Henkilö
28.04.2011

Seestynyt rääväsuu

Kauko Röyhkä on nykyään mieluummin aikuinen kuin vanha.

Kirjakahvilan sohvalla nojaileva viisikymppinen mies puhuu menneisyydestään. Sitä Kauko Röyhkä on miettinyt viime aikoina. Parhaillaan tekeillä on elokuva hänen Miss Farkku-Suomi -romaanistaan, joka on osittain omaelämäkerrallinen nuoruusvuosien kuvaus.

Röyhkä, alias Jukka-Pekka Välimaa, kuvailee Oulussa vietettyä lapsuuttaan erittäin onnelliseksi. "Asuin Tuirassa, se oli siihen aikaan kaunis alue. Kerrostaloamme ympäröivät puutalot, puutarhat ja lankkuaidat. Pihapiirissä oli paljon lapsia, leikimme ulkona aina."

Idylliin tuli kuitenkin särö. Noin 10-vuotiaana äitinsä ja tätinsä kanssa asunut poika ymmärsi, että oli äpärä, ja tämä oli häpeä.

"Siihen aikaan avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia ei ollut paljon. Meidänkin koulussa kaikki olivat sellaisista perusperheistä, tai niin ainakin luulin. Koulussa oli myös tyyppejä, jotka kiinnittivät negatiivisella tavalla huomiota joukosta poikkeaviin. En halunnut paljastaa isättömyyttäni kenellekään."

Jukka-Pekka pystyi pitämään salaisuutensa, mutta ei voinut enää tuoda kavereita kotiin. Alkoi kuuden vuoden yksinäisyys. Sinä aikana hän katsoi televisiosta kaiken, mitä sieltä tuli. Aikansa kuluksi hän ryhtyi myös lukemaan.

Pellosta Turkuun

Lapissa, Pellossa, Jukka-Pekalla oli mummola. Toisin kuin Oulussa, Pellossa hänellä oli kavereitakin. Myös kirjailija Timo K. Mukka oli pellolainen. Jukka-Pekka kiinnostui Mukan hahmosta, jossa häntä viehätti pellolaisuuden lisäksi skandaalimaisuus. "Mukka kuoli ja yhtäkkiä siitä oli juttuja lehdissä. Ahmin hänen tuotantonsa läpi. Sitten innostuin muistakin skandaalikirjailijoista."

Lapin peräkylillä Röyhkä löysi myös rock-identiteettinsä. "Pellolaisella kaverillani oli bändi. Tätä kautta pääsin ensimmäistä kertaa käymään bändin treenikämpällä. Soittajat eivät olleet edes paikalla, mutta jo pelkästään vahvistimien näkeminen oli minulle mieletön juttu."

Samalla reissulla Jukka-Pekka kuuli kaverinsa bändin soittavan Lou Reedin biisiä Walk on the Wild Side. Hän päätti seurata käskyä kuin Jumalan sanaa.

Kotona Oulussa Jukka-Pekka aloitti lukion ja sai vihdoin koulukavereita, joiden kesken lainailtiin levyjä. Provosoiviin hahmoihin mieltynyt poika ihastui musiikissakin David Bowien ja New York Dollsien kaltaisiin kummajaisiin, joiden sukupuolesta ei saanut selkoa.

Punk-ajat olivat alkaneet ja Röyhkällä oli ensimmäinen bändinsä Oulussa. Kaveripiirissä he pitivät bileitä. "Seurustelin erään tytön kanssa ja se päättyi sekavasti. Halusin pois Oulusta."

20-vuotias Jukka-Pekka pääsi opiskelemaan kotimaista kirjallisuutta Turun yliopistoon. Tätä ennen hän ei ollut käynyt Etelä-Suomessa kertaakaan.

Skandaalikuningas

Yliopistossa Röyhkä viihtyi vuoden. "Kirjoitin jo ensimmäistä romaaniani. Esimerkiksi joku strukturalismi ja muut kirjallisuuden tutkimukseen liittyvät jutut, joita meille opetettiin, eivät kiinnostaneet minua."

Elämä Turussa oli aikuistumista. "Asuin Ispurin asuntolassa Uittamon ja Ispoisten rajamailla. Rahaa oli vähän. Levyihin ei ollut varaa, mutta halusin musiikkia. Menin Valintataloon ja kaivelin laareja, joista sai viidellä markalla kasetteja. Siellä ei ollut ikinä rokkia, vaan pelkästään jazzia, Frank Sinatraa ja Billie Holidayta. Huomasin, että pahus, nämä tarjouskasetit ovat parempia kuin rock-levyt."

Kavereidensa kanssa Röyhkä toimitti Puikko-nimistä punk-lehteä ja perusti Turun Kuolleen Musiikin Yhdistyksen. Sen järjestämät konsertit olivat yleisömenestyksiä. Yhdistyksen ideana oli, että esiintyjille ei makseta mitään. Keikoille yritettiin tarkoituksellisesti löytää mahdollisimman huonoja bändejä.

Pihtiputaalaisen punk-bändi Ratsian keikalla Röyhkä tapasi kitaristi Riku Mattilan. Hänen kanssaan Röyhkä alkoi tehdä Steppaillen-levyään. 21-vuotias Röyhkä julkaisi syksyllä 1980 sekä esikoislevynsä että -kirjansa. "Olin ensimmäinen rock-musiikin tekijä, joka julkaisi romaanin. Suomessa se oli uutta."

Silti Röyhkä ei muistele aikaa lämmöllä. "Onnistuin hämmentämään, hahmoni oli outo. En kuulunut sen ajan suomalaisen rock-musiikin kultapossukerhoon. Silloin pinnalla olivat Pelle Miljoona, Eppu Normaali, Hassisen kone ja Popeda."

Parikymppinen Röyhkä oli kyllästynyt paitsi punkkiin ja tamperelaiseen renttumeininkiin, myös Juiceen, Baddingiin ja muihin kansallisiin "Kristus-hahmoihin". Tämän hän ilmoitti julkisuudessa.

"Olin naiivi. En tajunnut, että Suomessa ei saa sanoa ääneen tällaisia asioita."

Nuoruudessaan skandaaleihin mieltynyt Röyhkä huomasi nyt itsekin ensimmäistä kertaa aiheuttaneensa sellaisen. Sittemmin skandaaleita on kertynyt hänen nimiinsä lisää. Julkisuuden suhteen Röyhkä myöntääkin tehneensä virheitä.

"90-luvulla kerroin, että olen kiinnostunut okkultismista. Tästä väännettiin järjettömiä otsikoita."

Niihin aikoihin Röyhkä sohaisi muitakin arkoja aiheita. "Soundi-lehden haastattelussa sanoin, että meillä on bändäreitä, ja heidän kanssaan teemme, mitä nyt bändärien kanssa yleensäkin tehdään.

Tämä oli minulta pelkkä toteamus, ei itsekehu. En pyrkinyt olemaan klähmäinen tai erotisoiva."

Kyseisen haastattelun Röyhkä antoi humalassa. "Toimittaja juotti meille viinaa. Se oli ihan hauskaa, en kadu sitä. Tällaiset asiat ovat vain tabuja."

Työhullu pehmoisä

30-vuotisen uransa aikana Röyhkä on saanut työstään paljon tunnustusta. Tästä huolimatta hän ei pidä itseään kirjailijana tai muusikkona.

"En kuulu kumpaankaan porukkaan. Kirjailijat ovat kuivia. On nokkimisjärjestystä, että kuka on kukin kirjallisissa piireissä. Yhtä lailla musiikkipiireissä on sitä, että ketkä ovat myyneet hyvin, tai ketkä ovat isoja staroja. En välitä sellaisesta."

Silti musiikki ja kirjoittaminen ovat asioita, joita Röyhkä rakastaa. Nykyään hänen elämäänsä kuuluu myös perhe: vaimo, 3-vuotias poika ja kaksi teini-ikäistä tytärtä. Nuorimman lapsensa synnyttyä hän muutti uuden perheensä kanssa takaisin Turkuun.

Perhe-elämän ja taiteilijuuden yhdistäminen onnistuu Röyhkältä hyvin.

"Olen paljon kotona. Lapsen myötä tulee tietty rytmi. Se skarppaa päivää. Herään yleensä aikaisin ja teen kirjoitustöitä. Iltapäivisin teen muita hommia. Viikonloppuisin keikkailen. "

On vaikea uskoa, että tässä puhuu sama Kauko Röyhkä, joka 90-luvulla julisti kieltäytyvänsä elämästä monogamisessa parisuhteessa. Nykyään Röyhkä elää tyytyväisenä melko keskiluokkaista elämää ja ylistää ydinperhettä. "Ihmissuhteissani olen kokeillut kaikkea enkä voi tuomita mitään. Mielestäni kuitenkin kunnon perhe on lapsille hyväksi. Oma isäni jätti minut eikä maksanut edes elatusmaksuja. Sellainen mies on surkimus."

Mieheyttä Röyhkä on käsitellyt biiseissäänkin. Esimerkiksi kappaleita Ei kai miehen tarvi aina olla macho tai Kovat pojat voi tulkita jopa perinteisen miesideaalin kritiikeiksi. Tämä on kiinnostavassa ristiriidassa Röyhkän julkisuuskuvan kanssa.

"Minulla ei ole mitään näkemystä siitä, millainen miehen pitäisi olla. Tiedän, että on monenlaisia miehiä. Toiset ovat pehmeitä, toiset kovempia, toiset naistenmiehiä. Jotkut voivat olla vaikka munkkeja."

Erilaiset puolet mahtuvat jopa samaan persoonaan. Pehmoisä puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Teksti: TERHI TOPPALA

Kuva: LAURI HANNUS