Henkilö
31.03.2011

Kamppailua brasilialaisittain

Biokemian tutkija Eve Karelehto ei paini ainoastaan tutkimuskysymysten kanssa.

Yksi Suomen tämän hetken lupaavimmista brasilialaista jujutsua harrastavista naisista on onnistunut yhdistämään akateemisen uran ja kilpaurheilun.

Turun yliopiston tutkijana työskentelevä Eve Karelehto, 27, tekee parhaillaan väitöskirjaansa solubiologiasta, Eph-reseptoreista.

Samalla hän harjoittelee seitsemän kertaa viikossa Finnfighters' Gymillä brasilialaista jujutsua, tuttavallisemmin BJJ:tä, ja sitä tukevia lajeja. Ennen kilpailuja harjoituksia saattaa kertyä viikkoon jopa 11.

Viime vuonna Karelehto voitti oman paino- ja vyöluokkansa Suomen mestaruuden. Kultamitali irtosi myös arvostetuissa Finnish Open -kisoissa. Hämmästyttävää on, että Karelehto on harrastanut lajia vasta kaksi ja puoli vuotta.

Pienempiäkin kilpailuja on kertynyt runsaasti. "Kilpailuissa joutuu kohtaamaan oman tekniikkansa puutteet. Otteleminen opettaa ennakoimaan vastustajan liikkeitä ja käyttämään tämän virheitä hyväkseen", Karelehto kertoo.

BJJ:ssä on useita vyöluokkia: valkoinen, sininen, purppura, ruskea ja musta. Vyöluokissa eteneminen voi viedä vuosia, ja siksi samassa sarjassa saattaa otella hyvin eritasoisia kilpailijoita. Karelehto sai tämänhetkisen sinisen vyönsä vain reilun vuoden harrastamisen jälkeen.

Suomen mestaruuden ansiosta hän sai lahjaksi lentoliput tammikuussa Lissabonissa järjestettyihin EM-kilpailuihin. Siellä vastaan sattui hallitseva MM-hopeamitalisti.

"Häviäminen harmittaa aina", Karelehto myöntää, mutta pitää saavutuksena sitä, että otteli täydet kuusi minuuttia, ja ottelu ratkesi pisteillä.

Ottelu saattaa nimittäin päättyä vain muutamassa sekunnissa, jos toinen tekee lopetuksen – lukitsee vastustajansa nivellukkoon tai kuristukseen niin, että tämä joutuu luovuttamaan.

"Lukon voi tehdä mihin niveleen tahansa", Karelehto kertoo ja havainnollistaa puhuessaan lukon kyynärpäässä, olkapäässä tai polvissa. "Tehokkaita ovat myös kaulan verisuonikuristukset. Niistä lähtee taju muutamassa sekunnissa, jos tekniikka on oikea."

Kuulostaa hurjalta. BJJ ei silti ole väkivaltainen laji. "Tarkoitus ei ole satuttaa, vaan asemoida itsensä niin, ettei vastustaja voi kuin luovuttaa. Brasiliassa lajista käytetään jopa lempinimeä Arte suave (hellä taide)."

Oikealla tekniikalla on tärkeä merkitys. BJJ, kuten useat kamppailulajit, ei vaadi paljon voimaa, jos tekniikka on kohdallaan.

Tätä on aina ollut vähän vaikea uskoa. "Tekniikan täytyy olla huomattavasti parempi, jotta voimalla ei olisi merkitystä", Karelehtokin myöntää.

Vapaaottelukenttien koulimaa

Brasilialainen jujutsu on nuori ja jatkuvasti kehittyvä "uusi kamppailulaji". "BJJ muistuttaa judon mattokamppailua. Sen sisarlaji on lukkopaini", Karelehto kuvailee Suomessa vielä melko tuntematonta lajia.

Lajin kehittäjiä olivat brasilialaiset Gracien veljekset, Helio ja Carlos. Vuonna 1914 Brasiliaan saapui japanilainen judomestari Mitsuo Maeda, joka tunnettiin nimellä Konde Coma (Taistelun kreivi). Hän opetti Gracien veljeksille judoa ja aseettomaan lähitaisteluun jo 1300-luvulla erikoistunutta japanilaista jujutsua.

Gracien veljekset kehittivät lajia edelleen niin, että se antoi fyysisesti heikommalle, mutta teknisesti taitavalle taistelijalle paremmat mahdollisuudet itsepuolustukseen. Aluksi Gracien veljekset testasivat uutta lajiaan vapaaotteluissa. Sallittua oli tuolloin näennäisesti kaikki, ainakin lyönnit ja potkut.

Maailmanlaajuisesti tunnetuksi BJJ viimein tuli vapaaotteluista, jotka järjestettiin Yhdysvalloissa 1990-luvulla. Siellä lajin edustajat voittivat muiden kamppailulajien ottelijat leikiten, vaikka olivat näitä pienikokoisempia.

Brasilialaiset ovat yhä lajin huippuja - BJJ:n synnyinmaassa heillä on parhaat harjoitusmahdollisuudet. Myös Gracie-suvun jäsenet ovat edelleen kärkinimiä. Yksi suvun harvoista mustavöisistä naisista, Kyra Gracie, on tällä hetkellä oman painoluokkansa maailmanmestari.

"Nykyisin BJJ:n voidaan ajatella jakautuvan kolmeen kategoriaan: itsepuolustus-, vapaaottelu- ja urheilumuotoon", Karelehto kertoo. Näistä yleisin on urheilujujutsu, jota Karelehtokin harrastaa.

"Uusia tekniikoita kehitetään jatkuvasti, mutta ne on suunnattu nimenomaan lajin urheilumuotoon. Alkuperäinen filosofia itsepuolustustaidoista kumpuavasta itseluottamuksesta ja elämänhallinnasta on nykyisin jäänyt hieman taka-alalle."

Henkistä sisua

Vaikka otellessa ei ole tarkoitus satuttaa, vahinkoja sattuu. Myös Karelehdolta on muun muassa murtunut kylkiluita ja revähtänyt nivelsiteitä.

"Kipu kuuluu lajiin kuin lajiin, ei sitä pidä pelätä. Tämä on kamppailulaji, ei mitään kuntojumppaa", Karelehto kuittaa kauhistelut.

"Tärkeää on henkinen kestävyys. Kilpailut opettavat hallitsemaan jännitystä ja paineita, joita useimmiten itse luo itselleen."

Siksi Karelehto uskoo lajista alkuperäisten ihanteiden mukaan olevan hyötyä myös itsepuolustuksessa, vaikkei uskallakaan uhota päihittävänsä katujen gangstereita: omia taitoja on oppinut käyttämään myös paineen alla.

Itse luodut paineet eivät ole tuntemattomia kilpaurheilun ulkopuolisessakaan maailmassa. BJJ:n parissa hikoillut tunnit eivät siis mene hukkaan myöskään tutkijan ammatissa.

"BJJ kehittää tutkijalle oleellista kärsivällisyyttä ja paineensietokykyä." Karelehto pohtii. "Ja tutkijan työhän on myös tiimityöskentelyä ja muiden auttamista."

Brasilialaisen jujutsun kantava voima onkin lajin poikkeuksellinen yhteisöllisyys. Karelehto kiittää seurakavereitaan, jotka kannustavat, ruoskivat ja opettavat häntä jatkuvasti.

Miehet ja naiset treenaavat lajia yhdessä, eikä Karelehto innostu ajatuksesta, että naisille järjestettäisiin erillisiä harjoituksia.

Ensinnäkin naisharrastajia on hyvin vähän. "Lisäksi lajin ideologia pienemmän mahdollisuudesta puolustautua vahvempaansa vastaan toteutuu hyvin, kun harjoituksissa sparrataan – eli otellaan harjoitusmielessä – vaihtelevan tasoisten ja vahvuisten harrastajien kanssa. Tekniikan kantavuus tulee testattua päivittäin."

Miehiä vastaan sparraaminen vaatii sitkeää asennetta, koska lähes aina nainen on heikompi. Mutta tekniikan kehittyminen palkitsee siten, että välillä pystyy antamaan vastustakin.

"Useimmille miehille sillä ei ole väliä, että harjoittelee tytön kanssa", Karelehto hymyilee. "Taitava vastustaja kehittää esimerkiksi omia heikkouksiaan ja ottelee niin, että molemmat hyötyvät."

Miesten kanssa harjoittelu näyttääkin sisuunnuttaneen Karelehdon, kun hän listaa tavoitteitaan.

"Kehittyä jatkuvasti ja olla hyvä, piste. Ei ainoastaan hyvä naiseksi", hän tokaisee. "Toivon myös auttavani joskus muita esimerkiksi valmentajana."

"Aktiivinen kilpaileminen on yhä mahdollista, vaikka olenkin jo 27", Karelehto pohtii. "BJJ:ssä taidoille ei ole yläikärajaa."

Esimerkkiä näytti lajin kehittäjäveljeksistä vanhempi, Helio Gracie, joka kuoli 95-vuotiaana vuonna 2009, ja treenasi loppuun saakka.

Brasiliassa ovat arvostetuimmat valmentajat, mutta sinne ei Karelehto ole vielä ehtinyt. Hän huokaisee lajin synnyinmaan olevan lähes jokaisen harrastajan pyhiinvaelluskohde.

"Joskus on sinne vielä päästävä."

Teksti: KAROLIINA KERPPO

Kuva: LAURI HANNUS