Henkilö
18.05.2020

”Opaskoirasta tulee oman kehon jatke” – sokean arki yliopistolla voi olla yksinäistä, kun kontaktia on vaikea itse ottaa, sanoo Jennifer Stanger

Teksti:
Kirsi Uusitalo
Kuvat:
Teemu Perhiö
  • Jennifer Stangerille opaskoira Elli on kuin kehon jatke.

Ruudunlukuohjelma muuntaa luettavan tekstin puheeksi. Koneellinen ääni suoltaa tekstiä ulos.

Näin Jennifer Stanger lukee tentteihin ja kirjoittaa muistiinpanoja. Hänellä on tietokoneessa ruudunlukuohjelma. Se muuntaa aineiston koneelliseksi puheeksi.

”Se pölpöttää sellaisella ihanalla syntetisaattoriäänellä. Ruudunlukuohjelman avulla teen muistiinpanot ja aika pitkälti myös luen”, Stanger kertoo.

”Tenttejä varten saan tenttimateriaalin sähköisenä, teen sen sitten omalla koneellani ja tallennan esimerkiksi muistitikulle.”

Stanger opiskelee pääaineenaan englantia Turun yliopistossa. Hän sokeutui kahdeksantoistavuotiaana, juuri ennen ylioppilaskirjoituksiaan.

Hänellä on harvinainen reumaperäinen sairaus, Stillin tauti, johon kuuluvat erilaiset silmäoireet, kuten krooninen värikalvontulehdus sekä silmänpainetauti.

Se vei lopulta näön kokonaan, vaikka aluksi taudin etenemistä pystyttiin hidastamaan lääkkeillä. Sokeudestaan huolimatta Stanger pärjää parilla apuvälineellä arjessaan.

Koronatartuntojen ehkäisemiseksi suunniteltu kotikaranteeni on jonkin verran vaikeuttanut hänen opiskeluaan.

”Yhteen kurssiin liittyy tehtäviä, joiden tekemiseen tarvitsen avustajan apua, koska niiden tekemisessä on välttämätöntä käyttää hiirtä. Teemme tehtävät etäyhteyden avulla.”
 

Vammaisuutta on pitkään ajateltu siten, että näkö- ja kuulovammat merkitsevät puutetta. Stangerin kokemus omasta vammastaan poikkeaa tästä.

Yle Puheella kuultavassa Vammaiskultti-ohjelmassa on myös keskusteltu vammaisten kehokokemuksista, joissa keskeistä on kykenevyys aistia. Ohjelman juontajilla Jenniina Järvellä ja Julianna Brandtilla on kummallakin cp-vamma.

Järvi on maininnut aistivansa kävelykeppinsä avulla erilaisia materiaaleja ja pintoja, joita keppi koskettaa. Apuvälineistä tulee osa kokonaisen kehon kokemusta, ne eivät ole puuttuvan aistin kömpelöitä korvikkeita.

Stangerilla on apunaan opaskoira.

”Opaskoirasta tulee oman kehon jatke, se on niin kiinteä osa liikkumistani. Kun valjaat otetaan pois, silloin hän on vapaalla ja ihan tavallinen perhekoira”, Stanger kertoo.

Yliopistosta Stangerilla on lähinnä positiivisia kokemuksia, mutta yleisesti vammaiset nähdään yhteiskunnassa vielä säälittelyn kohteena.

”Minulta on joskus kysytty, mitä teen kotona, kun minulle tai lapselleni tulee nälkä. Sanon, että teen ruokaa. En koe olevani erilainen, enkä mieti omaa vammaisuuttani juurikaan. Arkisessa luennoilla käymisessä vammani ei käy mielessä, tulen ja menen kuten muutkin.”

YK määrittää vammaiset henkilöiksi, joiden vamma voi vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan.

Vammaisuuden ymmärtämisessä on kuitenkin hiljalleen siirrytty puutteiden tuijottamisesta ja medikalisoinnista sosiaaliseen sekä oikeusperusteiseen malliin, jossa etusijalla on vammaisen ja ympäröivän yhteiskunnan suhde.

Tällöin ajatellaan, että palveluja tulee kehittää niin, että täysipainoinen osallistuminen yhteiskuntaan onnistuu kaikilta. Mahdolliset vaikeudet näiden palvelujen kehittämisessä eivät johdu ihmisten mahdollisista puutteista, vaan vika on asenteissa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.


Jennifer Stanger ulkoiluttaa opaskoiraansa Elliä. Kun valjaat otetaan pois, Ellistä tulee aivan tavallinen perhekoira.
 

Opiskelujen ohessa Stanger osallistuu aktiivisesti ylioppilaskunnan yhdenvertaisuussiiven toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Siiven toiminta on yksi esimerkki siitä ratkaisukeskeisestä asenteesta, jolla vammaisuuteen ja myös muihin vähemmistökysymyksiin nykyään suhtaudutaan: kaikki halutaan mukaan.

”Pidämme esillä erilaisten vähemmistöjen sekä perheellisten opiskelijoiden asioita. Osallistumme TYY:n yhdenvertaisuusohjelman laadintaan ja kommentoimme sitä. Teemapäivinä, kuten vammaisten päivänä, järjestämme erilaisia tempauksia ja kirjoitamme blogipostauksia. Vastaan toisen viestintävastaavan kanssa siiven somekanavien kautta tiedottamisesta.” 

Stanger on tehnyt töitä saavutettavuuden eteen myös työharjoittelussaan Turun kaupungilla. Harjoittelussa kehitettiin kaupungin nettisivuja. Stangerin mukaan saavutettavuuden parantaminen auttaa kaikkia, koska verkkosivut muuttuvat selkeämmiksi ja navigointi helpottuu.

Vaikka yliopisto Stangerista osaa ottaa erilaisuuden varsin hyvin huomioon, kehitettävääkin löytyy. Fyysinen ympäristö on aina haaste.

”Aina kun opiskellessa paikat vaihtuvat, tuo se pientä hankaluutta. Minun pitää etukäteen käydä tutustumassa, että löydän paikalle. EXAM on myös akuutti kehityskohde. Se ei toimi ollenkaan sokeiden näkökulmasta. Olen keskustellut asiasta esteettömyyssuunnittelijan kanssa ja asiaa on viety eteenpäin IT-puolelle. Se kuitenkin vain tökkii edelleen”, Stanger sanoo.

Myös kunnan palveluissa on omat ongelmansa. Vammaisten kuljetuspalvelussa ei oteta huomioon sitä, että vammaiset eivät kökötä yksin kotona, vaan opiskelevat, kuljettavat lapsia päiväkerhoon ja käyvät töissäkin.

Varsinaista syrjintää Stanger ei ole kertomansa mukaan kokenut. Joskus yksinäisyys kuitenkin kalvaa.

”On tosi vaikea luoda sosiaalisia kontakteja toisiin opiskelijoihin, kun en voi oma-aloitteisesti lähestyä ihmisiä. Vaihtuvuus luennoilla on tosi suurta ja kun en näe, missä on joku tuttu, se on hankalaa. Onneksi on kuitenkin muutamia ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet lähestyä minua ja pyytää vaikka lounaalle. Perheellisenä en voi lähteä parikymppisten kanssa bilettämään illalla.”

Stanger kokee yliopiston silti paikaksi, jossa hän voi olla oma itsensä. Täällä on suvaitsevainen ja salliva ilmapiiri. Hän on pohtinut myös uraa yliopistolla.

”Olen jonkun verran tehnyt käännöstyötä, enimmäkseen kääntänyt suomesta englantiin verkkosisältöjä sekä kirjeenvaihtoa. Myös tutkiminen kiinnostaa. Toisaalta ajattelen välillä, mitä mistäkin tulee. Monet kokevat epävarmuutta työllistymisen suhteen. Ja kun ajattelee, että olen kilpailutilanteessa ei-vammaisen kanssa, silloin tulee helposti altavastaajaolo.”
 

Lue lisää

Ulossulkemista, mitätöintiä ja nälvimistä – Kaksi yliopisto-opiskelijaa kertoo, mitä korkeakoulukiusaaminen voi olla

Toimittaja Vy Tram keskusteli Turun yliopiston ylioppilaskunnan yhdenvertaisuussiiven Jennifer Stangerin ja Jukka Väisäsen kanssa korkeakoulukiusaamisesta syksyllä 2019.