Henkilö
29.11.2012

Pehmeän tiedon kirjailija

Kirjailija Petri Tamminen on 15 vuoden ajan pohtinut työskentelytapojaan ja ammattiaan. Hän on ymmärtänyt olevansa tietokirjailija.

Petri Tammisen kanssa on vaikea saada sovituksi tapaamista. Hänen aikataulunsa on "nolon tiukka", kuten hän itse määrittelee.

Kiireen ymmärtää. Tuorein teos Rikosromaani (Otava 2012) ilmestyi elokuussa ja sitä seurannut mediapöly ei ole vielä laskeutunut. Kirjamessut ovat takanapäin ja paluu hiljaiseen kirjoittajan arkeen vasta alkanut.

Vuonna 1997 vapaaksi kirjailijaksi jättäytynyt Tamminen opettaa luovaa kirjoittamista oman kirjoittamisen ohella. Hänelle on ilo tunnistaa tuleva kirjailija oppilaiden joukosta, vaikka hän onkin sitä mieltä, ettei kirjoittajakurssien penkeiltä valmistu kirjailijaksi sen enempää kuin muualta.

Mentorittomasta mentoriksi

Omissa oloissaan viihtyvä kirjailija näkee kirjoittamisen opettamisen ennen kaikkea mahdollisuutena ulkoiluun.

"Tässä verkostoitumisen ajassa ja seminaarien Suomessa olen ollut kotona 15 vuotta kehittämässä sivulauseen rytmiä. Se on traagista."

Tamminen on opettanut muun muassa Oriveden opistossa, Nuoren Voiman Liiton kursseilla sekä Lahden kansalaisopistolla. Nyt hän on yksi Turun yliopiston luovan kirjoittamisen järjestämän Mestarikurssin kirjailijamentoreista.

Henkilökohtaista mentoria kirjailijalla itsellään ei ollut.

"Asuin vuonna 1992 Kööpenhaminassa. Sen syksyn vietin pitkälti yliopiston kirjastossa, jossa oli hyvä valikoima suomalaista kirjallisuutta. Sitä sitten luin koti-ikävääni. Esimerkiksi Veijo Meri tuli tutuksi."

Tamminen mainitsee myös kirjoituskilpailusijoitukset tärkeänä itsetunnonkohottajana uransa alkuvaiheessa.

"Olen saanut kaksi kertaa kunniamaininnan. Tuntui hyvältä, kun joku oli oikeasti sitä mieltä, että teksteistäni oli johonkin."

Kirjoittamisen kursseilla kirjailija ei ole koskaan käynyt. Hän kertoo siihen olleen kaksi syytä.

"Olin todella epävarma ja arka. Lisäksi suhtauduin kirjoittamiseen niin vakavasti. Siihen aikaan kursseja kutsuttiin 'harrastelijakirjoittajien kursseiksi'. En minä halunnut harrastaa kirjoittamista."

Nykyisin hänen mielipiteensä on muuttunut.

"Myönnän, että kurssit olisivat tehneet minulle ja kirjoittamiselleni hyvää. En haluaisi nähdä vanhoja tekstejäni. Ne ovat täynnä patterin naksuntaa ja jääkaapin hurinaa", hän nauraa.

Tamminen on yksi esimerkki siitä, kuinka oman tien löytäminen on joskus mutkan takana. Armeijasta kirjailijan tie vei Turun yliopistoon matematiikan laitokselle.

"Jäin kotiin kahden viikon opiskelun jälkeen, kun en ymmärtänyt ensimmäistäkään lukua, jonka luennoitsija oli taululle kirjoittanut. Jälkeenpäin ajattelin, että ehkä olikin tarkoitus savustaa pois heti ensi alkuun minunlaiseni väärät opiskelijat."

Turusta Tammisen matka jatkui Tampereelle.

"Menin yliopistoon lukemaan tiedotusoppia. Luulin, että sillä olisi jotakin tekemistä kirjoittamisen kanssa. Sekin oli väärinkäsitys."

Valmistuttuaan Tamminen teki toimittajan töitä vuoden verran ennen jättäytymistään vapaaksi kirjailijaksi. Hän katsoo, että journalistin työ on muokannut hänen kirjoittamistaan paljon.

Vaikka nuorena tuli seikkailtua yliopistosta toiseen, Tamminen ei koe oppivuosiaan turhiksi. Hän jopa kadehtii oppilaitaan.

"Nuorilla on mahdollisuudet mihin vain, kun he eivät ole vielä lähteneet omille raiteilleen."

Tärkein opetus

Moni haaveilee kirjailijan ammatista, mutta Tammiselle koko sana tuottaa päänvaivaa.

"Olen vasta nyt ymmärtänyt jotakin työn tekotavasta. Valitsemaansa aiheeseen tulee suhtautua kuin tietokirjailija. Täytyy uskoa, että aihe on tärkeä ja siihen täytyy paneutua huolella."

Yhdeksi tällaiseksi aiheeksi kirjailija mainitsee piiloutumisen halun.

"Minulla on pehmeää tietoa, eli olen pehmeän tiedon tietokirjailija. Tämän ymmärtäminen on tuonut mukanaan sen ongelman, ettei kovin monesta eri asiasta voi tietää kirjan verran", mies toteaa.

"Täytyy etsiä uusia aiheita tai sitten kirjoittaa tutuista asioista. Ensimmäisestä ei ole takeita, toinen taas johtaa helposti siihen, että toistaa itseään."

Oman ammatti-identiteetin lisäksi Tammisella oli vuosia kadoksissa opettamisensa päätavoite.

"Mitä kirjoittamisesta voi opettaa?" hän pohtii.

Hän kertoo, ettei varmuus omasta osaamisesta kasva kokemuksen myötä opettamisen kuin kirjoittamisenkaan osalta.

"Tämän ammatin joutuu aina aloittamaan alusta. Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, että riittää kun voin opettaa omaa estetiikkaani. Ja sitä vastaan saa sitten kapinoida."

Joitakin perustyökaluja kirjoittamiseen voi toki antaa. Tammisen mielestä epäilys on kirjoittamisen tärkein työkalu, jota ei sovi unohtaa, oli jo julkaissut kirjoittaja tai harrastelija.

"Kun ei usko itsestään liikoja, voi vielä saavuttaakin jotain. Se on perin suomalaista ajattelua."

Hän myös korostaa tekstin editoimisen merkitystä.

"Täydellinen lause ei tipahda taivaasta. Lauseiden hiomisen merkitys täytyy sisäistää, se on tie kohti julkaisukelpoista tekstiä."

Tärkeää on myös ymmärtää, ettei teos ole kirjoittajaa vaan lukijaa varten. Kaikenlaista kiertelyä ja temppuilua Tamminen kehottaa varomaan.

"Älkää pyrkikö kirjailijoiksi, älkääkä pyrkikö kirjoittamaan kirjaa. Kertokaa vain asianne, ilman että pohditte mitä genreä se on tai haluatte sen kansien väliin. Se on tärkein opetukseni."

Intensiivisten opetuspäivien jälkeen Tamminen ei koskaan kirjoita.

"Menee muutama päivä siihen, että yritän unohtaa kaiken mitä olen juuri muille opettanut. Kaavojen mukaan ei voi eikä pidä kirjoittaa", hän summaa.

Marissa Mehr

Kuvat: Kristian Tervo