Henkilö
11.12.2013

Stadionluokan tutkija ei kaihda marginaaleja

Kulttuurihistorioitsija Kimi Kärjelle populaarikulttuuri on tuttua tutkijana ja tekijänä. Areenarockin visuaalisuuteen keskittyvää väitöskirjaa työstäessä myös omista esiintymislavoilta kertyneistä kokemuksista on hyötyä. Työn viimeistely tapahtui Seilin saarella, haamujen maisemissa.

Kimi Kärki istuu marraskuisen aamupäivän valaisemassa työhuoneessaan Sirkkalan Historicumissa. Pöytä on täynnä kirjoja ja papereita, paperit puolestaan täynnä merkintöjä. Takana on työntäyteinen syksy: kulttuurihistorian väitöskirjansa viimeistelyn ohella Kärki on valmistellut joulukuussa ilmestyvää sooloalbumiaan. Molemmat projektit alkavat olla kalkkiviivoilla, sillä suurin työ on jo tehty.

Vielä tarvitaan viimeinen puristus. Siksi Kärki vietti lokakuussa aikaa Seilin saarella Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen kenttäasemalla väitöskirjaansa hioen. Ympäristö tarjosi hyvät puitteet keskittymistä vaativaan työhön, mutta saaren rankka menneisyys hiipi historiantutkijan yksinäisiin ja pitkiksi venyneisiin iltoihin. Aikoinaan spitaali- ja mielisairauspotilaiden sijoituspaikkana toimineella saarella kun tarinan mukaan kummittelee.

"Viimeisenä yönä havahduin johonkin. Avasin silmät ja näin sänkyni vieressä kalpean ja mustatukkaisen tytön hahmon, joka katosi hitaasti pimeään, " Kärki nauraa, ja jatkaa: "Saarelta lähtiessäni en vilkuillut taakseni!"

Areenojenunimaailma

Kärjen kertoessa omasta väitöksestään akateemisen tutkimuksen monimuotoisuus yllättää jälleen kerran iloisesti. Angloamerikkalaisen lavasuunnittelun, stadionrocktähteyden ja teknologian suhdetta tarkasteleva tutkimus ei liene sieltä tylsimmästä päästä.

"Kartoitan kulttuurihistoriallista näkökulmaa siihen, kuinka lavarakennelmat ovat muuttuneet sitten 1960-luvun, jolloin areenarock ilmiönä oikeastaan syntyi. Monien olympialaisten avajaisten lavasuunnittelusta vastannut Mark Fisher teki 1970-luvulta lähtien yhteistyötä useiden suurten poptähtien kanssa. Hänen luomansa estetiikka muun muassa Pink Floydille, The Rolling Stonesille ja U2:lle on työni keskiössä", Kärki selittää.

Seitsemänvuotiaana Pink Floydin The Dark Side of the Moon -albumista hämmentynyt Kärki pääsi tutkimukseensa liittyen tekemään jonkin verran myös kenttätyötä. Roger Watersin The Wall -spektaakkeli Hartwall Areenalla vuonna 2011 teki suuren vaikutuksen.

"Se vei jalat alta – sekä taiteellisessa että teknologisessa mielessä. Parhaimmillaanhan stadionkonsertit ovat juuri visuaalisesti kokonaisvaltaisia ja muistuttavat jonkinlaistafantasia- ja unimaailmaa."

Doom-pioneerinkokemuksella

Populaarikulttuuriin erikoistuneena tutkijana Kärki on tottunut silloin tällöin selittämään ihmettelijöille omia tutkimusintressejään. Hänen mukaansa yliopistomaailmassa ennakkoasenteisiin törmää kuitenkin lopulta enää harvoin, jos koskaan. Ero korkean ja matalan välillä ei ole ollenkaan niin merkittävä kuin vielä jokunen vuosikymmen sitten. Itse asiassa populaarikulttuurin tutkimus on jo pitkään ollut nosteessa.

"Populaarikulttuuri liittyy niin monen ihmisen elämänhistoriaan ja tunnekulttuuriin. Kaikilla on jokin emotionaalinen sidos siihen."

Kärjellä itsellään sidos on poikkeuksellisen vahva. Tutkimustyönsä ohella hän toimii muutenkin aktiivisesti populaarikulttuurin parissa. Lukuisissa bändeissä soittaneen miehen historiasta löytyy esimerkiksi 2000-luvun alussa kolme albumia julkaissut Reverend Bizarre, jota pidetään kotimaisen doom-metallin tärkeimpänä pioneerina. Vuosina 1995–2007 toiminut yhtye nauttii edelleen vankkaa arvostusta ulkomaita myöten.

Kärjen tapauksessa toimiminen populaarikulttuurin sisällä muovaa väistämättä myös tutkijanidentiteettiä. "Martin Heideggerhan puhuu kokemustiedosta. Käsitellessäni vaikkapa musiikin soittamiseen tai esiintymiseen liittyviä asioita minulla itselläni on niistä myös paljon omaan kokemukseen pohjaavaa tietoa. Kyse ei ole siis ainoastaan teoriaan nojaavasta tiedosta. Stadionyleisöistä minulla ei ole tosin kokemusta, mutta parin kolmen tuhannen hengen yleisöistä kuitenkin", hän selventää.

Vaiston varassa

Tutkijan taustan voisi helposti ajatella tuovan musiikin tekemiseen erilaista näkökulmaa. Rockmusiikin ikuisen aitouden vaateen huomioon ottaen tämän luulisi herättävän epäilyksiä. "Musiikin teossa en yritä teoretisoida tekemisiäni. Itse asiassa pyrin aika raakaankin intuitiiviseen työskentelyyn kunnioittaen musiikintekoprosessin tiedostamattomia puolia", Kärki kertoo.

Hänen mukaansa myös tutkimuksessa on olemassa vastaava intuitiivinen ulottuvuus. Historioitsijalle lähteet ovat tärkeä viesti menneisyydestä, mutta niille annetut merkitykset syntyvät kuitenkin nykyajassa, siinä kulttuurissa, jossa kulloinkin eletään. Ympäröivän maailman tapahtumat ja muutokset muovaavat käsityksiä siitä, miten menneisyyttä voidaan tutkia.

"Se on jatkuvaa ymmärryksen muuttumisen prosessia. Tutkimustyössä ja musiikin tekemisessähän on lopulta hyvin paljon samaa. Molemmat vaativat aikaa ja syventymistä, eikä kumpaakaan puolta itsessä voi noin vain kytkeä pois päältä", Kärki pohtii.

Aivot ovat jatkuvassa valmiustilassa. Tutkimuksessa saattaa tulla vastaan ideoita, jotka päätyvät muodossa tai toisessa musiikkiin – ja toisin päin. Myös silloin kirjojen ja papereiden marginaalit täyttyvät muistiinpanoista.

Sietämättömyysja autuus

Tutkimustyön, opetus- ja koordinointivastuiden, musiikin tekemisen ja lapsiperheen arjen yhdistäminen vaatii paitsi tehokasta organisointitaitoa, myös valtavasti energiaa. Kahden lapsen isänä Kärki tietää tämän hyvin. Joskus on vain sanottava ei, vaikka tiedossa olisi huikean kiinnostavia projekteja artikkelien kirjoittamisen tai musiikin parissa.

Silti kalenteri täyttyy yleensä viikoiksi eteenpäin. Esimerkiksi haastatteluhetkellä Kärjen mielessä on Lord Vicar -yhtyeen lyhyt kiertue Saksassa, Italiassa, Unkarissa ja Itävallassa. Tällä hetkellä miestä työllistää joulukuun alussa ilmestynyt sooloalbumi keikkoineen. Svart Recordsin julkaisema The Bone of My Bones on Kärjen metallitaustaan nähden mietiskelevä ja harmoninen folk-levy.

Ajatus soololevyn tekemisestä syntyi pikkuhiljaa. Muutamien pistokeikkojen seurauksena Kärki päätyi Dubliniin soittamaan pienelle kellariklubille, josta italialainen promoottori buukkasi hänet vielä neljän keikan vierailulle Italiaan. Yksin esiintymisen sietämättömyys ja autuus alkoi miellyttää Kärkeä. Samalla usko aiempaa riisutumman materiaalin voimaan vahvistui.

"Olen 2000-luvun alkupuolelta lähtien kiertänyt Jenkeissä ja Euroopassa. Esiintyminen isoillekaan yleisöille ei siis sinänsä pelota. Mutta yksin, pelkän akustisen kitaran kanssa esiintyessä on tilanne toinen. Se on todella jännittävää, mutta samalla äärettömän haastavaa."

Lisäksi Kärki on mukana myös ambient-musiikkia tekevässä E-Musikgruppe Lux Ohrissa sekä Kauko Röyhkän keulakuvittamassa Uhrijuhla-yhtyeessä. Innokkaalle ja aikaansaavalle tekijälle tuntuu piisaavan tilausta.

"Kun Uhrijuhlan tyypit pyysivät mukaan, ei tarvinnut miettiä kauaa. Se on hauska psykedeelinen popbändi. Kaukoon tutustuin jo pari vuotta sitten TYYn järjestämässä väittelyillassa. Aiheena oli populaarimusiikki. Suurimman osan illasta istuimme takahuoneessa, joimme viiniä ja paransimme maailmaa", Kärki hörähtää.

Teksti: Tuomo Yrttiaho

kuva: Lauri Hannus

Kimi Kärki keikalla:

13.12. Svart Records Night (+ Seremonia, Domowoyd) Bar Loose, Hki

8.1. 2014 Bar Kuka, Tku