Ilmiöt
09.06.2020

Ääreisnäköä, osallisuutta ja kontaktiopetuksen määrittely uusiksi – tieteentekijät kertovat, miltä näyttää tulevaisuuden yliopisto

Teksti:
Miika Tiainen
Kuvat:
Inari Sandell

Korkeakoulujen ovet pistettiin säppiin, tentit Moodleen ja koko väki kotiin.

Nyt korkeakouluista toivotaan yhteiskunnallista aloitteentekijää, joka osaltaan ratkoisi koronasta aiheutunutta kriisiä.

Julkisuudessa esitetyt toiveet näyttäisivät tietävän jos jonkinlaisia talkoita.

Verkko-opetustarjontaa pitäisi kehittää entistä kattavammaksi ja opetusta avata suuremmalle yleisölle. Jonkun pitäisi myös keksiä rokote koronaan, ja äkkiä.

Aloituspaikkoja lisäystä on pyöritelty pitkin kevättä, ja nyt se myös toteutuu. Kesäkuussa valtiovalta raotti sitä varten rahakirstun kantta.

Hallituksen lisäbudjetissa korkeakoulut saivat jopa hieman yllättäen 124 miljoonaa euroa. Rahat on tarkoitus käyttää yhteensä 4 800 aloituspaikan kertaluonteiseen lisäykseen seuraavan kahden vuoden aikana.

Opiskelijavalintojen muuttaminen lennosta herätti ihmetystä ja pettymystäkin. Monen suunnitelmat menivät poikkeustilan takia uusiksi.

Lisäaloituspaikat nähdään reiluna kompensaationa nuorille, joiden tulevaisuutta korona on ravistellut.

Mutta mitä yliopistolaiset itse haluaisivat tulevaisuudelta, jos saisivat päättää?
 

Välittävää yhteydenpitoa ja solidaarisuutta. Ne nousivat Sirkka Heinosen mielestä poikkeustilan keskeisiksi arvoiksi.

Vakavistakin ongelmista voidaan selviytyä hyvän johtajuuden, asiallisen tiedotuksen, yhteisöllisyyden ja tukitoimien avulla.

”Voikin miettiä, miten kriisin haihduttua näitä arvoja voi vaalia jatkossa.”

Heinonen on Turun yliopiston tulevaisuudentutkimuksen emeritaprofessori.

Hän luonnehtii pandemiaa villiksi kortiksi: yllätyskategoriaan kuuluvaksi ”tulevaisuussignaaliksi”. Tulevaisuuden tutkijoiden kielessä signaalit ovat orastavia merkkejä, joista voi havaita yhteiskunnan kehittymisen suuntia.

Pandemian mahdollisuus on ollut julkisuudessa esillä, Maailman terveysjärjestö WHO:n varoittamanakin. Silti vain harva oli varautunut sen tuloon.

Niin Heinosen kuin Turun yliopiston fonetiikan professori Maija S. Peltolan mukaan yliopistot ovat silti selvinneet tilanteesta hyvin.

Opetus ja tutkimus pystyttiin nopeasti siirtämään etäoloihin.

Hankaluuksia oli erityisesti laboratoriointensiivisillä aloilla, joissa yliopiston tilojen käyttö on lähes välttämättömyys.

Peltolan mukaan yliopistolaiset ylipäätään ovat olleet tyytyväisiä siihen, miten yliopistot ja yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ovat hoitaneet tilannetta.

Peltola on myös korkeakoulu- ja tutkimusalan asiantuntijoiden ammattiliiton, Tieteentekijöiden puheenjohtaja.

Maltti ja rauhallisuus ovat olleet valttia, henkilöstön kuormittuneisuus on osattu ottaa huomioon. On keskitytty olennaiseen.

”Ei ole sanottu, että ’tehkääpä vielä tämä uudistus’.”
 

Laajoista uudelleenjärjestelyistä huolimatta suurimmat sopeutumista vaativat muutokset ovat olleet psykologisia.

Yliopistolla osa on selvinnyt muuttuneesta tilanteesta hyvin, toiset taas ovat kokeneet sen rasittavaksi, summaa Erno Lehtinen.

Hän on kasvatustieteiden professori Turun yliopistossa, ja on perehtynyt erityisesti etäopetuksen ja oppimisteknologioiden tutkimukseen.                                                  

Ihmiset ottavat Lehtisen mukaansa uusia haasteita hyvin vastaan, jos näkymä on kirkas. Johdon tulee viestiä muutoksen tarpeesta selkeästi ja antaa siihen tukea.

”Jos tilanne on hyvin epämääräinen koko ajan, pitkän päälle osa väsyy.”

Muutosten ja eristäytymisen vaikutus henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvointiin pohdituttaa niin Heinosta, Lehtistä kuin Peltolaa.

Jääkö etäyhteyden päästä sellaisia ongelmia piiloon, jotka normaalissa kanssakäymisessä tulisivat esiin?

Työolosuhteiden lisäksi tulisi seurata terveyttä: niin fyysistä kuin henkistä.

”Sekä opettajakunnassa että opiskelijoilla on riski mielenterveyden järkkymisestä”, Heinonen pohtii.

”Etänä ei näe, jaksaako ihminen henkisesti”, Peltola vahvistaa.

Oman osansa luo kuormitus. Tieteentekijöiden teettämässä kyselyssä 26 % vastanneista kertoi työmääränsä lisääntyneen kriisin aikana.

Yleisesti Peltola haluaa korostaa, että yliopistolaiset ovat tehneet kriisin aikana ison työn ja joustaneet. Jo tehtyä työtä on pitänyt lennosta muuttaa uusiksi.

Toisaalta etätyö on myös ollut mahdollisuus. Monet vastanneet kertoivat saaneensa kotona keskityttyä paremmin olennaiseen: tieteen tekemiseen.

”Ei tästä varmaan yhtä yhtenäistä tarinaa yliopistolaisista saada aikaiseksi.”
 

Kriisi voi olla mahdollisuus ajatella laajemminkin tulevaisuutta ja strategioita uusiksi. Sirkka Heinonen toivoisi yliopistoilta kykyä miettiä normaalin strategiatyön lisäksi pidemmän ajan päähän.

Hän kutsuu sitä ”ääreisnäön kehittämiseksi”. Miltä yliopisto voisi näyttää esimerkiksi sadan vuoden päästä?

”Ennen kaikkea se [ääreisnäkö] merkitsee, että yliopistojen kannattaa kehittää tulevaisuusresilienssiään: kykyä selviytyä ja jopa kukoistaa tilanteessa, jossa epävarmuudet, riskit ja kriisitkin ovat jatkuvasti läsnä.”

Lopulta ajattelutavassa kyse on siitä, mitä koulutus, osaaminen ja oppiminen tulevaisuudessa merkitsevät.

”Millaisena ne toteutuvat parhaimmillaan?”

Tieteentekijät toivoisivat ainakin yhtä konkreettista muutosta matkalla kohti parempaa yliopistoa.

Kontaktiopetuksen määrittely on hiertänyt jo pitkään opetushenkilöstöä. Opettajilla on vuotuinen kiintiö, jonka puitteissa lähiopetusta tulee antaa.

Tällä hetkellä verkko- ja monimuoto-opetusta ei tunnusteta samalle viivalle lähiopetuksen kanssa. Vaikka verkko-opetus on keskiössä esimerkiksi korkeakoulujen digivisiossa, ei sitä Maija S. Peltolan mukaan vieläkään arvosteta tarpeeksi.

Peltolan mielestä määrittelyn absurdius korostuu erityisesti nyt, kun kaikki opetus tehdään etänä: ikään kuin etäopetus ei olisi oikeaa opetusta.

Hyvän verkko-opetuksen suunnittelu normaalisti vaatii vähintään saman verran aikaa kuin tavallisenkin luennon. Kriisin keskellä nopeus oli ratkaisevaa: nettiin täytyi saada äkkiä jotain.

”Tässä tehtiin digiloikka ilman minkäänlaista vauhdinottoa”, Peltola kuvaa.
 

Rajoitusten höllennettyä virtuaalisuudesta voisi muodostua pysyvä toimintatapa.

Etätyö saattaa jäädä ikään kuin päälle, arvelee Peltola.

Osa saattaa työskennellä jatkossakin enemmän kotoa käsin. Jotkut taas palaavat kärppänä kampukselle.

Kun yhteisö monipaikkaistuu, tarvitaan edelleen etäkokouksia, -seminaareja ja -kahvittelua.

Etäyhteyksien on havaittu jopa lisäävän avointen tilaisuuksien suosiota. Kun tutkimusseminaari tulee osallistujan luo, saattaa innokkuus kummasti kohota.

Häviäjänä voi silti pitää yhteisöllisyyttä ja inhimillisyyttä. Verkon välityksellä on hankalampaa tulkita toisen ilmeitä tai tehdä tuttavuutta uusiin opiskelukavereihin.

Sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitäminen vaatii esihenkilöiltä kekseliäisyyttä. Sama lienee osin edessä uusien opiskelijoiden orientaatiossakin.

Opetus tullaan järjestämään kampuksella, mutta esimerkiksi massaluentoja ei sen osana nähdä. Opiskelijatapahtumien kohtalokin on vielä hämärän peitossa.

Maija Peltola haluaa kuitenkin tehdä yhden asian uusille opiskelijoille selväksi.

”Yliopistolaiset tekevät kaikkensa, että kaikki pääsevät aloittamaan opintonsa mahdollisimman hyvin. Olivat olosuhteet sitten mitkä hyvänsä.”
 

Vaikka etäily voi kuormittaa, ovat joustavuus ja erilaiset suorittamistavat silti avainsanat koulutuksessakin. Ainakin, jos opiskelijoiden vaatimuksia on viime vuosina kuunnellut.

Niitä on Erno Lehtisen mukaan painotettu yliopistopedagogiikassakin jo pitkään.

Esimerkiksi monille pääkaupunkiseudun työmarkkinoiden ääreen paenneelle siirtymä verkkoon on tullut jonkinlaisena lottovoittona.

Etäopetuksella on muitakin hyviä puolia.

Teknologiavälitteisyys voi Lehtisen mukaan joissain tapauksissa jopa syventää oppimiskokemusta, tehdä siitä intensiivisempää.

Myös fyysisistä tilanteista voi tekniikan avulla tulla jäsennellympiä. Sählääminen vähenee ja keskittyminen olennaiseen kasvaa, kun ryhmäkeskusteluun osallistuvilla on koneellaan näkyvillä yhteisesti jaetut dokumentit ja niihin tehdyt muutokset.

Lehtinen toivoisi näkevänsä yliopistoissa teknologia-avusteista opetusta jatkossa enemmän.

”Oppimisen polku saadaan näkyväksi niin, että sitä pystytään seuraamaan ja siihen pystytään palaamaan.”
 

Se, mille pohjalle tuo oppimisen polku rakennetaan syksyllä, alkaa hiljalleen hahmottua.

Turun yliopistossa etäopetus jatkuu tällä erää ensi lukuvuoden ensimmäisen periodin ajan, lokakuun loppuun. Poikkeuksena ovat uudet opiskelijat, joiden orientaatio tehdään paikan päällä.

Menettelystä näyttäisi muodostuvan jonkinlainen yliopistojen pohjaratkaisu. Samanlaisista käytännöistä ilmoittivat jo aiemmin ainakin Åbo Akademi ja Itä-Suomen yliopisto.

Brittiläinen Cambridge taas ilmoitti siirtävänsä koko ensi vuoden opetuksen nettiin. Twitterissä asiasta innostuneet pitivät päätöstä jo alkusoittona perinteisen yliopistoinstituution kuolemalle.

Lehtinen ei tähän usko.

Verkko-opetusta on ollut tarjolla pitkään, samoin korkeakoulutuksen tuomiopäivän ennustajia.

Kuka tahansa on tähänkin saakka voinut striimata netistä huippuyliopistojen luentoja, aivan ilmaiseksi.

”Se ei ole silti muuttanut muiden yliopistojen roolia”, Lehtinen huomauttaa.

Paikan, aidon sosiaalisen yhteisön ja pitkäkestoisen opettajasuhteen merkitys koulutukselle on oleellinen jatkossakin. Se vaikuttaa myös tiedon välittämisen tapaan: etänä on hankalampi debatoida ja perehtyä alan tyypilliseen tieteelliseen ajattelutapaan.

”Siinä opettajan persoonallisen panoksen merkitys on aika tärkeä.”
 

Radikaaleihin muutoksiin ei vaikuttaisi uskovan liioin Turun yliopiston rehtori Jukka Kola.

Hän jakoi 15. toukokuuta Twitterissä Times Higher Educationin artikkelin, jonka otsikko kysyi: muuttuvatko yliopistot nyt lopullisesti?

Kirjoittajan johtopäätös oli, ettei johtopäätöksiä pitäisi tehdä.

Maailma muuttuu usein vähemmän radikaalisti, kuin kuvittelemme.

Teknologia voi ohjata totutun elämämme uudelle uralle. Maallisen elämänmenon suistamiseen raiteiltaan taidamme silti kyetä vain me itse. Ainakin, jos maapallon tilaa katsoo.

Sirkka Heinosen mielestä teknologiasta on avuksi, mutta perimmäiset, tärkeimmät kysymykset koskevat ihmisyyttä ja ihmisen roolia osana luontoa.

Hänestä me olemme matkalla tietoyhteiskunnasta kohti digitaalista merkitysyhteiskuntaa.

Yhteiskuntaa, jonka tehtävänä on tuottaa mielekkäitä kokemuksia ja jossa kansalaisille avautuu uusia, aktiivisia rooleja: esimerkiksi energiantuottajana ja oman elinympäristönsä suunnittelijana.

”Yliopistojen ydintehtävänä voi tulevaisuudessa olla auttaa opiskelijoita löytämään merkityksellisyyttä elämästä.”
 

Lue lisää

“Palautuksen jälkeen istuin vain yksin himassa ruokapöydän ääressä” – tältä tuntuu valmistua maisteriksi korona-ajassa, yhdeksän graduntekijää kertoo

Toimittaja Sara Koiraselle poikkeustila mahdollisti graduun paneutumisen. (3/2020)