Henkilö
29.02.2012

Politiikkaa ja urheilua

Poliittisen historian tutkija Markku Jokisipilä kyseenalaistaa tutkimuksen tekemisen vain akateemiselle tiedeyhteisölle ja neuvoo tarpeen vaatiessa muita liikkujia soutulaitteen käytössä.

Heti haastattelun alkuun tutkija Markku Jokisipilä ottaa kantaa tutkijan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Hänen mukaansa nykyisenä tulosvastuun peräämisen aikana humanististen ja yhteiskuntatieteiden merkittävä tehtävä on esittää tulkintoja maailmasta yliopiston ulkopuolella.

"Uusi rehtorikin totesi, että yliopiston on oltava kuuluva."

Jokisipilä väitteli tohtoriksi Suomen ja Saksan toisen maailmansodan aikaisista suhteista vuonna 2004. Maisteriksi hän oli valmistunut 1996 ja opettajansijaisuuden jälkeen päätynyt tekemään väitöskirjaa ja sekalaisia pätkätöitä yliopistolle.

Väitöksen jälkeen mies hyppäsi välillä pariksi vuodeksi hommiin aivan muualle – Suomen Soutuliiton koulutus- ja valmennuspäälliköksi.

"Olin aukonut päätäni liiton hallituksessa niin pitkään, että minun oli vastattava omaan huutooni", Jokisipilä nauraa.

Pieni organisaatio ja sen ongelmat tulivat tutuiksi, mutta hän onnistui käynnistämään liiton uinuneen valmennuskoulutuksen uudelleen ja vauhditti nuorten soutajien valmennusryhmän toimintaa. Mukana ryhmässä oli muun muassa olympiapaikkaa Lontoosta kärkkyvä Ulla Varvio, joten työ ei mennyt hukkaan.

Ura urheiluorganisaatiossa ei ollut Jokisipilää varten, mutta soutu on kuulunut hänen elämäänsä 13-vuotiaasta lähtien. Tuolloin hän istui ensimmäistä kertaa kilpasoutuveneeseen. Sittemmin tie vei SM-mitaleille ja MM-kisoihin asti.

Maksimaalista hapenottokykyä vaativassa lajissa geenit ratkaisevat lopulta sen, miten pitkälle urheilija voi kehittyä.

"Se tuli itselläkin vastaan, kun tietyssä vaiheessa ei päässyt enää millään eteenpäin."

Kenelle tutkimusta

tehdään?

Soudun parista Jokisipilä palasi yliopistolle projektitutkijaksi. Väitöskirjan saaman huomion myötä hänellä alkoi olla vientiä puhujana ja asiantuntijana. Samalla piti miettiä oman asiantuntemuksen hinnoittelemista.

"Sitä joutuu pohtimaan, mihin aikansa käyttää. Kumpi on tärkeämpää, akateeminen meriitti vai esimerkiksi jonkinlainen palkkio sanoma- tai aikakauslehteen kirjoittamisesta?" hän kysyy viitaten journaleihin, tieteellisiin aikakausjulkaisuihin. Ne ovat tärkeitä julkaisukanavia, mutta eivät tuo tutkijalle rahallista korvausta.

Keskivertotutkijaan verrattuna Jokisipilälle on kertynyt reilusti enemmän lehtikirjoituksia kuin varsinaisia akateemisia tutkimuksia, vaikka lehtijutut eivät akateemisten työsuhteiden täytössä painakaan.

"Englanninkieliseen journaliin kirjoitettua tekstiä voi lukea ehkä 10–20 muuta tutkijaa. Toisaalta vaikka Turun Sanomien tai Helsingin Sanomien juttua voi helposti lukea monta kymmentä tuhatta ihmistä."

Meriittilogiikka on hänen mukaansa perua niin sanotuista kovista tieteistä, joissa tutkimusaiheiden kommentointi vaatii erilaista teoreettista pohjaa.

"Historian on oltava yleistajuista, muuten jotain on pielessä. Jotkut pitävät silti tutkimustiedon tuottamista maallikoille epätieteellisenä lähtökohtana. Minusta se on poskellaan oleva asetelma."

Hän pohtii myös sitä, miten nykyisin suuria, keskustelua herättäviä yhteiskunnallisia kannanottoja ei enää juuri tule esimerkiksi Suomen Akatemian rahoituksella työskenteleviltä tutkijoilta, vaan lähinnä emeritusprofessoreilta tai vapailta tutkijoilta.

"Akatemian rahoittamat tutkimukset liikuttavat ikävän harvoin yhteiskuntaa yliopiston ulkopuolella. Se luo kiilaa yliopiston ja yhteiskunnallisen keskustelun väliin."

Kyllä

pätkätöille

Tällä hetkellä Jokisipilä työskentelee kolmena päivänä viikossa Baltic Sea Region Studies -maisteriohjelman vetäjänä. Pysyvää työsopimusta hänellä ei ole koskaan ollut, mutta se ei tunnu haittaavan.

"Toistaiseksi voimassa oleva työsopimus voisi olla lamaannuttava. Kun ei ole sillä tavalla sidoksissa, pysyy terävämpänä ja pitää miettiä omia valintoja."

Tämänhetkisessä työtilanteessa aikaa jää sopivasti myös muille kuvioille, kuten asiantuntijaluennoille ja kahdelle tutkimukselle. Niistä toinen käsittelee Suomen ja natsi-Saksan suhteita Hitlerin ja muiden poliittisten merkkihenkilöiden Suomen-vierailujen vinkkelistä.

Toisessa aiheena on jääkiekon poliittinen historia, Neuvostoliiton – ja sittemmin Venäjän – sekä Kanadan välinen keskinäinen taisteluasetelma. Aihe on ajankohtainen erityisesti Sotšin vuoden 2014 talviolympialaisten lähestyessä.

"Venäjällä on painetta voittaa kotikisoissa", Jokisipilä muistuttaa.

Urheilun yhteis-

kunnallinen voima

Itänaapurissa jääkiekon yhteiskunnallinen asema on merkittävä. Vladimir Putinkin opetteli luistelemaan kannustaakseen maajoukkuetta.

"Putin on todennut, että jääkiekko on hyvä väline jälkineuvostoliittolaisen kulttuurisen tilan yhdistämiseen", Jokisipilä kertoo.

ääkiekon asemasta kielii Jokisipilän mukaan myös venäläisen maakaasu- ja öljykonserni Gazpromin pr-tarkoituksiin pystyttämä Gazprom Export -kiekkojoukkue, joka reissaa maailmalla pelaamassa.

Tiimiin on haalittu maan jääkiekon grand old manit aina 1970-luvun maajoukkuemiehistä Vjatšeslav Fetisoviin.

Hääripä taustalla 83-vuotias neuvostovalmentajalegenda Viktor Tihonovkin.

"Samalla Suomessa Kalervo Kummola on sitä mieltä, että urheilu ja politiikka on pidettävä toisistaan erillään. Urheilu on kuitenkin merkittävä yhteiskunnallinen voima, sitä on turha keinotekoisesti erottaa muusta."

Jääkiekon tutkimisen lisäksi urheilu työllistää Jokisipilää edelleen muullakin tavoin. Hän selostaa televisiossa Eurosportin soutulähetyksiä jo kymmenettä vuotta. Nykyisin repertuaariin kuuluvat myös melonta ja pikaluistelu.

Sivutoiminen selostustyö sopii Jokisipilästä hyvin yhteen tieteen tekemisen kanssa.

"Se tarjoaa hyvää vastapainoa historiantutkimukselle. Akateemisessa työssä ei usein tule 'valmista' samalla tavalla kuin jossain urheilutapahtumassa. Eetteriin sanottua ei enää saa takaisin."

Päivystävä

dosentti

Urheiluselostushommia ei ole Jokisipilän mukaan katsottu kieroon akateemisissa piireissä. Kritiikkiä on tullut muista asioista.

Tämä kävi ilmi esimerkiksi silloin, kun Jokisipilä tuli ensimmäisenä kiinnittäneeksi huomiota Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n vaalirahalahjoituksiin, mikä poiki tulvan kommenttipyyntöjä eri medioista. Kaikki eivät ole katsoneet hyvällä kantaaottavaa tutkijaa.

"Ajatuksena kritisoijilla on kai ollut se, että suutarin tulisi pysyä lestissään."

Päivystävän dosentin titteli ei miestä kuitenkaan ole vaivannut, sillä asiantuntijan on hänestä oltava valmiina rooliinsa.

"Se ei ole julkisuuden kanssa huoraamista, jos vaikka Ylestä soitetaan ja pyydetään kommenttia asiantuntemuksen ja tietopohjan takia."

Joskus napakat kommentit voivat suututtaa esimerkiksi poliitikkoja. Valtaapitävillä täytyy hänen mukaansa kuitenkin olla kipukynnystä kritiikille.

"Se, että pääsin Lipposen anti-intellektuellien listalle, on minulle sulka hatussa. Kriittinen ote tuo vastareaktion."

Jokisipilä katsoo, että myönteinen esimerkki kantaaottavasta asiantuntijasta on dosentti Veijo Hietala. Hänet on noteerattu myös sketsisarjassa Vintiöt ja nyttemmin piirrossarja Pasilassa, jossa Hietalalla on cameo-rooli.

Missä sarjassa Jokisipilä haluaisi esiintyä päivystävänä dosenttina?

"Kyllä se Pasila olisi kova juttu. Se on oma suosikkini. Veijolla on siinä kadehdittava instituutioasema", hän nauraa.

Teksti: MINNA UUSIVIRTA

Kuva: LAURI HANNUS