminen yhteisö ja taiteilijat. Mäkinen käyttää puheenvuoroissaan paljon esimerkkejä nykytaiteesta, muun muassa turkulaiskaksikko IC-98:n teoksista. Myös mannermainen romaanikirjallisuus ja hyvät dekkarit stimuloivat hänen ajatteluaan.

"Taiteet ovat merkittävä henkisen ilmapiirin indikaattori. Niiden kautta ilmaistaan sellaisia asioita, joita ei muuten pystytä puhumaan julki. Mutta taiteita ei voi myöskään nostaa ylimaalliseen rooliin. Ihmisten touhua nekin ovat. Se on ihmisen puhetta, mutta monitasoista, herkkää. Se saa kiinni monesti sellaisista tasoista ja merkityksistä, joita esimerkiksi päivänkohtainen julkisuus ei voi tavoittaa. Se tavoittaa tunnemaailman."

Piispa kertoo saavansa palautetta siitä, että käyttää puhuessaan säästeliäästi perinteisiä kristillisiä avainkäsitteitä. Maailman hahmottaminen taiteiden, kirjallisuuden ja historiankirjoituksen avulla on hänelle oman henkilöhistorian vuoksi luontaisinta.

"Saan toisinaan siitä kritiikkiä, että puhun liian vähän sellaisella kielellä, joka yleisesti tunnistetaan hengelliseksi kieleksi. En itse allekirjoita sitä kritiikkiä kokonaan. Ajattelen, että Jumalasta ei voi puhua niin kuin pöytäliinasta. Olen oppinut olemaan nöyrä uskonnollisen kielen edessä. Yritän puhua niin, että tälle syvälle kielelle jäisi se paino, joka sille kuuluu. Että sitä ei käytettäisi kovin kevyesti."

KariMakinen2

Suuntaviivoja uudelle seksuaalietiikalle

Monet näkivät vuoden 2010 arkkipiispavaalin tärkeänä symbolisena suunnannäyttäjänä kirkon tulevaisuuteen. Siis siihen, jääkö evankelisluterilainen yhteisö arvokonservatiiviseksi linnakkeeksi maallistuvassa yhteiskunnassa, vai käykö se edelleen aktiivista vuoropuhelua ajankohtaisista teemoista.

Kari Mäkinen näyttäytyi liberaalien piirien ehdokkaana ja vei lopulta vaalin niukasti nimiinsä.

Virassa olevana arkkipiispana hän on nostanut aktiivisesti keskusteluun ajankohtaisia eettisiä ja moraalisia, kirkon jäsenkuntaa voimakkaasti jakavia kysymyksiä. Maaliskuussa 2013 hänen tulkittiin antaneen Huomenta Suomen haastattelussa suoran tukensa tasa-arvoiselle avioliittolaille.

Tuoreessa piispainkokouksen avajaispuheessaan (11.2.2014) hän totesi aihetta sivuten seuraavasti: "Raamatun ihmiskäsitys ja elämänkäsitys eivät muodostu määrittelemällä, piirtämällä rajoja tai tekemällä vaikeasta maailmasta yksinkertaista. […] Tämän ymmärtämistä pidän tärkeänä kaikessa keskustelussa kirkossa, ja erityisen tärkeänä siinä keskustelussa, jota käydään ja tullaan käymään koskien ihmiskäsitystä, ihmisen seksuaalisuutta ja ihmisen arvoa."

Otan asian uudelleen puheeksi.

Mäkinen tähdentää, että esimerkiksi homoseksuaalisuudesta puhuttaessa on ehdottoman tärkeää, että kuullaan ihmisten todellisia, aitoja kokemuksia omasta elämästään. Hänen mielestään elämää arvioidaan liiaksi sen perusteella, miten mikäkin sopii siihen kuvaan, joka elämästä on kulttuurissa tai omassa mielessä muodostunut.

"Nyt liikutaan alueella, jossa on tavattoman paljon mitätöinnin ja sivuun jättämisen kokemusta, näkymättömänä olemisen kokemusta. Se on ollut erityisesti seksuaalivähemmistöjen osa. Liian moni joutuu kysymään itseltään, onko minulla oikeus olla tällaisena olemassa", hän sanoo.

"Pelot koskevat tässä keskustelussa kaikkia osapuolia, vaikkakin eri tavoin. Ihmiset joutuvat kohtaamaan omia seksuaalisuuteen – ja elämään ylipäänsä – liittyviä pelkojaan. Mutta onneksi yhä enemmän näkee myös pyrkimystä vuoropuheluun ja pelkojen voittamiseen."

Monet voivat todeta tähän, että liberaalillakaan kirkollisella siivellä ei ole edelleenkään tarjota seksuaalivähemmistöille muuta kuin kauniita sanoja ja lämmintä kättä. On kuitenkin muistettava, että suuret laivat kääntyvät hitaasti. Moni menneiden vuosikymmenten suuri ristiriita kirkon ja maallistuneen yhteiskunnan välillä on ratkennutkin.

Tulevaisuus näyttää, ajautuuko kirkko yhä syvemmälle marginaaliin, vai oppiiko se tulemaan toimeen vapautuneen ja maallistuneen yhteiskunnallisen ilmapiirin kanssa.

Teksti: Jaakko Mikkola

Kuvat: Lauri Hannus