Henkilö
19.04.2012

Turvapaikanhakijana Turussa

  • , Turusta turvapaikkaa hakeva ruandalainen toimittaja Thierry Francis sanoo.
    ”Kaikki muuttuisi, jos ruandalaiset saisivat tietää, mitä heidän maassaan on todella tapahtunut ja tapahtuu yhä. Vain sitä kautta Ruanda muuttuisi vapaaksi yhteiskunnaksi&quot

Ruandalaisen toimittaja Thierry Francisin elämässä on ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Nyt hän on Turussa ja etsii turvaa, jotta voisi osallistua kotimaansa rakentamiseen ja sen median kehittämiseen.

Lehtihaastattelun antaminen ennen turvapaikkapäätöstä ei ole turvapaikanhakijan tilanteen kannalta välttämättä otollista. Siksi on vain ihailtava Thierry Francisin rohkeutta, kun hän on päättänyt kertoa elämästään.

Francis syntyi vuonna 1974 Etelä-Ruandassa perheensä toiseksi vanhimmaksi lapsesi. Hänen isänsä työskenteli Neuvostoliitossa Ruandan suurlähettiläänä.

Koulunkäynnin Thierry aloitti Moskovassa. 80-luvulla perhe palasi takaisin Ruandaan, jossa Francis kävi koulunsa loppuun.

Hänen molemmat vanhempansa olivat mukana politiikassa. Kun Ruandassa siirryttiin monipuoluejärjestelmään, Francisin isä osallistui maan ensimmäisen oppositiopuolueen perustamiseen. Hänen äitinsä liittyi valtaapitävään puolueeseen.

"Se oli hyvin erikoista. Olimme kai maan ainoa perhe, jonka vanhemmat kuuluivat eri puolueisiin. Monet kauhistelivat tätä, mutta kaikki meni hyvin, kunnes väkivalta maassamme raaistui. Oppositiopoliitikkona isästäni tuli maalitaulu, jonka päänahka oli haluttu kohde."

Nuori Francis jatkoi opintojaan viestintään erikoistuneessa collegessa.

"Luin kieliä: ranskaa, englantia, swahilia, kinyarwandaa ja jopa latinaa. Sitten valmistuin toimittajaksi."

Menneisyyden sirpaleet

Vuonna 1994 käynnistyi yksi Afrikan historian verisimmistä tragedioista: Ruandan kansanmurha. Kapinallisryhmä Rwandan Patriotic Front RPF otti vallan.

"Näytän fyysiseltä olemukseltani tutsilta, joten olin kohde tappajille. Heitä oli joka puolella. Kadulla he hyökkäilivät ohikulkeviin autoihin tai busseihin, ottivat, mitä halusivat, ja murhasivat. Pakenin papusäkkiin piiloutuneena pääkaupungistamme Kigalista Etelä-Ruandaan."

Myös Francisin äiti pakeni.

"Koska RPF tappoi ja vangitsi ihmisiä, jotka kuuluivat valtapuolueeseen, äitini oli lähdettävä karkuun. Isäni taas ei voinut paeta, sillä hän toimi oppositiossa ja pako olisi merkinnyt hänelle riskiä joutua surmatuksi ulkomailla. Vanhempieni oli erottava. Meidän lasten piti valita puolemme."

Vastavalmistuneena toimittajana Francis lähti äitinsä kanssa ensin Nairobiin ja sitten Itä-Kongoon, jossa hän aloitti työskentelyn nuorisokeskuksen lehdessä.

Kun Kongossakin syttyi sota, hänen oli jälleen paettava Keniaan. Maassa hän opiskeli tietotekniikkaa, työskenteli nuorisotyöhön liittyvissä kehitysprojekteissa ja toimi freelancer-toimittajana.

Nyky-Ruandan vaiennettu media

2000-luvun alussa Francis muutti takaisin Ruandaan. Nykyään Kigali on niin siisti, että ulkopuolinen tulija vaikuttuu. Infrastruktuuri on naapurimaihin verrattuna kehittynyttä ja maan talous on kasvanut huimasti. Jokaisessa kylässä toimii internet-yhteys ja maan presidentti Kagame on kunnostautunut näkyvänä Facebookin käyttäjänä.

Edistys on kuitenkin näennäistä. Nyt Ruandassa eletään uudenlaisessa kauhun tasapainossa, joka syntyy, kun kriittisten äänten kuiskauksetkin vaiennetaan. Pinnan alla kuohuvista ongelmista kukaan ei uskalla puhua.

Ruandan hallitus ei siedä minkäänlaista itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, vaan kontrolloi mediaa sataprosenttisesti. Toimittajan ammatin harjoittamiseen tarvitaan hallituksen lupa. Jotta ammattiin haluava voi saada maassa pakollisen pressikortin, on hänen läpäistävä tietyt ehdot. Tätä varten hallitus kerää toimittajaehdokkaista kaiken mahdollisen tiedon.

Kaikille pressikorttia ei myönnetä. Jo toimiluvan saaneetkin toimittajat pysyvät tiukasti hallituksen talutusnuorassa ja kuristuspannassa, kun heistä kerättyä tietoa voidaan aina tarvittaessa käyttää vaientamaan ruodusta poikkeavat.

"Koko systeemi on rakentunut hallituksen linjasta poikkeavien mielipiteiden eliminoimiseksi. Maailmalle halutaan antaa vaikutelma, että Ruandan hallitus on hyväksynyt median ilmaisunvapauden, mutta käytännön todellisuus on aivan toinen", Francis kertoo.

"Maassamme on aiheita, joista totuudenmukainen puhuminen johtaa vankilaan. Tällaisia ovat esimerkiksi kansanmurha, armeija, hallinto ja korruptio. Jos näistä kirjoittaa liian uskaliaasti, paljastaa samalla, että tietää itse jotain hyvin tulenarkaa."

Vuonna 2008 Francis aloitti työskentelyn yhteisöradiossa ja teki juttuja mahdollisimman turvallisista aiheista, kuten urheilusta, turismista ja taloudesta.

"Aamupalavereissa pomoni aina hokivat, että älkää unohtako työskentelevänne Ruandassa. Olette toimittajia ja tiedätte, mitä täällä tapahtuu. Olkaa siis varovaisia."

Puolitoista vuotta sitten maassa pidettiin vaalit. Francis alkoi suunnitella politiikkaa käsittelevää keskusteluohjelmaa, jossa eri puolueiden edustajat, mukaan lukien opposition, olisivat puhuneet keskenään ajankohtaisista aiheista.

"Ohjelmani olisi ollut hyvä tilaisuus välittää tietoa yleisölle. Tuomalla oppositiopuolueet mukaan olin varma, että nauhalle päätyisi jotain, johon hallituksen olisi pakko reagoida. Samalla oppositiolla olisi ollut mahdollisuus keskustella kasvotusten hallituksen edustajien kanssa."

Francisia estettiin tekemästä ohjelmaansa. Suomalaisen on ehkä vaikea ymmärtää, millaiseen tilanteeseen vain suunnitelmatasolle jäänyt toteutumaton radio-ohjelma hänet asetti.

"Jos nyt menen takaisin Ruandaan, joudun vankilaan, tai minut voidaan tappaa."

Francisin oli jätettävä kotimaansa, taas.

Turussa tänään

Suomeen Francis saapui ystävänpäivänä vuonna 2011. Hän oli ensin vastaanottokeskuksessa Helsingissä, mutta anoi yksityismajoitukseen ja muutti Kaarinaan. Kaupunkia hän kuvailee nauraen.

"Se on tylsä paikka, jossa ei välttämättä tapaa edes omia naapureitaan. Vietin aikaa sisällä enkä tuntenut ketään."

Elokuussa Francis aloitti suomen opiskelun Turussa. Nykyään hänen elämänsä rytmittyy koulun ja Radio Robin Hoodissa työskentelyn mukaan. Paljon lukevana ihmisenä hän viettää iltapäivänsä mielellään kirjastossa.

Viikonloppuisin Francis on usein masentunut, mutta yrittää rentoutua.

"Kun minulla on vapaa-aikaa, puhun puhelimessa perheeni kanssa ja joskus chattailemme. Tapaan myös kavereitani. Juttelemme, katsomme elokuvia ja pelaamme seurapelejä."

Radio Robin Hoodissa Francis tekee omaa maahanmuuttoa käsittelevää ohjelmaansa. Lisäksi hän aikoo kirjoittaa Afrikan nykytilanteesta suomalaisiin lehtiin.

"Olen nähnyt paljon vaivaa, jotta voisin elättää itseni. Tuntuu pahalta, että kaltaiseni täysin työkykyinen henkilö, joka voisi oikeasti tehdä jotain, on riippuvainen sosiaalituista."

Työelämään mukaan pääseminen vaatii kuitenkin ponnisteluja.

"Systeemi täällä on aivan toisenlainen kuin se, johon olen tottunut. Ei ole helppoa omaksua kaikkea uutta ja uskotella itselleen, että huomenna olen valmis. Minun on opittava ymmärtämään suomalaista yhteiskuntaa, jotta voin elää täällä. Teen parhaani."

Vähän aikaa sitten Francis kävi turvapaikkahakemustaan koskevassa haastattelussa.

"Emme saaneet haastatteluani vielä valmiiksi, enkä ole varma, tajusiko virkailija kunnolla, kuinka vaarallista elämäni on. Olen ollut täällä nyt vuoden ja joudun ehkä odottamaan taas pitkän aikaa ennen kuin tiedän, saanko jäädä."

Suomessa elämisen Francis näkee mahdollisuudeksi parantaa kotimaansa median tilannetta. Jos hän saisi muuttaa yhden asian ruandalaisessa yhteiskunnassa, se olisi totuus, jonka olisi vihdoinkin tultava julki.

"Kaikki muuttuisi, jos ruandalaiset saisivat tietää, mitä heidän maassaan on todella tapahtunut ja tapahtuu yhä. Vain sitä kautta Ruanda muuttuisi vapaaksi yhteiskunnaksi."

Tässä kehityksessä jopa yksittäisillä toimittajilla on iso rooli.

Mahdollisuuksien tori -kansalaisyhteiskuntatapahtuma Vanhalla Suurtorilla 19.5.

Tapahtuman teemana on tänä vuonna pakolaisuus ja muuttoliikkeet.

TEKSTI: TERHI TOPPALA

KUVA: LAURI HANNUS