Olavi Uusivirta 9.11. Logomo Sunborn Live Opiskelijaliput 23,50 €
Ilmiöt
12.12.2016

1990-luvun Suosikki oli maailman ysärein asia

Teksti:
Miikka Rusi
Kuvat:
Suosikki / Otavamedia

Suosikki ehti olla 50 vuotta suomalaisen nuorisokulttuurin sydän. Kuka nyt luo ilmiöt ja vastaa nuorten elämää suurempiin kysymyksiin? Tylkkäri kurkisti legendaarisen nuorisolehden kulta-ajan viimeiselle vuosikymmenelle 1990-luvulle.

Ysärillä kaikkialla Euroopassa luettiin vielä nuorisolehtiä. Ne olivat vieläpä keskenään hyvin samanlaisia: saksalaisilla teineillä oli Bravo ja ruotsalaisilla Okej. Britanniassa luettiin Smash Hitsiä ja meillä Suosikkia.

Sitten 1990-luku vaihtui rakettien saattelemana 2000-luvuksi. Y2K:n kauhuskenaariot eivät toteutuneet, mutta moni muu asia kyllä muuttui.

Jos milleniumin hetkellä korvaani olisi kuiskattu seuraavat faktat vuodesta 2016, en tiedä mikä niistä olisi järkyttänyt minua eniten:

1) Keski-Euroopan mäkiviikolla 40 parhaan hyppääjän joukossa ei ole yhtään suomalaista.
2) Suosikki-lehti on lakkautettu.
3) BumtsiBum! -ohjelmaa juontaa joku muu kuin Marco Bjurström.

Jokainen näistä olisi tuntunut pyhäinhäväistykseltä, mutta ainakin numero kaksi olisi saanut minut polvilleen. Eihän niin voisi tapahtua. 

Kuka unohtaisi vuonna 1961 perustetun Suosikin?

KULTAA JA TURBOA

Suosikin poismeno vuonna 2012 tuntui isolta palalta, koska se osasi aina olla jollain tavalla itseään suurempi. Se oli räväkkä lehti, jonka kannessa lähes mikä tahansa asia saattoi saada etuliitteen tähti-, kulta-, turbo-, mega-, giga-, jätti- tai tupla-. 

Toisinaan pelattiin vielä kovemmilla panoksilla ja sidottiin kaksi liitettä, jolloin muodostui yhdistelmiä kuten kultaturbo- tai tuplajätti-.

Se oli lehti, jossa ihailtiin Hollywoodin glamouria, mutta suosittiin kyllä suomalaistakin. 

Kotimaisen artistin irtokeikasta Torremolinosissa raportoitiin Suosikissa murhaavan onnistuneena Espanjan-valloituksena. Toisen suomalaisen yhtyeen esiintyminen pienessä englantilaisessa olutpubissa sai lehden mukaan koko Britannian vaipumaan mielihyvästä kontalleen. 

Toimituksessa tehtiin nuoren lukijan mielikuvituksen kiihdyttämisestä taidetta. Se tapahtui lupaamalla kannessa oikeanlaisia asioita: ”unelmakovat turbojulisteet”, ”Hollywoodin kuumat sutinat”, ”hillitön jättipaketti” ja ”rajut paljastukset yksinoikeudella”.

Sisällä oli hätkähdyttävä väriräjähdys, isoja julisteita ja tulikuumia juoruja. Niihin viikkorahat vaihdettiin kernaasti vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Myynnillisesti Suosikin hurjimmaksi ajanjaksoksi jäi 1980-luku. Lehden käsittämätön myyntiennätys tehtiin keskellä Suomen yli pyyhkäissyttä Dingomaniaa: vuoden 1985 numeroa 9 myytiin peräti 167 000 kappaletta. Sen kannessa oli lähikuva Neumannin kasvoista ja keskiaukeamalla Dingon ”FANTASTINEN JUMBOJULISTE”. 

Elettiin sitä aikaa, kun Dingon jäsenet välttelivät käsiksi käyviä fanejaan käyttämällä valeasuja (ei onnistunut) tai saapumalla vaivihkaa keikkapaikoille roudauslaatikoiden sisällä kannettuna (onnistui jotenkuten).

Sitten tuli ysäri ja Suosikille ilmestyi uusia haastajia. 90-luku toi mukanaan esimerkiksi Demin, Mixin (myöhemmin Miss Mix), Seiskan, Radiomafian ja Jyrkin. Ennen kaikkea tuli internet, joka tosin oli vielä askeettinen ja järisyttävän hidas.

Suosikin tila kaventui, sillä sen ydinalue, populaarikulttuuri, saapui tulvimalla televisioon, radioon ja päivälehtien sivulle.
Niinpä 2000-luvulla entisaikojen levikit olivat utopiaa.  

Kun Suosikki lopulta lakkautettiin, lehden entinen päätoimittaja Ville Kormilainen kertoi NYT-liitteelle oman näkemyksensä tapahtumien kulusta: alamäki alkoi ”kun Spice Girls -yhtye hajosi ja ihmiset rupesivat käyttämään nettiä”.

YSÄRIN LUMO

Turun yliopiston yleisen historian väitöskirjatutkija Essi Huuhka selailee läjää 1990-luvun Suosikkeja. Hän pysähtyy nähdessään lehden 35-vuotista historiaa juhlivan Kultaturbo-numeron 9/1996. Sen kannessa on Jon Bon Jovi, mikä on jopa todennäköistä. 

Ysäriä nostalgisoivaa Nuoruusdisko-blogia pitävä Huuhka tietää kertoa, että Bon Jovi esiintyi vuosittaisten turbonumeroiden kannessa peräti kolmesti 90-luvulla. Erinomainen nippelitieto. 
Suosikkia luettiin niin intohimoisesti, että aukeamat näyttävät kummallisen tutuilta, vaikka edellisestä lukukerrasta olisi kaksikymmentä vuotta.

”Moni muistaa senkin, että kultaturbojen kansiin jäivät kaikki sormenjäljet. Tämäkin on ihan lähmäinen”, Huuhka toteaa, ja tarkastelee Jon Bon Jovin kasvoja valoa vasten.
Hänen mukaansa ei ole sattumaa, että 90-luku kiehtoo juuri nyt. 

”Ysäristä on vähitellen kulunut sopivasti aikaa. Ehkä osataan nähdä oma nuoruus jo hieman armollisessa valossa”, Huuhka pohtii.

Siitä osoituksena on esimerkiksi We Love the 90’s -festivaalisarja, joka on viime vuosina kuljettanut esimerkiksi Mr. Presidentiä ja Dr. Albania pitkin Eurooppaa – esimerkiksi Helsinkiin. Jopa eurodancea uskalletaan juhlia ja fanittaa.

Lisäksi 90-luvun loppupuoliskolla on yksi universaalisti viehättävä valttikortti – mukavan toiveikas suhtautuminen maailmaan.

”Nämä laman jälkeiset numerot ovat minusta todella positiivisia. Näistä tulee iloinen olo”, Huuhka sanoo ja osoittaa vuoden 1995 Suosikkia, jonka kannessa on hymyilevä jääkiekkoilija Ville Peltonen. 

Jälkikäteen on helppo huomata, mitkä lehden osiot netin hakukoneet haukkasivat. 

Yksittäisestä numerosta valtava määrä palstatilaa meni erilaisten listojen printtaamiseen. Sivuilla on keikkakalentereita, linkkejä artistien kotisivuille, seikkaperäisiä musiikkimyyntitilastoja ja elokuvien kävijätietoja.

Varsinainen esigoogle oli Professorin palsta, jossa ”proffa” vastaili erilaisiin lukijoiden esittämiin kinkkisiin kysymyksiin, kuten:

”Hey Proffa! Kertoisitko kaiken mahdollisen laulajasta Puff Daddy, esim. henkilötiedot, levyt yms. Olisiko Suosikkiin mahdollisesti tulossa juttua Puff Daddystä?”
”Hei! Mihin voi lähettää Juustopäiden fanipostia?”
”Kerro Jean-Claude Van Dammesta??”

Ja niin edelleen.

“DEAR EKI”

Ehkä kuuluisin Suosikin palstoista oli kuitenkin Bees & Honey, jossa yleislääkäri Erkki-Pekka Helle vastasi nuorten lähettämiin terveyttä koskeviin kysymyksiin.

”Dear Eki”, kuten kirje kuului oikeaoppisesti aloittaa, ”olen 152cm/55kg, ok?” 

Lähes 40 vuotta palstaa pitänyt Helle kertoi lukemattomille nuorille, milloin kysyjän terveydentila on ”ok” ja milloin on puolestaan syytä poiketa lääkärillä. Kaikilla vuosikymmenillä tyypillisimmät kysymykset olivat tismalleen samoja: ne liittyivät oman vartalon kehitykseen ja esimerkiksi painosta ja seksiasioista huolehtimiseen.  

Suosikin lakkauttamisen jälkeen Helle siirtyi Ilta-Sanomien palvelukseen pitämään vastaavaa palstaa nimellä ”Kukat ja mehiläiset”. 

Ekikin on kuitenkin osittain korvattu hakukoneilla. 

Googlen syötetty ”oonko ok” vie muun muassa Suomi24:n, Demin sekä Libressen keskustelupalstoille ja Ask.fm-yhteisöpalveluun. Se on hyvä, sillä aina tulee olemaan kysymyksiä, joita vanhemmilta, terkkarilta tai terveystiedon opettajalta ei tohdita udella.

Etsintäkuulutuksissa puolestaan haikailtiin ihastusten perään, joihin törmättiin milloin missäkin.

Shell Siilinjärvellä, Kouvolan Prismassa, Jokerit-Lukko-pelissä, Tropiclandiassa, Forssan keskustassa ja niin edelleen. Oliko 1990-luvulla missään turvassa Suosikin tilaajien punnitsevilta katseilta?

”Katseemme kohtasivat” tai ”hymyilit minulle” olivat tyypillisiä motiiveja lähestyä Suosikkia etsintäkuulutuksella, usein turvallisesti anonyyminä.

Samantapaisen alustan tarjoaa kuluvana syksynä läpimurtonsa tehnyt Jodel-appi. Herää kysymys: miksi Suosikki oikeastaan lakkautettiin, jos se oli aikaansa edellä?

TÄHTI SAMMUU

”Kaikki varmaan ajattelivat, että Suosikki elää ja hengittää ikuisesti. Niin toisaalta jotkut ajattelivat Neuvostoliitostakin”, toimittaja Nalle Österman huokaisee.

1990-luvun alusta lähtien Suosikkiin kirjoittanut Österman paljastaa oman näkemyksensä siitä, mikä oli Suosikin pohjimmainen merkitys.

”Suosikki oli ennen kaikkea portti populaarikulttuurin maailmaan”, Österman kertoo.

Hän näkee lehden pitkäaikaisen päätoimittajan Jyrki Hämäläisen elämäntyönä, jonka tarkoituksena oli tarjota populaarikulttuurin perusoppimäärä mahdollisimman mielenkiintoisessa paketissa.

”Kun koulut alkoivat syksyllä, uudelle sukupolvelle kerrottiin, mistä kaikki lähtikään – siis laitettiin Elvis kanteen. Suosikki oli myös ensyklopedia populaarilehden muodossa”, Österman toteaa.

Sitten alkaa spekulointi. Österman nimittäin uskoo, että Suosikki olisi voinut ollut pelastettavissa, ellei toimituksessa olisi tehty ratkaisevia virheitä.

”Netin vahvuuksiin herättiin liian myöhään, mutta itse konsepti oli toimiva”, hän aloittaa.

Ehkä kävikin niin, että printtimedian kriisistä tuli itsensä toteuttava ennustus. Lamaannuttava mantra, josta pidettiin kiinni turhankin lujaa.

”Lehteen pesiytyi ajatus, että ’ajat ovat muuttuneet’”, hän selittää.

Samalla Östermanin mukaan Suosikin ydin hukattiin.

”Kadotettiin tuntuma siitä, mikä lehden sisällöllisen annin tulee olla. Nuorten populaarikulttuurilehteä alettiin brändätä uudelleen sloganeilla, kuten ’tyttöjen tyylikkäin lehti’. Muutettiin lehteä ymmärtämättä sen historiaa”, hän miettii.

Juuri historiasta hänen mukaansa olisi löytynyt vastaus lehden ongelmiin. 

”Meidän olisi pitänyt mennä vaikka viikoksi Lappiin mökille, ottaa vuosikymmenten vuosikerrat mukaan ja katsoa mikä niissä on houkuttelevaa”.

Sen sijaan populaarimusiikista kiinnostuneiden tyttöjen ja poikien lehdestä tehtiin muotilehti nuorille naisille vuonna 1998 perustetun Demin jalanjäljissä. Sitä se ei pystynyt voittamaan omalla kentällään.

”Luovuttiin ajatuksesta Suosikista ilmiöiden luojana. Nyt siinä roolissa ovat televisioformaatit, kuten Vain elämää”, Österman toteaa.

Jotenkin se sitten tapahtui: lehti menetti hehkunsa. Vuonna 2012 ilmestyi Suosikin viimeinen numero ja nettisivujen sisältö ajettiin alas. Helsingin Sanomissa haastateltiin järkyttynyttä Dannya ja Neumannia.

Jäähyväiset olivat sentään komeat; viimeinen numero oli turboplatina.