Henkilö
24.04.2013

Parturoitavana Alf Rehn

On mentävä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Tästä ajatuksesta on kuuluisa Åbo Akademin liiketalouden professori, populaaria luovuusjargonia kriittisesti analysoinut Alf Rehn.

Päätämme Tylkkärissä ottaa selvää professori Alf Rehnistä. Olemme varanneet hänelle hiustenleikkausajan Jani Kinnuselta, "saksalaisesta pedantista työmoraalistaan ja italialaisesta mentaliteetistaan" tunnetulta parturilta.

Toivomme salaa, että Kinnunen tekisi Rehnin hiuksille jotain uutta ja hurjaa. Operaation ajan haastattelemme Rehniä, sillä onhan parturintuoli perinteisesti ollut paikka, jossa ihmiset filosofoivat ja avautuvat elämästään.

Rehn saa päälleen kapan. Kuin arvaten stailausvisiomme hän aloittaa:

"Vaimoni rakastaa hiusteni väriä. Toivon, että näitä ei värjätä."

Olemme pettyneitä. Eikö mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen ja luovana oleminen koskekaan hiustyylejä?

"On olemassa raja, jonka ylittämisen jälkeen riskien ottamisesta ja mukavuusalueen ulkopuolelle menemisestä tulee pelleilyä, tarkoitushakuista leikkiä. Se, että olen puhunut luovuudesta, ei tarkoita, että haluaisin näyttää idiootilta. Olen avoimesti konservatiivinen, vanhoillinen ja omiin kuvioihini kangistunut."

Rehn pitää itseään turhamaisena, vaikka piirre on hälventynyt sitten nuoruusvuosien.

"Haluamme kai kaikki näyttää joltain tietyltä ja kommunikoida ulkonäöllämme. Yksilön valitsema tyyli voi olla yritys viestiä muille jonkinlaista idealisoitua minuutta, toivekuvaa itsestä."

Entä millainen on tämän parturoitavana istuvan keski-ikäisen, urallaan häkellyttävää suitsutusta saaneen miehen minuus?

Nomadielämää

Rehn oli maahanmuuttajalapsi. Hänen perheensä muutti Ruotsiin 70-luvulla kemisti-isän työn perässä. Tukholman lähiömetsissä leikkinyt pikku Alf sai turpiinsa, koska ei vielä puhunut riikinruotsia.

"Muutimme paljon myös Ruotsin sisällä. Opin kameleonttimaisesti sopeutumaan aina uuteen ympäristöön ja sen odotuksiin kopioimalla kuulemani puhetavat. Nykyään minulla ei ole omaa murretta. "

Rehn on kuitenkin ollut iloinen, että näin kävi.

"Kun muuttaa usein, näkee maailmaa eri vinkkeleistä ja oppii tarpeen mukaan vaihtamaan toimintatapojaan."

Lukion jälkeen hän muutti takaisin synnyinkaupunkiinsa Turkuun. Åbo Akademi oli hänelle itsestään selvä valinta opiskelupaikaksi.

"En koskaan haaveillut, että minusta tulisi jalkapalloilija tai rock-tähti. Olin tylsä. Aloitin diplomi-insinööriopinnot samassa paikassa, jossa isänikin oli opiskellut."

Rehn ajatteli, että insinööri työllistyy aina, mutta vihasi alan opiskelua.

"Tajusin, ettei ole mitään järkeä lukea jotain itselleen vastenmielistä vain sen takia, että saisi töitä."

Harharetki insinöörilinjalla päättyi Hankenin pääsykokeisiin.

"Minut otettiin sisään. Heittäydyin täysillä opiskelijaelämän iloihin."

Rehn toimi laulunjohtajana sitseissä, ryyppäsi ja rälläsi. Ensimmäisenä Hankenin-vuotenaan hän ei suorittanut juurikaan opintoviikkoja.

"Minusta tuli organisaation ja johtamisen opiskelija, koska se oli ensimmäinen kurssi, jonka sain läpi – huonoimmalla mahdollisella arvosanalla. Olen tästä nykyään ylpeä."

Toisena opiskeluvuotenaan Rehn tappeli silloisen professorinsa kanssa ihan joka aiheesta.

"Rakastimme keskinäistä kiistelyämme. Keskustelimme Saussuren kielifilosofiasta ja kulttuurin synnystä. Kutsuimme sitä organisaatiotutkimukseksi."

Samaisen professorin myötävaikutuksesta Rehnistä itsestäänkin tuli professori 31-vuotiaana. Hän on myös jatkanut lapsena oppimaansa nomadielämäntapaa ja asuu tällä hetkellä kahdessa maassa, Suomessa ja Tanskassa.

"Turussa minulla on kaksi lasta: 17-vuotias poika ja 13-vuotias tyttö. Kööpenhaminassa puolestaan asuu nykyinen vaimoni ja hänen poikansa sekä yhteinen vauvamme. On vaativaa kasvattaa lapsia useassa eri maassa, mutta jotenkin olemme saanet kaiken sumplittua."

Akatemiassa ja sen ulkopuolella

Professoriksi tulonsa jälkeen Rehn poti eksistentiaalista kriisiä.

"Olin naurettavan nuori siihen pestiin. Pohdiskelin, mitä teen elämälläni. Proffan asemahan on yleensä se viimeinen kohokohta, joka työuran aikana saavutetaan."

Hän halusi tehdä muutakin kuin olla "vain" professori.

"Aloin ottaa yhteyttä yrityksiin, aluksi akateemisesta mielenkiinnosta. Soittelin, että moi, olen Alf Rehn, professori. Tulen juttelemaan kanssanne. Istuin think tankeissa ja innovaatioryhmissä, kahvittelin toimitusjohtajien kanssa."

Vähitellen Rehn löysi itsensä puhumasta yrityksille ja tekemästä konsulttiprojekteja.

"Olen hybridi. Teen välillä syväakateemisia juttuja, jotka eivät kiinnosta yritysmaailmaa yhtään. Välillä taas teen muita juttuja, koska ne ovat mielestäni hauskoja."

Hän peräänkuuluttaa yliopiston ja muun maailman välistä lähentymistä.

"Akateeminen maailma voisi olla aktiivisemmin mukana esimerkiksi yhteiskunnallisessa keskustelussa."

Oman työnsä kautta Rehn tavoittelee tasapainoa sen suhteen, mitä nykyajan akateemikko voi olla norsunluutornin tuolla puolen.

"En halua kokonaan akatemian ulkopuolelle, koska silloin joutuisin luopumaan tittelistäni. En silti myöskään halua jatkuvasti keppi persuksissa miettiä, olenko nyt muiden mielestä tarpeeksi syvällinen tai akateeminen. Jos silloin tällöin haluan kirjoittaa hömppäkolumneja tai antaa naistenlehtihaastatteluja, ajattelen, että hitto, suotakoon se minulle. Julkaisulistani on ihan riittävän pitkä ikäiselleni akateemikolle."

Eri kenttien välillä Rehn liikkuu ketterästi kuin pantteri, mutta näkee tässä myös riskinsä.

"Titteliään ei saa käyttää vain nostaakseen taksojaan. Ei saa myöskään sanoa, että heppoisesti kyhäilty konsulttiraportti on akateeminen vain siksi, koska akateemikko teki sen. On oltava rehellinen, milloin tehdään tiedettä, milloin taas ei. Itse mietin paljon tapauskohtaisesti sitä, että olenko tietyissä tilanteissa enää professori, vai olenko jotain muuta."

Yliopiston sisällä erilaisille "julkkisproffille" helposti naureskellaan. Rehn on pohtinut ilmiötä ja tunnustaa itsekin hymähtelevänsä tietynlaisille tyypeille.

"Joskus median kautta pomppaa esiin tapauksia, jotka esiintyvät suurina ajattelijoina, mutta jotka eivät ole pystyneet osoittamaan kovinkaan kummoista akateemista painoarvoa oman tieteenalansa sisällä. Jatkuvasti pelkään, olenko ajautumassa samanlaiseen tilanteeseen, mutta lohduttaudun tekemälläni tutkimustyöllä."

Tällä hetkellä Rehnin tärkein hanke sijoittuu täysin yliopisto- ja yritysmaailmojen ulkopuolelle.

"Juuri nyt ykkösprojektini on seitsemänkuinen vauvani. Olen vanhempainvapaalla."

Kampaus on valmis. Parturi Kinnunen on päättänyt kohteliaasti kunnioittaa asiakkaan vaimon mielipidettä. Rehnin hiuksia ei värjätty. Leikkaus on klassinen, mutta kampauksen takaosa nyrhittiin trendikkäästi lyhyeksi.

Tyylikkäältä näyttää. Aloitamme kuvaussession. Professori Rehn keekoilee kameran edessä ammattiposeeraajan elkein.

Samalla hän puhuu hengästyttävällä tahdilla kuin luennoiden hyvien lehtikuvien merkityksestä. Sellainen hän on – palavan innostunut niin monesta, että tekee samanaikaisesti yhtä, toista ja yhtätoista asiaa.

Teksti: Terhi Toppala

Kuvat: Lauri Hannus