Henkilö
18.05.2015

”Lopulta sain luvan mennä viikoksi pakkaamaan”

Teksti & Kuvat:
Lauri Hannus

Turun kauppakorkeakoulussa opiskellut Irene Leino sanoi mahdollisuuksille kyllä ja päätyi Vietnamin ja Washington DC:n kautta johtamaan afrikkalaista hotellia.

”Vartuin Raisiossa aivan tavallisessa kodissa ja haaveilin ulkomailla asumisesta jo lapsena. Perheeni matkusteli paljon: kävimme muun muassa Neuvosto-Virossa ja Sri Lankassa, ja reissaaminen ruokki kaukokaipuutani. Lähdin heti kun pääsin ja menin 14-vuotiaana kielikurssille Englantiin.  

Elättelin lukioaikoina unelmaa ulkoministeriössä tai YK:ssa työskentelystä ilman tarkempaa suunnitelmaa. Hain kauppakorkeaan lähinnä siksi, että satuin olemaan hyvä matematiikassa ja sain siitä hyvät pohjapisteet.

Valitsin pääaineekseni talousmaantieteen. Olin opiskeluaikana aktiivisesti mukana ylioppilaskunnan toiminnassa, ja silloin mieleeni palasi myös vanha unelmatyöpaikka, ulkoministeriö. Opintojeni loppupuolella olin ministeriössä harjoittelussa. Sain sieltä myös hyvän deadlinen gradulle, sillä minulle luvattiin lisää töitä valmistumisen jälkeen.

Ulkoministeriön jälkeen lähdin harjoittelijaksi YK:n kehitysohjelma UNDP:lle Hanoihin. Puolen vuoden putken aikana tykästyin Vietnamiin ja halusin jäädä sinne, joten hain Suomen suurlähetystöstä auennutta paikkaa.  

Hanoi on kaupunkina mahtava eikä vastaa perinteistä kuvaa kehitysmaasta: uusia rakennuksia nousee kuin sieniä sateella. Siellä näkyy, kuinka asukkaat haluavat viedä maata eteenpäin ja tekevät hirveästi töitä sen eteen.

Elämää Hanoissa rytmittää kahdeksan miljoonaa mopoa. En ollut koskaan ajanut sellaista, mutta päätin saman tien, että tuo pitää oppia. Mopoilu ruuhkissa oli hieman samanlaista kuin omalla uralla eteneminen: piti vain heittäytyä sekaan eikä saanut katsoa hirveästi taakseen.

Vietnamin jälkeen menin töihin Maailmanpankille vuonna 2009. Lähdin alun perin Pakistaniin, mutta ehdin olla siellä vain viitisen kuukautta ennen kuin minut evakuoitiin pois maasta turvallisuussyistä. Evakuoinnissa dramaattisinta oli se, että olin juuri silloin Suomessa lomalla, ja minulle ilmoitettiin, etten saa enää palata Islamabadiin, jossa kaikki vaatteeni ja tavarani olivat. Lopulta sain luvan mennä viikoksi pakkaamaan.

Kolme viikkoa lähtöni jälkeen paikalliseen YK-organisaatioon tehtiin pommi-isku. En itse silti kohdannut ahdistavia tilanteita, vaan löysin paljon kavereita ja vietin paljon aikaa paikallisten kanssa.

Pakistanin jälkeen vietin muutaman vuoden Maailmanpankin pääkonttorissa Washington DC:ssä ympäristö- ja ilmastonmuutoskysymysten parissa. Hektisen työputken jälkeen lähdimme amerikkalaisen mieheni kanssa Afrikkaan ja päätimme hakea töitä matkan varrelta.

Vastavalmistunut mieheni löysi Sansibarilta työpaikan kyläprojektin johtajana, ja itse rupesin katselemaan ympärilleni. Hotellin pyörittäminen oli pitkään ollut varasuunnitelmani ja halusin myös testata, millaista olisi johtaa yritystä kehitysmaassa.

Haasteita Kendwa Rocks Hotelin pyörittämisessä kyllä piisasikin. Paikallinen koulutustaso on yksi maailman heikoimpia, ja toisaalta asiakkaiden odotustaso oli eurooppalainen. Olin kulttuurien kohtaamisessa välikätenä, eikä se ollut helppoa.

Tein Sansibarilla kuusipäiväistä viikkoa ilman sen kummempaa vapaa-aikaa. Minun piti ottaa Afrikassa rennommin, mutta huomasinkin tekeväni pidempää päivää kuin Washington DC:n hullussa työkulttuurissa.  

Palasimme Sansibarilta Suomeen. Nyt teen Suomen UNICEFilla yritysvastuuseen liittyviä asioita, kuten koulutuksia ja yrityksen omaan yhteiskuntavastuuseen liittyvää kehittämistä. Kaikista työkokemuksistani on ollut hyötyä: esimerkiksi kokemus hotellin johtamisesta oli nykytyön saamisen kannalta olennaista.

Tehokkuus on mielenkiintoinen käsite. Suomessa työpäivät ovat lyhyitä, mutta sellaisen voi oikeasti käyttää työntekoon. Jos tekee 12-tuntista työpäivää, joutuu sen aikana hoitamaan paljon omiakin asioita. Ihminen ei ole kone. Täällä työn ja vapaa-ajan yhdistäminen toimii ja elämänlaatu on hyvää.

Suomessa ollaan helposti aika ujoja ja turvallisuushakuisia. Itse saatan kyllästyä, jos töissä on liian helppoa. Olenkin haastanut itseäni: siirtynyt eri maahan, eri sektorille puhumaan eri kieltä.

En ole suunnitellut omaa uraani strategisesti, vaan kääntänyt erilaiset kokemukset voitoksi jälkikäteen.”

Irene Leino, Kansainvälisen vaikuttamistyön asiantuntija, Suomen UNICEF ry