Henkilö
03.02.2011

Kolme kulttuuria, yksi nainen

Graafinen suunnittelija Emmi Salonen pyyhkäisi suomalaisen erakkokulttuurin pelisäännöt mielestään muuttaessaan 15 vuotta sitten Lontooseen.

"Kun tein New Yorkissa töitä kuusi vuotta sitten, tajusin, ettei bisneksen tai yrittäjän elämän tarvitse olla piinkovaa. Parhaimmillaan se on vapautta. Suomessa yrittäjyys otetaan liian vakavasti", viisi vuotta sitten oman Studio EMMI -nimeä kantavan graafisen suunnittelun yrityksen perustanut turkulaislähtöinen Emmi Salonen naurahtaa.

Studio EMMI sijaitsee Salosen asunnossa vanhassa tehtaassa Itä-Lontoossa. Yritys työllistää perustajansa lisäksi kiireisimpinä aikoina myös tämän freelancerina toimivan aviopuolison sekä silloin tällöin koodarin, valokuvaajan ja toimittajan.

34-vuotiaalla taidetyöläisellä meneekin alan keskivertotyöllistymiseen nähden hyvin. Yritykselle satelee työtilauksia jatkuvasti ympäri maailmaa ja työn alla on yleensä kuudesta kymmeneen projektia kerrallaan. Suurin osa toimeksiannoista on kuitenkin Englannista ja Suomesta.

Viidessä vuodessa Studio EMMI on niittänyt mainetta niin ammattilaisten kuin asiakkaiden keskuudessa. Vakioasiakkaita ovat esimerkiksi suomalainen designsisustusjätti Artek sekä englantilainen Prince's Foundation For Children & The Arts, jonka tarkoituksena on antaa vähäosaisille lapsille mahdollisuus tutustua taiteeseen ja sen tekemiseen.

Saloselle onkin tärkeää, että hän saa tehdä töitä sellaisille yrityksille, joiden arvomaailman hän allekirjoittaa. "Profiilini on ulospäin aika selkeä. Olen saanut vain pari kertaa sellaisen työtarjouksen, jolle olen joutunut sanomaan kiitos ei", hän sanoo.

Vieraalla maalla kaukana

Salosen innostus lähteä juuri Britteihin syntyi 15-vuotiaana tehdyllä kielimatkalla Brightoniin. Lukion jälkeen hänelle tarjoutui mahdollisuus lähteä puoleksi vuodeksi tai vuodeksi töihin kaverilleen, joka oli perustanut Lontooseen laajakuvanäyttöjä myyvän yrityksen.

Tuttuja ei Lontoossa ollut, ja asuntokin piti etsiä omin päin. Vaikka Salonen oli jo asunut viimeisen lukiovuotensa vuokra-asunnossa Turussa, ero oli häkellyttävä. Tukiverkosto puuttui.

"Ei minun olisi tarvinnut tehdä kaikkea niin vaikeasti. Piti opetella uusi kieli ja uusi tapa elää. Muistan katsoneeni telkkaria, enkä ymmärtänyt brittiaksentista sanaakaan", hän sanoo.

Salosen työnantajalle kävi samoin kuin monille muille yrittäjille 1990-luvun puolivälin teknologiamarkkinoilla, eikä toiminta ottanut tuulta alleen. Noin yhdeksän kuukauden työskentelyn jälkeen työsuhde päättyi, ja 20-vuotias lontoolaistunut turkulainen jäi puille paljaille.

Ainoana tulevaisuuden toiveena oli luovalle alalla työllistyminen. Graafisen suunnittelijan ammatista ei moni ollut vielä 1990-luvulla kuullutkaan. Koulun opinto-ohjaajan ammatinvalintatesteissäkin Saloselle tarjottiin diakonissan tai poliisin uraa.

Salonen löysi sattumalta taideyliopistoihin valmistavan, vuoden kestävän opintokokonaisuuden, joiden avulla yliopistot ikään kuin valmistavat opiskelija-ainestaan.

"Tunku taidealoille on runsasta. Vuoden intensiivijakso alan parissa näytti myös työskentelyn todellisuuden pitsireunaisten haavekuvien läpi. Moni vaihtoi alaa, tai ainakin suuntausta. Minäkin menin kurssille ajatuksenani opiskella valokuvaamista. Huomasin, että paperin leikkely saksilla onkin paljon kivempaa", Salonen muistelee.

21-vuotiaana hän hakikin Brightonin yliopistoon opiskelemaan graafista suunnittelua ja valmistui kolmessa vuodessa Bachelor of Art -tutkinto-ohjelmasta.

Kiertolaisesta yrittäjäksi

Viimeisen opiskeluvuoden loppupuolella Salonen lähetti portfolionsa Benettonin ylläpitämään Fabrica-taiteilijaresidenssiin Italiaan.

Salonen vietti Fabricalla vuoden. Suuri osa Fabrican asiakkaiden mainonnasta sisältää poliittisia viestejä, ja Salonenkin osallistui kantaaottavien kampanjoiden suunnitellun esimerkiksi WTC-iskun jälkeen.

Niin sanottujen virallisten töiden lisäksi Salonen on yliopistoajoista saakka suunnitellut ja tehnyt pinssejä, joita on myyty jo yhdeksän vuotta erilaisissa kirja- ja lahjatavarakaupoissa ympäri Englantia, Italiaa ja Suomea. Myydäänpä niitä myös Berliinissä. "Kyllä ne minun laskuni maksavat, mutta tuskin niillä ikinä elän", hän naurahtaa.

Salosen Fabricalta löytämä, niin ikään graafisena suunnittelijana työskennellyt Ramon tosin keskittyi aluksi piikittelemään Salosta hänen pinsseistään. "Vuoden myötä lämpesin hänelle kuitenkin, ja nyt olemme naimisissa."

Italian vuoden jälkeen Salosen tie vei Lontoon kautta New Yorkiin, jossa hän työskenteli nuoressa firmassa. Yhdeksän kuukauden työrupeaman päätteeksi hän palasi Lontooseen ja perusti oman yrityksen.

Studio EMMIn normaaliin työpäivään kuuluu pääosin painotyön suunnittelua. Käytännössä tämä tarkoittaa yritysten visuaalisten identiteettien luomista, eli logojen, käyntikorttien ja muiden pienempien printtien kehittelyä.

Laajemmat kirjaprojektit ovat kuitenkin Saloselle ominta tekemistä. Joulun alla naiselta ilmestyi reilu parisataasivuinen Common Interest: Documents -nimeä kantava graafisen suunnittelun ammattimaiseen käyttöön tarkoitettu opus.

"Kirjassa on minun sekä muiden suunnittelijoiden töitä sekä ohjeita erilaisiin painotöihin. Se sisältää paperin eri taittomahdollisuuksia ja sidontatapoja sekä työnäytteitä neljälle erilaiselle asiakaskunnalle.

Common Interest on ensimmäinen Salosen kokonaan itse tekemä teos. Aikaisemmin hän on ollut mukana kirjaprojekteissa lähinnä toimeksiantoina.

Salonen myös luennoi silloin tällöin eri yliopistoissa, muun muassa Ravensbournen ja Nottingham Trentin yliopistoissa. Osa inpriraatiosta oman kirjan tekoon tulikin luennoilta, kun hän huomasi opiskelijoiden kyselevän peräjälkeen samoja asioita.

Visuaalisen kokonaisuuden suunnittelu tarjoava hänen mukaansa työlle jatkuvuutta, mutta myös pysyvyyttä. "Monesti painotöiden ikääntyminen on nopeaa, ja ne heitetään pois. Kirja laitetaan talteen ja se on olemassa kauemmin kuin esimerkiksi juliste. Kirjan tekemisessä on tietyssä mielessä enemmän arvoa", hän sanoo.

Erilainen minuus

Vapaa-ajalla Salonen käy joogassa, kiipeilee ja tapaa ystäviään kulttuurin parissa. Matkat taittuvat Lontoo-konkarilta pyörällä tai kävellen.

12 miljoonan asukkaan suurkaupunki asettaa elämään kuitenkin myös omat haasteensa.

Vaikeinta suomalaisen ja englantilaisen kulttuurin yhteen sulattamisessa on Salosen mukaan ollut omien kulttuuristen näkemysten ja odotusten huomioiminen. "Oli outoa ymmärtää, etteivät kaikki ajatukset olleetkaan puhtaasti omiani, vaan kulttuuriperinnäisiä", Salonen sanoo.

Salosen arki on täynnä kompromisseja. Aviomiehensä kanssa hän puhuu englantia, eli arjessa on tavallaan jatkuvasti läsnä kolme eri kulttuuria, suomalainen, englantilainen ja espanjalainen.

"Käsite ajasta on espanjalaisella erilainen kuin suomalaisella. Espanjalainen saattaa sanoa, että 'lähden nyt heti tulemaan', vaikka todellisuudessa tarkoittaa 'parin tunnin sisällä'. Suomalaisena taas olen tarkka ajasta. Kymmenen vuoden yhdessäolo on opettanut meille molemmille paljon", Salonen nauraa.

Englantilaisen ja suomalaisen kulttuurin erot taas näkyvät Salosen mukaan keskustelukulttuurissa. Englantilaisille turhanpäiväinen small talk ja tuntemattomienkin kutsuminen hellyttelynimillä on arkipäivää. Suomalainen taas ei turhaa imartele.

"Varsinkin alussa omia käyttäytymisnormeja oli pakko tarkistella. Muuten olisin jäänyt erakoksi. Nyt olen kaiken keskellä aikalailla oma itseni", hän sanoo.

Suomalaisuus on taka-alalla. Jo suomen kielen käyttäminen vaatii pitkän taon jälkeen vilpittömiä mietintätaukoja. Se ei ole ihme, sillä Salonen käy Suomessa vain kerran tai kaksi vuodessa. Silloin vierailu kohdistuu useimmiten Turkuun vanhempien luokse.

Tulevaisuudesta yrittäjä puhuu varoen. "Sillä ei ole oikeastaan väliä, missä asun. Voi olla, että olen vielä suunnittelija, voi olla, että en. Jotakin haluaisin kuitenkin käsilläni tehdä. Kunhan olen onnellinen oman pikku perheeni kanssa", hän hymähtää.

Teksti: VENLA PÖYLIÖ

Kuva: JERE SALONEN